United States or Ghana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päinvastoin oli se hänestä hupaistakin saada taas monesta aikaa itseään vastapäätä, pöydän toisella puolen nähdä nuoremman tyttärensä miellyttävät kasvot, sillä ehdolla tietysti, että nämät olisivat iloisat niinkuin ennenkin; hän kiikutteli tyttärensä-tytärtä polvillaan ja oli sisällisesti vakuutettu siitä, ett'ei tässä maailmassa parempaa isää eikä isoisää ollut kuin hän.
Hän otti minut syliinsä ja näkyi selittävän minusta toverilleen. Tietysti sinusta tulee merimies, sanoi hän silitellen päätäni. Tutustu laivaan! Saat tällaisella purjehtia meren toisesta äärestä toiseen, saat nähdä kaukaisia maita. Ja kun tuuli puhaltaa ja laiva heiluu, vettä kannelle pärskyy, silloin sinulla on hauska. Tuo outo merimieskin kiikutteli minua polvellaan ja koetti viihdyttää.
"Miksikäs ei, näin vaan", sanoi seppä ja kiikutteli tuota ankaraa visapiippuansa niin keveästi hampaissaan, ikäänkuin se olisi ollut vaan pieni nysä. Tupakkakukkaro oli samaa maata kuin piippukin. Se oli ainakin kapanvetoinen nahkasäkki, joka riippui aina nauhoistaan hänen vasemmalla lonkallaan.
Vieras ei näkynyt pahenevan lapsiin, sillä hänen haavoitetulle sydämellensä näkyi tekevän hyvää lasten myötätuntoisuus. Hän otti käsillänsä molempia lapsia ympäri kiinni ja kiikutteli heitä polvillansa; lapset käpertyivät kiinni hänen kaulaansa ja mihin vaan saivat, ja puhelivat hänen kanssaan. Pikku Kasperi seisoi vieraan edessä lattialla, sillä hän ei mahtunut hänen syliinsä.
Mutta virsikirjat kainalossa asteli pieni parvi tuttaviamme monenloukeroista polkua kohden Halkipohjan kulmaa. Siinä oli Sunkreini kasvattinensa, siinä Pynnölän haltijat poikinensa, siinä Saksmanni, siinä Priski-Heikki, siinä kuppari-Kaisa punaruutuisessa hameessansa kiikutteli sauvansa nojassa. Ullan Kallen oli käynyt juuri niinkuin kirkkoherra oli epäillytkin.
Isä kiikutteli minua jalallaan, otti sitten polvilleen istumaan ja parrallaan hieroi poskiani. Isällä oli suuri musta parta. Te seisoitte hellan edessä ja ammensitte valkeaa puuroa padasta, riisryynipuuroa! Se oli joulun aatto-ilta, sanoi äiti. Ainoa jouluilta, jonka me yhdessä saimme viettää. Seuraavana kesänä isä lähti merelle ja hukkui. Sen jälkeen heillä ei ollut riisryynipuuroa ollut.
Kaikki tämä sekä samalla tuon hyvän ukon ystävällisyys teki hänen kaikkien suosikiksi, ja etenkin Anna kiinittyi häneen samoin kuin hänkin oli Annaan kiinittynyt, sekä pikku Yrjö, jota hän pitkät hetket kiikutteli polvillansa hyryellen "Rule Britanniaa" tahi jotakuta muuta englantilaista kansanlaulua, jota hän oli kuullut nuoruudessansa ja jonka unhottumattomat säveleet taas heräsivät hänen sielussansa.
»Silloin toi isä nuo teekupit ja muita posliiniastioita tuliaisia. Minä muistan, kun isä niitä arkustaan nosteli, ja tuon kulhon kun otti, niin sanoi: tästä me nyt syömme yhdessä joulupuuron. Ja niinhän me syötiinkin.» »Minä muistan, äiti. Isä kiikutteli minua jalalla, otti sitten polvilleen istumaan ja pyyhki parrallaan minun poskiani. Isällä oli suuri musta parta.
Tuo ajatus lennätti hänet vauhdilla tupaan, mistä hän toi ihan uudet saappaat, joita ylen pitkistä varsista ylhäällä kädessään kiikutteli kuin laukkuryssä halvalla ostettua, hyvää ketunnahkaa. »Katsokaa miehet, eikö siinä ole hyvät saappaat?» virkkoi hän, silmät loistavina niitä yhä kiikuttaen ylös alas. »Siinäpä on saappaat kerrassa!» »Ne nyt ovatkin oikein porvarin saappaat.»