United States or Tunisia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kolmantena oli joukossa Ullan Kalle; hän oli tosin paria kolmea vuotta vanhempi, mutta hän olikin jo kolmatta "löysiä" koulussa; ja kirkkoherra sanoi epäiltäväksi asiaksi, pääsisikö hän nytkään "edes". Suu auki oli Kalle katsonut kirkkoherraa silmiin ja mutissut hampaittensa välistä: vai niin.
Mutta mehän lupasimme panna kivenkolon kukkurilleen! sanoi joku sitä tarkoittaen, että heidän syytään ei ole eikä tarvitse siis heidän jäädä eksyksiin, vaan ainoastaan Ullan. Ja Ullasta tuntui kuin vajoaisi hän maan sisään. Voi, älkää jättäkö minua!... Ihan heidän läheltään kuului nyt puhetta. Siellä meni Kalle ja muita poikia, joitten äänen myöskin tunsivat! Kalle! Kalle!
"Tiedätkös, sitä olen tuumannut aina siitä asti, jolloin prinssi niin lyöttäysi häneen siellä maatilalla... Minä sanoinkin sen hänelle: 'nuo sinun seikkailusi, Rönnov, ne sinulle vielä onnea tuottavat; mutta varo kenraalia, hän tuntee Ullan!" "Mitä vielä, se asia haihtuu kuin tuhka tuuleen", sanoi hän. "Ja siltähän näyttää ... nuorimpana kapteenina!"
Vaan loppupäätös oli aina se, että Ullan Kalle sota-päällikön ylpeydellä silmäili vuohiansa ja varmuudella lausui: ei tule mitään meidän muorin kuolemasta. Toiset lapset olivat melkein vihaisia hänellekkin siitä, ett'ei heille sattunut huvia nähdä vuohen jalkojansa taittavan.
Hän oli myös kuullut emännän tahtovan Mattilan rikasta tytärtä miniäksensä. Tämä Mattila oli juuri Hämeenlinnan tien vieressä naapuripitäjässä; sepä sopi hyvin Ullan tuumiin. Pian oli Ulla matkansa päässä, ja hänen astuessansa talon tupaan oli onneksi emäntä yksin tuvassa. Tervehdittyänsä Ulla sanoi: »On, näenmä, matka mielessä, koska on kirkkoreki pihalla.»
Sitten seurasi hetken hiljaisuus; Lopo tunsi luissaan, että häneen tulijan silmät kiintyivät. Nyt ala nousta. Herrasväkeä tulee saunaan kello kolmelta. Täytyy siistiä ja panna lämmitä. Ullan ääni... Eihän auttanut Lopon muuta kuin totella. Hän nousi istualleen, haukotteli ja kynsi päätään. Voi, raukka, minkä näköinen olet. Vastaukseksi loi häneen Lopo vaan tylsän katseen.
Hän ei muistanut eilisestä päiväsiä mitään, ei kerrassa mitään. Ei tiennyt sitäkään, kuinka oli tullut tänne, Ullan saunaan. Päässä jumisi ja kolkutti. Sisästä nousi karvasta sappea kurkkuun; vähän väliä häntä aina röystäytti. Ei tehnyt mieli nousemaan. Koko maailma tuntui niin happamelta... Ohoo!
Mutta jättääkö Ulla ilman mitään kiitollisuuden muistoa? Ei sitäkään. Hetkisen mietittyänsä otti nuorukainen esille rahapussinsa. Hiiteen huolet, suoriutaan miten voidaan. Hopeariksin sieppasi hän sieltä ja astui vakavin askelin Ullan luo laskeaksensa sen hänen käteensä.
Kun taas Ullan Kalle toi metsästä vuohensa littoslähteelle juomaan, niin uutta hauskuutta oli silloin Marilla ei Kallesta, sillä häntä ei Mari oikein suvainnut, vaan hänen vuohistansa. Vohlain kanssa kirmasi hän littoskivellä, kiipeili ja hyppeli niin vallattomasti, että Kalle, joka oli vanhempi iältään, pelkäsi hänen päistikkaa lähteesen putoavan.
Mutta kaikki muut halusivat nähdä, oliko jumalanmarjat ennallaan. Kilvan juoksivat kivelle Ullan rientäessä edelleen. Ulla, Ulla! huudettiin joukolla. Ulla ihan vavahti. Jumala on syönyt marjat! Oikein helpottavalle tuntui Ullasta. Oli turhaa pelännyt! Miten ei ollut huomannut sitä, että tytöt luulevatkin Jumalan syöneen!