Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Kun marja-astiat kukkuroillaan suuria kauniita puolukoita puuhattiin kotia lähtöä, huomattiin Ullan iso vasu typötyhjäksi. Nyt kaikki vuorostaan Ullalle poimimaan ja joukko taas hajalleen metsään. Mutta Ulla heittäytyi Kallen marjamättään ääreen toimettomana istumaan ja rupesi katkerasti itkemään.
Näin sanoen asettui kapteeni suoraksi ja jäykäksi kuin järkähtämättömän totuuden kuva ja katseli toisia vakavasti silmiin. Ullan kyyneleet lakkasivat valumasta. Oletteko nähnyt saatanaa? kysyi hän hämmästyneenä. Olen kyllä. Hän esiintyy jokaista ihmistä kiusaamaan, mutta hänen paras kujeensa on, että hän osaa tehdä itsensä olemattomaksi. Jumalan sanan valossa näemme ja tunnemme hänet kyllä.
Hän kyseli itseltänsä, oliko hän voittanut pojallensa mitään, oliko hän tehnyt tuon sievän, hyväntahtoisen Annin onnettomaksi. Muutamia päiviä oli kulunut, Vilho äitinsä kanssa oli tullut kotiin kaupungista. He olivat olleet Mattilassa, ja äiti oli Vilholle puhunut Lukkarin Ullan jutut. Vilho ei kuitenkaan uskonut niitä.
Oikein se, vastasi talon herra, kääntyen sinisilmäisen, vaaleatukkaisen Ullan puoleen. Niiaten ja onnea säteilevänä tervehti tämä ja palasi sitten kartanoon, ryhtyäksensä vanhan tapansa mukaan askareihinsa, ja kiittäen Jumalaa, joka oli auttanut hänet onnellisesti kotiin. Entä rouva?
Ja, hänen, Ullan ei olisi tarvinnut antaa ollenkaan »hänen kautta kun Jumala näytti marikot»! Ja Ulla kaasi marjat kivenkuoppaan itseensä tyytyväisenä ja mahtavana kuin olisi kumassut suoraan Jumalan kouraan! Seuraavalla kerralla, kun mentiin joukolla marjaan, niin eksyivät. Mitäs minä sanoin? Minä sanoin, että hyvä ei seuraa! ilkamoi Ulla. Ja toisille tuli hirveä hätä.
Hänen silmiensä hohde lisääntyi ja katse tähdättynä kattoon jatkoi hän sammuvalla äänellä: näen Jumalan kirkkauden. Majurinrouva, joka pöydän päässä ei oikein voinut kuulla Tapanin sanoja, oli kovin pahoillaan kun Martti, häpeästään huolimatta, rohkeni käydä heidän luonansa. Jottei hänen suuttumuksensa pääsisi liian jyrkästi ilmoille, päätti hän lähteä huoneesta ja viittasi Ullan seuraamaan.
Hupaista oli muuten nähdä, kuinka Kalterin Ullan vuohet littoskivellä kilinensä leikittelivät. Jyrkkää rinnettä ne juoksivat huimaavaa vauhtia, ja tekivät senkin seitsemän hyppäystä ja kuperkeikkaa. Lapset odottivat puolinaisella vahingon ilolla jonkun noista uskalikoista joka silmänräpäys rapsahtavan maahan ja säärensä taittavan.
Kun on vastattu kaikkiin «kuinka voitte» kysymyksiin, ottaa Gabrielle Ullan tuomasta korista paperipeitteen ja pyytää Louisen pitämään hyvänään vähäsen vasikanpaistia ja pasteijoja. «Meidän mielestämme tarvitset jotakin tuoretta matkan jälkeen ennenkuin itse ehdit saada ruokakammiosi kuntoon. Maistapas pasteijaa!
Ullan mielessä häämöittivät hänen kaksi veljeänsä, molemmat sotamiehiä Kyminkartanon rykmentissä. Mutta ennen kaikkea ajatteli hän sitä, jolle oli uskollisuutta luvannut ja jonka omaksi hän olisi ruvennut, ellei sota olisi tullut väliin. Nuo kolme olivat kaikki pääkortterissa, eikä heistä kukaan ollut taistelussa. Niitä ei siis kukaan saanut sormella osoittaa eikä sanoa kavaltajiksi.
Ullan elävät kertomukset virittivät Yrjö Maunussa hänen lapsuutensa ja kaiken sen hyvän muistoja, mitä hän oli kuullut tästä uskollisesta hoitajasta. Unennäön, kaltaisia, mieluisia tapauksia astui äkkiä esille ja lämmitti hänen sydäntänsä. Ne häntä yllyttivät antamaan Ullalle jonkun merkin kiitollisuudestaan, mutta millä tavoin?
Päivän Sana
Muut Etsivät