Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Tänään liikkuu Sakris halkoja hakkaamassa... Tänään taasen on hän käynyt tekemässä jossakin huvilassa pienen kattilahyllyn taikka pari kalalautaa. Sellaisina iltoina, jolloin tulee sietämätön puhelemisen ja maailmanparantamisen halu, kiipeää rampa tuttaviensa ja naapuriensa luokse. Esimerkiksi kivimies Bergmanin murjuun ullakolle.
Sitten jatkoi Sakris verkalleen, ettei hän ollut voinut arvata, että nämä männyt olisivat niin kovia ja isoja. Niitä ei saanut edes kaatumaan muuten kuin kiipeämällä puuhun ja nytkyttämällä.
Mimmi jatkoi: Mutta, kuulkaas, nyt minä tarkoitin sitä, onko teissä miestä ottamaan kultasenne täältä? Mitähän Sakris nyt? Hän esittää jälleen heti tikapuitaan. Sellainen ei Mimmille kuitenkaan kelpaa: karkureita ajettaisiin takaa ... ja saataisiin kiinni. Mutta mitähän, jos rakennusmestari sanoisi olevansa Nelman sukulainen?
Sillä hetkellä muisti Nelma jollakin tavoin sen herran, joka oli hänkin heittänyt joskus hänen syliinsä lompakkonsa ... ja sitten armottomasti hänet jättänyt. Mutta eihän Kukkelman ollut oikea herra ... sen näki kaikesta! Päivemmällä Nelma kysyikin, eikö Sakris ollutkaan rakennusmestari. Hän koetteli sinutella Kukkelmania. Sakris ällistyi ... ja tuli hiukan levottomaksi.
Mutta koira näyttää hölmöltä ... se ainoastaan hyppelee herraansa vasten, joka sadattelee ja lyö pentua pienellä ja sievällä koirapiiskalla. Sitten rientää hän hehkuvin poskin Kukkelmanin luokse. Sakris kyyröttää yhä vatsallaan kivien välissä ja katselee häneen säikähtyneesti, epäillen ja vihoissaan. Kas, mitä peijakasta! huudahtaa herra, ja hänen kasvonsa näyttävät venyvän pitkiksi.
Ei rahoilla kiirettä mitään, vakuutti Gottfrid Strandberg. Ne ... ne kyllä saatte, sanoi Sakris. Ja alkoi laskeutua maahan... Meni ammattitoverinsa kanssa kahville. Puhui siinä sitten vielä ... kuinka hänen mielestään koirille oli rakennettava. Ja kysäisi lopulta, paljonko Strandberg oli urakasta pyytänyt. Sanoi: Liian halpa, ahhah! Minä olisin kyllä laskenut parisen tuhatta kalliimmaksi.
Ikkuna oli auki: olihan niin lämmin ilma, että hyttyset, vai mitä pieniä elukoita lienevät olleet, tanssivat ilta-auringon paisteessa vanhain koivujen alla. Tyttö neuloskeli jotain... Suikale neuletta riippui ikkunalaudalta uloskin. Hänen poskensa punertivat hennosti ... mutta kasvot olivat muuten valkeat. Tukka kultainen, lyhyehkö ... kiharainen ... aivan niin kuin Sakris oli nähnyt unessa.
Se herra, joka täällä asuu, tilasi eilen. Täti on hämmästynyt. Ja sitten hän muistaa, että Mikko oli joskus puhunut aikovansa rakentaa itselleen koiratarhan. Mutta ... kuinka on hänen rakentajansa tuollainen? Täytyy kuitenkin mennä Mikolta kysymään. Mutta nythän Mikko vielä nukkuu. Odottakaa, kehoittaa muori Sakrista ja painaa ulko-oven kiinni. Sakris jää portaille.
Nelma ei ensin kuunnellut; hän katseli rouvan omituista nenää: se oli hänestä vastenmielisen näköinen. Kunnes hän yhtäkkiä teroitti korviaan: Sakris näet sanoi tarkoituksena olevan kiittää tätä eukkoa luvatusta ja saadusta morsiamesta ... niin, enemmästäkin kuin morsiamesta!
Yhä hiiviskelee Sakris Kukkelman lankkuaidan viertä. Hän ajattelee: Nelma... Julia... Hänen silmistään, koko hänen kasvoistaan, jotka lensivät punaisiksi, huomasi, että hän on rakastunut minuun. Jumalan ja ihmisten edessä on Nelma minun. Jumalanko? Luonto, kaikkivaltias ja viaton Luonto, on hänet minulle antanut. Luontoa minä kiitän tästä lahjasta.
Päivän Sana
Muut Etsivät