Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Kun marja-astiat kukkuroillaan suuria kauniita puolukoita puuhattiin kotia lähtöä, huomattiin Ullan iso vasu typötyhjäksi. Nyt kaikki vuorostaan Ullalle poimimaan ja joukko taas hajalleen metsään. Mutta Ulla heittäytyi Kallen marjamättään ääreen toimettomana istumaan ja rupesi katkerasti itkemään.
Pojat säälivät Kallea, mutta tytöt sanoivat, että niin saa Jumala semmoista rangaistakin! Ulla vakuutti, että saisi ankaramminkin rangaista mokomaa! Sanoi niin hyviä marikoita kuin minä löytävänsä ummessa silmin! mitähän sanoisi, jos Jumala laittaisi niin, että pitäisi hänen olla aina ummessa silmin? Toiset jo uskoivat, että Kallesta tulee sokea, kun hän niin sanoi Ullalle.
Ulla lähti päättävästi liikkeelle. Kulettiin, kulettiin joku matka, niin jo muuana tunsi paikat. Ulla sylkäisi kämmenelleen, uudisti koko konstinsa. Joo, kohta ollaan tiellä! Niin oltiinkin. Kyllä se oli tuo Ulla erinomainen! Ja kaikki marjansa he jakoivat Jumalalle ja Ullalle, jolle antoivat päältä osan ja loput kumasivat kivenkuoppaan roskineen päivineen.
Ei ollut Gabriellen vika jos tuo herttainen poika ei tullut vakuutetuksi siitä, että hänen lahjansa oli tuiki tärkeä. Mutta Louise hääri tavaroittensa kanssa. «Tässä on Bergströmille liivit ja tässä huivi Ullalle ynnä pieni töyhtö, millä voipi pyyhkiä pölyn peileistä ja pöydiltä! Eikö se ole mukava? ja katsokaa tässä lietsin vanhalle Pirkolle ynnä nämä pienet kalut!»
Hän ei uskaltanut katsoakaan sitä. Kalle uteli ja tiedusteli, mitä hän itkee. Ulla sai sanotuksi ainoastaan: jalka. Sinulla ei ole toisessa jalassa kenkää, sanoi Kalle. Missä se on? Sitä ruvettiin joukolla etsimään ja löydettiinkin metsästä, johon se Ulla juostessa oli kirvonnut jalasta. Kalle toimitti kengän jalkaan Ullalle, joka itse oli aivan saamaton.
Ulla istui tuvassa olevalle lavitsalle. Hän yskähti vähän, koska ei tietänyt, millä piti puhetta alottaman, mutta vihdoin sanoi Matti: »Mitäs Ullalle kuuluu?» »Eipä mitään juuri», vastasi Ulla. »Vanhuus vain tulee.» »No, mitäs kirkonkylästä kuuluu?» kysyi Matti taas. »Eipä erittäin mitään», lausui Ulla. »Kuolleet haudataan, lapset ristitään ja nuoret kihlataan.»
Kallen udellessa sai Ulla itkunsa seasta vaivalla selitetyksi, että hän oli ottanut jumalanmarjat kuopasta. Kalle antoi Ullalle täydellisen synninpäästön, niinkuin ainoastaan lapset voivat antaa toisilleen. Ja Ullakin nyt näki, miten metsässä päivä paistoi kirkkaasti. Iloiten ja laulellen palasi joukko kotia. Kotona ihmeteltiin Ullaa.
Ullan elävät kertomukset virittivät Yrjö Maunussa hänen lapsuutensa ja kaiken sen hyvän muistoja, mitä hän oli kuullut tästä uskollisesta hoitajasta. Unennäön, kaltaisia, mieluisia tapauksia astui äkkiä esille ja lämmitti hänen sydäntänsä. Ne häntä yllyttivät antamaan Ullalle jonkun merkin kiitollisuudestaan, mutta millä tavoin?
Ja he toivoivat huomenna löytävänsä oikein hyvän marikon, kun olivat antaneet niin paljon ja hyviä marjoja. Ulla vakuutti, että he löytävät semmoisen marikon, että eivät koskaan ole semmoista nähneet hän löytää! Mutta iltapäivällä tulivat jotkut Ullalle kertomaan, että Kallekin oli ollut marjassa ja saanut enemmän kuin he! Ja oikein kauniita marjoja. Ulla joutui hämilleen.
Ullalle he lupasivat kukin yhden mitallisen. Riittäähän jumalanmarjoiksi kaksi mitallista! Ulla sanoi riittävän hyvinkin ja ehdotti, että antaisivat hänelle kaksi ja jumalanmarjoiksi yhden. Se hyväksyttiin. Samahan se oli!
Päivän Sana
Muut Etsivät