Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
MAIJU. Mutta kun hän viedään pois ... kirkon multaan ... sitähän minä itken ... kun ei milloinkaan enää saa häntä nähdä ... ei milloinkaan ... vaikka eläisi kuinka kauvan... SILJA. Elä itke, elä itke! MAIJU. Miks' pannaan hautaan, äiti?... Kylmään, pimeään hautaan ... jossa paleltaa ja pelottaa... SILJA. Hyvä lapsi, ruumis sinne vaan pannaan. Ville on itse taivaassa... kirkastetulla ruumiilla.
SILJA. Voi, hyvä Topra, jos sen tekisitte! Kiittäisin ikäni ja aikani. MATLENA. Mutta mikä siitä seuraa, kun he vievät poliisein hevosen? Herra Jumala! Tulkaa takaisin! ANTTI. Hiljaa, Matlena, hiiden kattilassa. Paikoillesi pian, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Silja kulta, Silja kulta! He joutuvat kiinni. He tulevat onnettomiksi. Eivät aavista vielä mitään.
Enkä minä pääse täältä mihinkään, kun ei isä ole kotona. MAIJU. Sanonko minä, että Villeltä terveisiä? SILJA. Sano vaan. Mutta elä viivy, muista tulla takaisin samaa päätä. MAIJU. Kyllä, kyllä. (Menee, kääntyy porstuasta takaisin.)
»Sinne se nyt meni», sanoi emäntä ja laskeutui työhönsä. Tuntui oudolle ja vähän pahalle, aivan kuin olisi toivonut toisin olevan kuin oli. Mutta kun asia oli niin somasti ohjautunut... Nikkilä katsoi kadulle. Tuuli lunta pelmuutteli ja ajoi umpeen pahnautuneet kohdat, ja pian oli hangen kamara taas silja niinkuin ei olisi ketään kulkenutkaan. Nikkilä siirtyi uunin eteen istumaan.
Rikkaita laki suojelee, mutta meitä se vainoo. Ja meidän pitäisi vaan olla nöyriä ja totella. Ei, aikansa sitä kestää, mutta viimein mieli kumminkin myrtyy. ANTTI. Kyllä se niin on kuin Topra sanoo. SILJA. Mutta, hyvät ystävät, ettekö te Jumalaan enää ollenkaan luota?
SILJA. Me kun olemme sinua odottaneet täällä. Aivan kuin auringon nousua. MAIJU. Ja ikävöineet, isä! Niin hirveästi! ANTTI. Kyllä sen arvaan. Mutta päästäpäs irti nyt. MATLENA. Mihin toiset jäivät? ANTTI. Niinkö Mikko ja Topra-Heikki? Ne tuossa paikassa tulevat. MATLENA. Poikkesivat vissiinkin Mäki-Mattiin? Siinä on. SILJA. Leipää, Jumalan kiitos. Maiju, tule saamaan.
Niin, rupea vaan sinne penkille, Maiju, pitkällesi, ehkäpä se nälkä haihtuu, kun ei ajattele. MAIJU. Herätättekös sitten, kun isä tulee? MATLENA. Kyllä herätämme, makaa huoletta. SILJA. Niin mitä sinä ajattelit sanoa äsken? Että ennemmin ? MATLENA. Että ennemmin joutuu linnaan. SILJA. Taikka pannaan ainakii työstä pois. Hyvä isä, sentään! Sitten vasta tietäisi elävänsä.
MAIJU. Olen jo moneen kertaan lukenut »Isä-meidän» ja »Herra siunaa meit' ja auta». SILJA. Vedä sitten peite korviesi yli ja makaa hiljaa, niin uni kyllä tulee. Näes, kun Villekin jo nukkuu. MAIJU. Enkö minä mahtuisi sinne Villen sänkyyn? Jalkopäähän? SILJA. Ethän sinä, hyvä lapsi, tähän mitenkään mahdu. Herättäisit vielä tuon kipeän raukan.
Tehkööt työtä.» TOPRA-HEIKKI. Pöllöt! Olisit ärjässyt heille, että »antakaa työtä!» ANTTI. Enhän minä. Kiukuissaan nuo olivat ilmankin. TOPRA-HEIKKI. Tietäähän niiden, möhömahojen. Tyhmiä, että pää kolisee. MATLENA. Mitä työtä Silja sitten voisi tehdä, jos saisikin. Toinen lapsi kätkyessä, toinen sairaana. Itse huojuu siinä niiden väliä kuin varjo. Nääntymäisillään valvomisesta ja nälästä.
Silja seisoi typertyneenä säikähdyksestä ja katseli kauhistuneena leipäkumppaninsa veristä ruumista. Silloin kömpi Antti piilostaan ja kertoi Siljalle Tuomaan käskyn. Karjomökille, toisti Silja ja läksi paitasillaan saloja samoilemaan. Kolme päivää metsässä harhailtuaan hän vihdoin pääsi perille nälkiintyneenä ja perin uupuneena.
Päivän Sana
Muut Etsivät