Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. lokakuuta 2025
RIIKKA. Sepä kummaa, etten sitä ennen ole huomannut. Nyt menen paikalla puhumaan tästä Kaarlolle. Mutta Herra sinua armahtakoon jos vaan valehtelet! Valallani vakuutan että Anna neiti on parhallaan viemässä tohtorille hempeätä kirjettä, kuten hän sitä itse nimitti. Minä sattumalta vein puita ruokasaliin ja kuulin kaikki, he eivät huomanneet ensinkään minua.
KORTESUO. Millä se sitten paranee? Jos tiedät, niin sano. RIIKKA. Vaiti nyt! Täällä tulee Johannes. Mitäs tänne kuuluu? RIIKKA. Huonoa vaan, mitäs muuta. JOHANNES. Hän näkyi istuvan rannalla. Ei älynnyt minua, vaikka kuljin siitä ohitse. RIIKKA. Eihän se, poloinen, näe eikä kuule enää mitään. KORTESUO. Kuinkas nyt teemme, Johannes? Sinä, tietystikin, tahdot purkaa Anna Liisan kanssa?
RIIKKA. Jos sieltä lapsen ruumis löytyykin, niin on se jonkun muun, ei Anna Liisan. HUSSO. Siitä vallesmanni ja korkea oikeus kyllä ottaa selvän, ellei Anna Liisa hyvällä tunnusta. Mutta eipä hän kykene tässäkään väittämään vastaan. Siinä seisoo vaan kuin tuomittu.
Riikka punehtui jo vähän siitäkin, mutta vielä enemmän siitä, kun kymmenniekka koko ajan suurilla, syvillä silmillään hävyttömästi katsoa tuijotti hänen silmiinsä ja tavattoman kauvan viipyi kahvin ottamisessa.
Ainoa seikka, josta en vielä ole selvillä, on: pitääkö minun tulla sisään syöden valtio-omena, sillä nämä suomalaiset omenat ovat hyvin happamia? VARRO. Kuningas saa usein maistaa karvasta omenaa, neitiseni. OORTTA. Te olette oikeassa, kyllä koetan. Mutta mikä Liinaa vaivaa? Näytäthän niin onnettomalta lapseni. LIINA. Minä vaan harjottelen rooliani. RIIKKA. Hyvä, mainiosti näytelty.
KORTESUO. Mutta sinun asiasi oli pitää huolta tytöstä eikä minun. Ymmärrätkös? RIIKKA. Ymmärrän, ymmärrän! Ja lopeta nyt, hyvä ihminen. Ellet herkiä kiukkuilemasta, niin ei tule parempaa selvyyttä nyt kuin eilenkään, sen minä sanon. Suotta vaan laitoit hakemaan Johannesta ja Mikkoa. KORTESUO. Kuka tässä kiukkuilee, sinä vai minä? RIIKKA. Ei riidellä. Asia ei sillä parane kumminkaan.
Kuunnelkaahan tekin, kun Mikko tässä kertoo tuumistaan. JOHANNES. Niin, kuunnellaan häntä. ANNA LIISA. Täällä on niin tukehuttavan kuuma. KORTESUO. Täällä kuuma? Elä horise. RIIKKA. Mutta sitä minä ihmettelen, että Mikko on jaksanut pitää tytön mielessään näin kauvan. Kokonaista neljä vuotta. Lieneekö hän puolestaan ollut yhtä uskollinen? MIKKO. Siitäpä minä juuri tulin ottamaan selkoa.
Näitä puheita kuunnellessa asettui Yrjön viha; hän muisteli vaimoa, jota hän siellä tuvan nurkassa repi, ja mieli kävi niin ikäväksi, että vedet valuivat alas poskille. Nyt se vielä itkee ähmissään, sanoi Riikka ja silitteli Kallen tukkaa. Jotenkin samaan aikaan heille ruvettiin aakkosia neuvomaan.
Kaikki aallot, kaikki kivet ja kaikki hyppivät kalat huusivat: Riikka, Riikka, Riikka, me olemme niin köyhiä, anna meille punaiset kenkäsi! Eikä asia muuttunut paremmaksi, kun hän tuli kyhmyisen männyn luo ja istahti lepäämään eräälle kivelle. Siellä oli suuri muurahaispesä männyn juurella; sata muurahaista tahtoi kiivetä hänen jaloilleen ja syödä hänen kenkänsä.
Mutta omani minä tahdon takaisin. ANNA LIISA. Johannes, lähtään! Johan sinä olet juonut kahvisi. RIIKKA. Tuohan nyt on tuossa! Ei ensinkään saa Johannes mennä, ennenkuin on juonut toisen kupin. Siinä on sinullekin. KORTESUO. Kyllä kuulee, että Mikko on ollut tukkimiehenä. Ei täällä meidän rauhallisessa maakylässä noin rajusti menetellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät