Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Nyt oli siis Göthe astunut runon uralle. Ja millainen oli hänen runollinen suuntansa ja henkensä? Se oli kerrassaan realinen, objektiivinen. Sen hän jo osoitti sillä, että runoili itse elämiänsä vaiheita, omia kokemuksiaan. Mielikuvituksen siivillä lentäessään hän ei koskaan jättänyt silmistään luontoa, elämää, todellisuutta. Saksan runoilijat yleensä, niinpä esim.
Miihkali unohti laulut, kun ei vuosikymmeniin ollut niitä muistellakseen tarvinnut. Ja nyt niitä olisi tarvittu. Nyt nyt ne olisi pitänyt muistaa. Miihkali oli alkavinaan, jokunen runon sana, kaksi, pyöri hänen kielellänsä, mutta »kuinka se nyt taas olikaan?» ja »eihän se niin ollut.» Auttamattomaksi tunsi Miihkali olonsa ja ikävä juurtui juurtumistaan.
Ensinmainitussa taas Juteinilla vieläkin kerran on tilaisuus, kuten tämän runon otsakkeeseen on 1856 vuoden painoksessa lisätty, kantaa »Kiitos-Uhri» Aleksanteri I:lle. Alkuperäisen otsakkeesta viitataan viivanalaiseen, jossa sanotaan: I anledning af Hans Kejserliga Majestäts Nådiga Kungörelse, dat. den 9 Februarii 1816.
Vaan on kaikki kaonnehet Vanhat laulun laitteliat, Vanhat runon rustailiat Menneet Tuonelan tuville, Nyt on jäänynnä jälellen Kaikki nuotit nuoremmilta, Virret varsinkin vähässä, Kaikki laulut on lamassa, Virren nuotit vässällänsä.
Ylhäältä Teille tervehdyst' ei kukaan nyt tuo, ei runon mailta lahjoja. Tekonne kostin Teille täten vain! Mun tekoni? Niin! Tähän saakka velloin aaltoili soinnut syvät rinnassain. Ne surmasitte! sävel kuolinkelloin vainaille soikoon! Ma? Te teitte sen. Te nuoren voitonuskoin löitte maahan halveksivasti. kun *kihlauduitte*. Käsitä ma en!
Sillä ilma oli kaunis ja aurinko vielä ylhäällä melkein koko yön. Aika kului hauskasti, vaikk'ei sana aika tässä ole paikallaan, sillä yö oli kuin päivä. Jaampa ei kieltänyt ottamasta paria ruokaryyppyä, josta ukko kävi niin hyvälle tuulelle, että hän paluumatkalla sepusti ja lauloi tilapäisen runon retken johdosta.
Silloin olin varma, että hänkin valvoi ja ajatteli minua niinkuin minä häntä, ja tuo varma luulo teki minut autuaaksi. Kirjoitin pitkän runon muistikirjaani. Aamulla minun piti antaa se Iidalle sopivassa tilaisuudessa ennen lähtöäni. Niin ennen lähtöäni. Aamulla minun näet täytyi lähteä. Laivakulut, matkatoverit, mitkä lienevät pakottaneet, mutta minun täytyi lähteä.
Runon hyvän jos mistä sen katkaisee, niin runo on sentään runo näin ystävä aina sa yhdeks puuks ne sielusi säikeet puno! HIIHT
Totuuden, runon kotimaa, maa tuhatjärvinen, miss' elämämme suojan saa, sa muistojen, sa toivon maa, ain' ollos, onnees tyytyen, vapaa ja iloinen. Sun kukoistuksen kuorestaan Kerrankin puhkeaa; Viel' lempemme saa hehkullaan Sun toivos, riemus nousemaan, Ja kerran laulus, synnyinmaa, Korkeemman kaiun saa. V
Voi kuinka se on syvää ja lujaa! Minä olen lukenut erään runon, kyllähän sinä sen tunnet, ja siinä on yksi lause, joka sanoo kaikki: »Se hetken on työ, kun salama lyö, mut ijäks jäljen se puuhun syö!» Niin se on, siihen ei ole mitään lisättävää, se on kuin Jumalan sormella kirjotettu. Ja niin sen täytyykin olla, muutoinhan ei rakkaus mitään olisikaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät