Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Antakaa Anna Liisa suosiolla minulle, isäntä. Ei siinä muu tule neuvoksi kumminkaan. Silloin kaikki vielä voi kääntyä hyvin päin. ANNA LIISA. Hänelle? Ei ikinä! Ennen vaikka mitä RIIKKA. Mitä sinä sanoit, Anna Liisa? Puhu kovempaa, että muutkin kuulevat. Elä pelkää, lapsikulta, elä ensinkään pelkää. Ei noita valheita hullukaan usko.
Kymmenniekka myös ikäänkuin heräsi, nousi äkisti ylös ja veret kasvoilla nähtävästi koetti pakoittaa itseänsä tyyneksi. Hän katsoi kelloansa ja sanoi kylmästi: "ohoh! kello on jo kohta kaksi. Lienee parasta mennä viimeinkin levolle." Riikka kuuli kymmenniekan menevän, mutta luuli etehisessä hänen vielä kerran seisahtuneen. Taas kuului jalkain kapsetta ja sitten kävi kammarin ovi.
Hän loi silmänsä alas kainommin kuin tuo nuori tyttö itse, ja tapaili turhaan sanoja lausuakseen mitä ajatteli. Niinkö luulet, Riikka? sanoi hän niin saamattomasti kuin rakastunut lukiolainen, joka ei koskaan vielä ole romaania lukenut, suinkin saattaa sanoa. Sillä romaanien lukemista eivät senaikaiset lukiolaiset vielä harjoittaneet.
Tulkaa, minä ilolla lähden vankeuteen ja kuritushuoneesen ja vaikkapa mestattavaksi, kaikki, mitä ikinä oikeus minulle määrää, otan mielihyvällä vastaan. RIIKKA. Lapsi, lapsi ooh, rakas taivaallinen isä, vie pois tämä kalkki, en kestä sitä juoda! PIRKKO (itkien).
RIIKKA. Aina sinä olet pahan teossa. (Tukistaa Pirkkoa.) Kyllä minä sinua opetan.
KAARLO. Jahka katson. Ne tietysti käytetään hyvään tarkoitukseen? RIIKKA. Tietysti, tiedäthän suurimman iloni olevan auttaa kanssaihmisiäni. OORTTA. Siinä teet hyvin kauniisti, erittäinkin kuin ei kukaan kanssaihminen vielä ole auttanut sinua. RIIKKA. Siitä en ensinkään ole pahoilla mielin. LIINA. Nyt menen tuomaan kahvia.
RIIKKA. En minä sitä sen tarkemmin tiedä, oliko se jokin luuska tahi lenska tahi jotain sinnepäin, niinhän ne sitä sanoivat. HOFFMANN. Sanoivat. Ketkä sanoivat? RIIKKA. Ne ihmiset, siellä kaupungilla, äsken, siellä torilla. Odota vaan, kyllä niitä vielä käypi sinunkin luonasi. HOFFMANN. Keitä käy minun luonani? RIIKKA. Niitä sairaita, niitä lenskatautisia. Etkö sinä nyt tajua?
Hän laski kätensä Eerikin olalle ja kysyi osaa ottavasti, "oliko hänen äitinsä kipeä". Ei, sanoi poika; mutta hän tahtoo, että minun heti kohta pitää lähteä täältä hänen setänsä luo Pohjanmaalle. Se ei käy laatuun, se on aivan mahdotonta, vastasi Riikka hyvin varmasti. Mutta äidin onni on kysymyksessä, huokasi poika. Mitä se merkitsee? jatkoi Riikka närkästyneenä.
Riikan pyyhkiessä kyyneleitään tapahtui, kun he tulivat kotiin, että ruotimummo tuli heitä vastaan pikku Maunun kanssa, joka nyt otti ensi askeleitaan omin jaloin. Ja Riikka tuli niin iloiseksi, että hän aivan unohti punaiset kenkänsä. Jumala on niin ihmeellisen hyvä, että hän kuulee nekin rukoukset, jotka ihminen on ainoastaan ajatellut, mutta unohtanut rukoilla.
He olisivat kyllä toivoneet itselleen poikaa, joka kerran olisi auttanut isää tervahaudalla, mutta Riikka oli jo seitsemännellä, eikä hänellä vielä ollut veljeä. Kirkolle ei ollut pitkältä, mutta kylään oli pitkä matka, ja Riikalla ei ollut ketään, jonka kanssa olisi leikkinyt, kun vanhemmat olivat metsässä. Mutta Riikka ei ollut neuvotoin.
Päivän Sana
Muut Etsivät