United States or Serbia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta minä puolestani levitän silloin tiedon siitä, jotta pastori hiipi kello kahden jälkeen yöllä alusvaatteisillaan Hertan luo kyökkiin.» Ihan Pöndisen silmät suurenivat.
Levitän hänen eteensä koko sen kielitaitomäärän, jonka Trastin oppaasta olen edellisellä viikolla ehtinyt päähäni ahtaa, ja hän ihmettelee, että olen viikossa niin paljon voinut oppia. Seuraamme liittyy vähitellen toinenkin santarmi, sama korkearintainen, pystynenäinen ja päivettynyt aliupseeri, jonka ensi näkeminen siellä vankilan käytävässä herätti minussa niin epämieluisia tunteita.
Hän näytti minulle, että se oli päällistetty hyvin tiheään ja tarkkaan laaditulla käsikirjoituksella, joka oli niin selvää, että, kun silmäilin rivejä, taas luulin parissa paikassa näkeväni jonkun viittauksen kuningas Kaarlo Ensimäisen päähän. "Tässä on kosolta nuoraa", arveli Mr. Dick, "ja kun se lentää korkealla, vie se tosi-asiat muassaan pitkän matkaa. Tällä tapaa minä levitän niitä.
Levitän käteni ja kaikki sormeni eivät riitä osoittamaan niitten lukua, jotka tällä virralla olen pelastanut. Kuinka sitte voitte, isäntäni, sanoa minua pelkuriksi." "No, jos sinä et pelkää, niin ainakin muut sen tekevät", jatkoi Frank. "En minä eivätkä he ole arkoja. Me pidämme mahdottomana kulkea kanootilla putouksista.
Tuohon kun siirrän pöydän ja nuo tuolit ja levitän hirven taljan jalkain alle, niin tulee tästä lämmin, soma nurkka. Kaarina, huutaa hän ovesta, tulehan tänne, mitä teet siellä ulkona? Terveisiä kirkosta! Lakaisen tullessani lunta täältä porstuasta, kun on taas ajanut kynnyksen tasalle. Sitäkin on täällä niin, että tahtoo siihen hukkua, jos minne liikahtaa.
ANTTI. Keitosta minä vähät; toista, jos sinulla olisi edes ryyppy antaa. Tiedäthän, isä kulta, ettei minulla koskaan väkeviä ole. Mutta, missä olet kätesi noin loukannut? Oikeinhan siinä on suuri haava. Oikein, tuossapa sitä onkin, nyt vaan pikkuinen tilkka vielä, jolle sitä levitän. Noin, anna kätesi tänne, isä hyvä. Joutavia.
Saan niitä, milloin tahdon, sylini täydet, sirotan ne kaikkialle kaduille, hävitetyille paikoille, levitän ne kuin purppuravaatteen kuningasten kulkea, ei kuningasten, vaan kerjäläisten, meidän kaikkien, joilla ei näyttänyt enää olevan mitään onnea, ei ainakaan omaamme. On, on, vaikka emme sitä tiedä emmekä ymmärrä.
Minulla se on jo voitettu kanta. Minä istun yhdessä kohti ja murjotan, en virka mitään, vaan puren hammasta. Vihaisen kiiskin lailla minä olla karjotan vasten ajan laineita, levitän teräväruotoiset uimukseni haralleen ja annan aaltojen huuhdella kinaista selkääni, minkä niitä haluttaa. Kyllä se kestää. Ja tarttukoonpas kukaan kiini minuun, niin pistän pistän niin vietävästi.
Ja metsä jos ei sitä veisikään, niin viepi sen tumma tukka. Hän on niin viisas ja valkoinen ja sievä kuin sisilisko; mut kun häntä kutsut kullakses, niin sulle hän on vaan sisko. Minä olen kuin pikkunen pakana ja sin' olet jumalanpuuni ja ethän sa ilku takana, jos sulle sen kuiskaa suuni. Minä levitän lehtohon lakanan, kun saapuvi uhrikuuni, ja seulon sieluni akanan ja paastoan lihani, luuni.
Niinä hetkinä, jotka eivät mene veli Martin'ilta veljeskuntamme asiaan, jota vitkaan suoritetaan Roman monimutkaisissa oikeuslaitoksissa, tutkii hän hebrean kieltä rabbini Elias Levitan johdolla. Minäkin opiskelen saman rabbinin johdolla ja minulla on paitsi sitä ollut se suuri etu, että olen saanut kuunnella byzantinilais-kreikkalaisen professorin Argyropyloon luentoja.