United States or Montserrat ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sakris hätkähti. Tämä se oli aivan varmaan..! Juuri tämä. Ihan varmasti! Sydän Sakriksen rinnassa lakkasi tuokioksi lyömästä. Tuossa se oli ... se oikea... Se luvattu! Nyt se tuli! Sakris seisoi korkean lankkuaidan takana, tähysteli hurmiossa... Kaunis, nuori tyttö... Se tyttö, josta hän oli nähnyt unta: aivan hiuskarvalleen samanlainen! Sakriksen nainen istui toisen kerroksen ikkunassa.
Niitä kuljeskelee, juoksentelee ja kiipeää kaikkialla... Ne ryntäävät pinoille ja tähystelevät teille ... kapuavat katoilla ja kulkevat pitkin räystäitä, joista jääpiikit riippuvat suurina hetaleina. Sakris menee kotiinsa. Aivan hänen ikkunansa edessä on jono halkoliitereitä. Niiden takana ja naapurin lankkuaidan välissä kasvaa väärä ja latvasta typistetty mänty.
Sakris huomasi jotain vaaraa ja pujahti aivan lankkuaidan juureen. Siinä hän nyt kyyröttää ... ja nostaa hiuksia korvansa edestä, kuuntelee. Siellä huoneessa on jo kolmaskin nainen ... joku kurkistelee ulos ikkunasta. Varmaankin joku vahti. On jo kovin hämärä, Sakrista ei näy. Se kolmas toruu tyttöjä: sanoo heidän puhelleen jonkun ulkopuolella olevan kanssa.
Samaa mieltä oli Anttikin, sillä äkäinen lääkäri ja putka olivat vielä tuoreessa muistossa. Mutta toisella puolen oli porsas, eikä tehnyt mieli siitäkään erota. Jussi jo käski: »Tirkistä siitä reiästä, kenen talo se on?» Antti rupesi köntälleen maahan, kurkisti lankkuaidan alla olevasta raosta kartanolle ja sanoi: »Siellä se on!» Miehiä alkoi harmittaa ja suututtaa.
Siellä he auttoivat minut lankkuaidan yli sillä oven avaamiseen ei ollut aikaa, ja itse häipyivät kuulumattomiin. Seisoin henkeäni pidätellen aidan takana. Kuulen kuinka poliisi juoksee kulman ohi, meidän kadullemme poikkeamatta. Ei siis tavottanut heitä. Ja minä huokasin kevennyksestä. Nyt, luulin, on onneksi kaikesta päästy. Mutta voi kauhistusta! Seuraavana päivänä ilmestyi poliseja kouluun.
Yhä hiiviskelee Sakris Kukkelman lankkuaidan viertä. Hän ajattelee: Nelma... Julia... Hänen silmistään, koko hänen kasvoistaan, jotka lensivät punaisiksi, huomasi, että hän on rakastunut minuun. Jumalan ja ihmisten edessä on Nelma minun. Jumalanko? Luonto, kaikkivaltias ja viaton Luonto, on hänet minulle antanut. Luontoa minä kiitän tästä lahjasta.
Kapean portin läpi pujahdimme lankkuaidan ympäröimälle mäkipihalle, ja nousimme jyrkkiä rappusia myöten puisen talon toiseen kerrokseen. Huone, johon tulimme, oli suurenlainen, mutta hyvin matala ja pimeästi valaistu.