Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Pois itses anna, niin sa itses saat, Kun itse kuvaat piirtees sielukkaat. Ken runoani vasta uskonee, Jos avujesi ylistys sen täyttää, Kun, taivas tietköön, se ne verhoilee Kuin hauta, niistä tuskin puolta näyttää? Jos voisin silmäis loiston esittää, Sulosi kaikki panna runon pukuun, Sanottais pian: »puhett' öyhkeää! Maan matoset ei kuulu taivaan lukuun».
Heinon »vihkimysjuhlaankin» hän näkyy v. 1847 kutsutun, jolloin hän on kirjottanut ja ehkä häissä lausunutkin seuraavan pienen, soman runon: »Etsien hywässä elämän wettä maistakat suosion maljasta mettä, jonga nyt rakkaus riemulla tuo, ja onni tarjoten teillekin suo.»
Runon ruhtinaaksi sun suomme tulla, mut kerjäläisenä kerran käyt, on murhe, orpous omaa sulla, ja mieron liesillä lämmittäyt: maanpakolaisena harhaellen sa antaut outojen armoihin, käyt kynnykseltä sa kynnyksellen ja kysyt leipääsi kyynelin.
"Ei, sitä en tee vedon takia; se on vaan oikku minulta, jonka minä, teidän äänestänne päättäen, luulin teidän ymmärtävän koska teilläkin nähtävästi on oikkujanne." "Mitä sellaisiin tulee, niin olkaa vakuutettu siitä, että minä olen yhtä mieltä kuin te." "No niin, vaikka minulla on virka, jonka kautta ansaitsen soveliaat tulot niin innokkaasti runon sepittämistä harrastan.
Hiljaa huokas noin kuin tuuli, päänsä painoi rusohuuli rintaan valtiaan. »Saat», hän voitettuna vastas, »vangin joka suudelmastas: lunnaas, Seidi, nyt jää lukemaan!» Idän koi jo kuultaa esiin, aamutuulet Peran vesiin liehuu leyhähtäin; purjeet painaa mastopuuta, kiitää kohti salmen suuta Seidin vangit kotiin pohjaan päin. Kuulijani, sisko kulta, älä runon ylhää tulta etsi laulustain!
Jak. Juteinin Runon Tähteitä. Wiipurissa A. Cederwallerin Kirja-painosta, 1826. Wiisauden Waellus Maan päällä. Jak. Juteinin Kirjoittama. Wiipurissa Kirja-painosta wuonna 1826. 1 a. 12. Sangari Sionissa, elli Walistuksen Koitto Pimeyden Wallan ylitse. Jak. Juteini. Wiipurissa, Kirja-painosta 1826. 1-2/3 a. 12. Kissan Poika. Jak. Juteinilda. Wiipurissa, Kirja-painosta wuonna 1826. 1 a. 12.
Vaan ei nyt Hemmo ukosta vielä virketa mitään, eikä se saa olla runon mallista, hän heti tuntee, että se on sinun miettimä. Pekka nojautui selkäkenoon seinää vasten ja alkoi viputtaa oikean jalan isoa varvasta, niinkuin hänen tapansa oli, kun rupesi runoja tai muuta miettimään. Vähän päästä hän ilmoitti lauseensa. Mutta siinä on paljon sellaista vasenkätistä, epäröi Matti.
Jos Parnassolle nousta voisin, tai runon hetteillä mä oisin, niin sulokielin ilmi toisin, kuink', armahin, sua lemmin. Mut Corsincon vain siintää tuolla! Runottareni Nithin vuolla sä itse oot, kun Pohjan puolla ma laulan, kuin sua lemmin. Siis, runotar, suo soinnut mulle ja innon sanat ihailulle, kun suviaamuun laulan sulle, kuink', ainoinen, sua lemmin.
Puristuu nyrkkiin käsi hieno, hento, rypistyy otsa, silmä tulta lyö, välähtää tikari kuin tähdenlento, ja runon ruhtinaan jo saartaa yö. »Ah, armas, liian kauan sun jäi silmäs päivänlaskuhun, siks hyvin jouti sammumaan!» Näin Gruusiassa lauletaan.
Juteini kertoo siinä Kalevalan runomitalla, kuinka hän kääntyi »kulkemasta runon tietä tappuraista» ja kantoi kanteleensa »luoksi wanhan Wäinämöisen». Hän tulee siitä kuitenkin vain onnettomaksi, niinkuin kansakuntakin, joka »ei palwele wiisautta Wäinämöisen»; sillä »oma arwo ombi kallis, toisen hyödytys hupainen, joita wailla waiwaisena onnetoina kukin kanta ombi niin kuin orpo-lapsi.
Päivän Sana
Muut Etsivät