Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Mikä soitto? Mi kaihon ääni! Te paimenet, hiljaa: Panin huilu se on! Noin satakielet edes ei vois laululla rintamme hehkua tulkita koskaan! Suuri hän vielä on Pan, vielä hän herramme on! Paimenet, paimenet, kuulkaa, kuulkaa vuoret ja laaksot: Nuori hän vielä on Pan! Laulussa nuori hän on! Poissa on lemmen onnekas aika ja poissa sen riemut. Kaihot nuoruuden huiluunsa jäänehet on!
Niinkuin Balaton'in pinta Esikkon' ol' kaunoinen; Niinkuin Tihany-vuoren rinta Toivon' nousi korkeellen; Täys' ol' perheonneni, Kuin Füred'in rypäleet Mutta Tuoni katkasi Maiset riemut, toivehet: Tauti julma taloon hiipi, Kallistihe kätkyehen, Poskusilta ruusut riipi, Kohta kasvoi enkel'-siipi Hartiohon pienosehen.
Näät miehen, jot' ei riemut, murheen säät, ei mielet suurimman, ei alhaisimman voi murtaa, taivuttaa, sä hengen näät, min lentohon vaan nosti myrskyn tuulispäät: näät Adlercreutzin, urhoist' urhoisimman. Ja hänen, hänen käskystänsä jällehen on alkava tuo ilme kurjavainen, tuo kulku levoton, tuo retki tuskainen, isänmaan, maineen, kaiken kadottaminen, jot' itkemätt' on epätoivo vainen.
Hän sydämen vei multa, ja alta vainoin kulta saa suojaa rinnoillain. Hän veitikka on pieno, niin veikeä ja vieno; hän on niin hellän hieno, mun vieno armahain. Pois huolten lentää annan, ja vaivat mailmanrannan ma hänen kanssaan kannan; nään onnen riemut vain. Casslis-purolla.
Käsikkäin astumme siellä elon vaivaloista tietä, jakaen keskenämme kaikki surut ja riemut. Täällä on epäluulo ja vaino; siellä rakkaus ja luottamus! Paetkaamme, armahin, pois näistä kurjista oloista." Juhana katsoi Elsaa rukoilevasti silmiin. Tämä seisoi äänetönnä. Hänen sydämessään riehui ristiriita. "Kultaseni", jatkoi Juhana, "miksi me olisimme tuomitut kärsimään näin paljon?
Mua valloitelkoon hurmos, haikea nauttimus, Viha lemmekäs ja kaihon virvotus! Poveni, tiedon-poltost' toipununna, Joka tuskalle olkoon altistunna; Mik' onni kohtas kaikkea sukuani, Sen tahdon tuntea omass' sielussani, Tapailla hengelläin ylintä alhaisinta. Sen riemut tuskat kantakoon mun rinta! Näin ihmiskunnan itseks' itseni laajennan, Ja vihdoin käyn sen kanssa hukkahan.
Päivän monet riemut, paljo itkeminen ja puhuminen olivat rasittaneet Genoveevaa, niin että hän oli aivan uuvuksissa. Hänet vietiin viipymättä huoneeseensa, jossa hän ei ollut käynyt niin moneen vuoteen.
Esterin oli tapana ajatella omasta itsestään, että hänellä oli kaksi sydäntä: toinen iloinen, riemusta sykkivä tytönsydän, joka voitti hänelle kaikkien rakkauden ja jolla hän puolestaan rakasti kaikkia, ja toinen, jossa oli tyyntä ja yksinäistä kuin synkällä metsäpolulla, sydän, jossa hiljaiset, uneksivat äänet kuiskailivat ja johon ei kukaan muu kuin äiti ollut saanut pilkistää, sillä äiti, hän oli Esterin "paras ystävä", jonka kera hän oli jakanut elämän tuskat ja riemut; keskinäinen rakkaus oli ollut heidän ilonsa ja voimansa, se oli heidät kantanut köyhyyden ja puutteen ammottavain syvyyksien yli, joita elämässä niin monasti oli heidän eteensä auennut.
MARGAREETA. Niin, mutta maanpako on tuskaisempi Kuin surma olla voi, jos täällä viivyn. Sin' olet miehen mulle, pojan velkaa, Sinä kruunun, alamaisuuden te kaikki; Suruni tää on oikeastaan teidän Ja ryöstämänne riemut kaikki minun.
Mutta kuitenkaan, ei moinen kysymykseen tulla voisi. *Hän* jakoi taakkain, kesti riemut, nuhteen; ei suuria hän vaadi elon suhteen, oon tyytyväinen, tunnen kuuluvani kotiini, ahkera oon toimessani. Liidelkööt toiset kera joutsenten, voi vähemmätkin tulla toimehen.
Päivän Sana
Muut Etsivät