Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Ujona se siinä nousi, arkaillen, Niinkuin vilukukka alta nietoksen, Päätään pälvestä se tuskin nostaa tohti, Kyyristäen varttaan painui maata kohti. Viisaat virkkoi: valju taivas pohjoinen, Täällä etelän ei viihdy taiminen, Joskin varteen varttuu, ei se joudu kukkaan, Kituu hetken, kuihtuu, heitetähän hukkaan. Toiset toisti: joutava ja turha työ! Maansa raataja se selvän leivän syö.
Mist' on orja sarven saanut, torven raataja tavannut, kun tuo soitelleen tulevi, toitatellen torvettavi, puhki korvani puhuvi, läpi pääni läylentävi?" Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi: "Suolt' on orja sarven saanut, tuonut torven liettehestä. Jo nyt on karjasi kujalla, lehmät lääväpellon päässä; saaospa savun panohon, käyös lehmät lypsämähän!"
Ei kuitenkaan voi sanoa Niemelän perheen eikä elukoidenkaan koskaan varsinaista nälkää nähneen, sillä talon isäntä oli "toimen ukko" ja ahkera kasken raataja; emäntä taas ymmärsi niin parhaiksi sekoittaa petäjänkuorta taikinaan, ettei siinä pihkan eikä imelän makua paljo tuntunutkaan, ja jos pikku Miina toisinaan vähän leivän katkeruutta valittikin, osasi äiti aina höystää Jumalan viljaa lehmän annilla ja kauniilla sanoilla, niin jotta Miina mielelläänkin kannikkaansa pureksi.
Ja ukko itse korven raataja kova, äijä vanha kasken kaataja mahdoton!
Tule pois! tule, pieno, Yö huokaa, ja tuoksuu tieno, Ja kuiskii kielot haan! Tule pois! Tule, kullannuppuni vaan" He hiipii, poika ja tytti, Sivu kasken, miss' sauhus rinne, Haan tuoksuhun sinne. Oi, miks miten sytti Sun rintasi pikku tytti, Sa uljas raataja, sie! Oi, miks Olen kullannuppusi mie!
Hänestä oli yhdentekevä, sattuiko kukaan häntä huomaamaan. Hän saapui eräälle niistä pienistä kanavista, jotka päättyvät Riva degli Schiavonin kohdalle. Muuan gondoolimiesten kapakka oli auki. Olisikohan vanha raataja siellä? Oli. Makasi terävät polvet koukussa lavitsalla ja veti unta; päänalasena oli rääsyinen öljynuttu. Adelsvärdin kosketuksesta hän heräsi oitis ja nousi jalkeille.
Tässäpä muinoin veljesten iso-isä, mainio raataja, oli viljellyt huhtia ja suitsutellut ankaria sysihautoja. Monta kaskea oli hän tämän vuoren ympärillä kaatanut ja polttanut, risu-äkeellänsä karhinut monen mustan, kylvetyn maan, ja viimein korjannut riiheensä satoisat oljet.
Tuop' on piika pikkarainen, raataja rahan-alainen, kantoi kutsut kuusialle, keruhut kaheksialle. Kutsui kaiken Pohjan kansan ja kaiken Kalevan kansan, nuotki hoikat huonemiehet, kaitakauhtanat kasakat. Yks' on aino Ahti poika, senp' on heitti kutsumatta. Yhdeskolmatta runo
On se siis ollut raataja tämänkin korven, tämänkin aarnion asuja? Se ei enää tunnu tavalliselta mieheltä. Sen on pitänyt olla jättiläinen uskaltaakseen käydä tätä ikuisen erämaan peikkojoukkoa kukistamaan. Tekisi mieli melkein uskoa, että se oli itse »vaka vanha Väinämöinen», joka teetti kirvehen terävän, siitä kaatoi kasken suuren, mahottoman maan alisti, kaikki sorti puut soreat
Vaikka minäkin olin talossa ensikertaa, tarttui minuunkin heti talon iloisuus; aloin tuntea jotakin erinomaista, ennen tuntematonta kotoisuuden tunnetta. Tunsin löytyvän paikan, johon väsynyt raataja voi kuin kotiinsa huoletta tulla vapaahetkistään nauttimaan. Syötyä hajaantui joukko, kuka minnekin. Esa vaimonsa kanssa lähti minulle näyttämään taloa.
Päivän Sana
Muut Etsivät