United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun hän nyt palaisi kuitenkin. Hyvä Pekka, tulehan, anna anteeksi minulle! Häntä ei näy. Olisinko siis todellakin erehtynyt. Mutta ehkä hänellä oli kiire jonnekin. Minua peloittaa! Näin ei Paul olisi tehnyt. Hän olisi ainakin selitystä ensin vaatinut. Poskiani kuumottaa. Niin kuumaa se kahvi! Hm! Hän voisi minusta niin pahaa uskoa. Olisihan hänen pitänyt arvata, että sen tein Iinan tähden. Oliko se nyt niin hirveätä.
NEITSY JANNE. En minä ole koskaan ajatellut sitä niin suureksi asiaksi, mutta minusta on ollut hauska muistella sitä aikaa. HILMA. Se oli autuuden aikaa. Monta kertaa tuskan vedet silmiini kiertyivät, kun minua aneluretkillämme paleli ja kun sinä kadulla lumella hieroit paleltuvia käsiäni tahi poskiani, mutta sydän oli tulvillaan iloa. Se oli ihanaa aikaa.
Samassa näin Spitsin hurjasti juoksevan pihan yli portilla seisattui se hetkeksi, ikäänkuin hengästyneenä korvat pystyssä; mutta syöksi sitte luokseni hyppäsi ilosta vinkuen minua vasten pystyyn nuollaksensa poskiani minun oli vaikea pysyä jaloillani. "Mikä koiraa vaivaa? Onhan se kuin hullu!" lausui Ilse astuen ulos ovesta. Ah, tämä ääni!
Kyyneleet valuivat alas poskiani myöten; Ilse pakeni ikkunan luo ja painoi kasvonsa ruutua vasten. Mummo yksin pysyi vallan tyynenä, hänen silmänsä katselivat katosta kynttiläruunua. "Sytytä kynttilät, Ilse!" lausui hän, ja kun Ilse astui tuolille ja liekki toisensa perästä syttyi, kääntyi sairas lääkäriin päin.
Kreeta! mahdoinko minä äsken näyttää kovin tuhmalta?... mutta minun oli mahdotonta ensimältä keksiä mitään järjellistä vastausta... Olin kuin huumaantunut ... päässäni suhisi ... poskiani poltti ... oli vähällä, etten lattiaan vaipunut. No, mitä sanot nyt?... eikö olekin mukava mies, tuo isäntä?
Koetteleppas minun poskiani ... ja kaulaa ... ja katso eikö ole selästä leninki märkänä.» »Ja varpaastasi veri tulee!» »Kiveen löin, vaan ei se tapa. Katsohan, minulla on kaksi näin suurta palasta nisuleipää, sain kun vein Viitasen hevosen laitumelle aamulla. Minä vein sen sinne Rommakon rannalle. Kuivalan Janne vei samalla kertaa Heikkilän hevosta.
Kyllä hän saa sen tietää, vakuutin, vavisten äkkiä päästä jalkoihin asti. Hän puristi kättäni. Ja kirjoitatko isälleni? Kirjoitan. Minä olin vetäytynyt hiukan syrjään, ettei hän näkisi kyyneleitä, jotka virtailivat pitkin poskiani. Mutta hän kohosi käsivartensa nojaan ja katsoi ympärilleen.
Koska tuo hellä ja ymmärtäväinen Helena minun kanssani istui veljensä vuoteen ääressä, jätti eversti poikansa, mennäksensä hakemaan vaimoansa; hän viittasi minua seuraamaan itseänsä, ja minä juoksin ylös portaita, nipistellen poskiani, jotta en näyttäisi kuolon-sanoman tuojalta.
Silloin hän tuli aina ilolla vastaani ja taputteli poskiani.» »Ole huoletta! Maaria kyllä pitää sinua rakkaana», vakuutti Hanna. Hemmi pudisti päätänsä, mutta tuli kuitenkin tyytyväisempänä kotiin keskusteltuaan sisarensa kanssa. Aatun ja Maarian kotia tullessa sanoi Eeva: »Ah, lemmenkukkia! Ne ovat varmaankin Hemmin antamia.» »Niin ovat», vastasi Maaria, »ne kukat ovat aina olleet lemmikkejäni.
»Silloin toi isä nuo teekupit ja muita posliiniastioita tuliaisia. Minä muistan, kun isä niitä arkustaan nosteli, ja tuon kulhon kun otti, niin sanoi: tästä me nyt syömme yhdessä joulupuuron. Ja niinhän me syötiinkin.» »Minä muistan, äiti. Isä kiikutteli minua jalalla, otti sitten polvilleen istumaan ja pyyhki parrallaan minun poskiani. Isällä oli suuri musta parta.