United States or Mozambique ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siks olen kuin siipehen ammuttu lintu Ja toisien rinnalla riehua koitan, Vaan heikko jos onkin jo siipeni lyönti, Niin toivon mä sentään, mä kohtalon voitan. Syysyönä 1892. Hän on mun, hän on mun, minun ainoastaan, Sen kuiskasi mulle hän vasta. Miten voisin mä hillitä mieltäni siis, En huoli mä maailmasta.
Mutta, usko minua, kuinka rohkeasti siipeni levitänkin, aina palaan kuitenkin takaisin häkkiini. Niinpä uhmaan minäkin menneisyyttä! Kas tässä, ota tämä sormus; ja ole minun Jumalan ja ihmisten edessä, minun, vaikka vainajain uni siitä häiriytyisi Sinä peloitat minua. Miksi sanoit sinä ? Ei se ollut mitään. Tule nyt; anna minun asettaa sormus sormeesi. Kas niin; nyt olen kihlannut sinut!
Mä matkani suunnan ja valkaman tiedän ja sinne mun toivoni vain halajaapi, mut kohtalon nuoli mun siipeeni sattui, se lentoni vauhtia vaimentaapi. Siks olen kuin siipehen ammuttu lintu ja toisien rinnalla riehua koitan, vaan heikko jos onkin jo siipeni lyönti, niin toivon mä sentään: mä kohtalon voitan. Syysyönä 1892. Hän on mun, hän on mun, minun ainoastaan, sen kuiskasi mulle hän vasta.
Häämötti edessäni korkea, kaukainen maa, ja sinne minä pyrkimään. Uin ja uin, mutta edistynyt ei matkani. Vaan silloin nosti minua sisäinen voima, siipeni minäkin levitin ne kantoivat, ilma vihelsi korvissani, ja ennenkuin ymmärsinkään, olin minä siellä, minne halusin.
Kun hän nyt näin itseään siistiksi puki ja isosta ajasta taas pani päänsä kolmikertaiseen paksuun palmikkokruunuun, oli kuin hänen ynseä muotonsa sanoisi: minä olen Leijonan Anni enkä minä tahdo huoliini nääntyä; minä levitän siipeni täyteen lentoon, ja hänen täytyy seurata, täytyy. Olenhan minä ohjannut meidän kahta väkevintä parihevostakin.
"Hiljaa!" runoilija sanoi matalalla äänellä; "teitä voitaisiin kuunnella, rouva herttuatar, enkä minä tahdo, että kunnianne kirkkautta mikään himmentäisi, ei edes epäluulon varjokaan. Siellä, noin pari-kymmentä vuotta sitten, sanoin tovereilleni, että olin ollut tyhmänrohkea, että kaikki olin kadottanut, ja että tuo puhdas enkeli, paljastettuaan näin raadollisen olennon, oli syössyt sen alas taivaasta. Ja irvistys kasvoilla, mutta kuolema sydämmessä katosin ikipäiviksi noilta yläisiltä ilmoilta, joilla niinkuin joku uusi Ikaro olin polttanut siipeni.
Muistelen Muinoin prinssi ollehen'... Florinna mun prinsessani... *Cyprinus*. Hänen löydät pian ani. *Amundus*. Ihminen! Mä riemuitsen! Voihan ihmishenki kiitää Aatteen siivin lentää, liitää Luokse Luojaa istuimen. Onni, autuus, ilo suuri Ihmisenä olo juuri, Lemmitty kuin ihminen! *Cyprinus*. Florinnan luo joutuen; Lintu sininen, Sua oottelen! *Amundus*. Oisko siipeni nyt mulla! *Kuningatar*.