United States or Afghanistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oi äiti, tänään varahin Kuin kouluun käyskentelin, Mä pikku tytön kohtasin, Hänt' oikein ihantelin; Niin sievä, armas, suloinen, Niin hellä, ystävällinen. Tukassa hällä vuokkoja, Rinnassa neilikoita, Täys kori käsivarrella Kukkia ihanoita, Ja kukat hänen käydessään Korista tippui yhtenään. Hän sanoi: tule leikkimään, Nyt lehto vihannoipi, Ja puro rientää retkeään, Ja leivon sävel soipi.
Ehdottomasti johtui nuoren miehen mieleen Faustin sanat: "Miten ihmeellisesti eikö tätä kaunista kaulaa korista yksinkertainen purpuranauha". Ja hänen ajatuksissaan muuttui salainen laakson notkelma kolkoksi, ahtaaksi luolaksi; metsänvartianhuone peitettyine ikkunoineen ja rajune meluneen, jonka tyttö selvällä tuskalla ei olisi toivonut kuuluvan ulos tuo pieni talo näytti hänestä äkkiä ikäänkuin eikös uskaltaisi hiipiä sinne ja sieltä löytää asunnon...
Jospa nyt yksi minun pojistani onkin kuninkaan poika... Kyllä minulla on niitä antaa poiskin. Kaisa Muori, jos tahdot kokoella prinssejä korista, niin olkoon menneeksi.
Muut lapset kerääntyivät äidin ympärille, joka korista jakoi osan itsekullekin, minkä riitti puolesta kymmenestä potaatista, parista silahkasta ja muutamista pienistä leivän siruista, mitkä menivät niin tarkoin lapsille, että Vimparille ei jäänyt mitään eikä hänelle itselleenkään muuta kuin kouran silmän täysi hienoa murua, jonka kopisti korista helmaansa.
Kuului kuin ankara ukkosen jyrähdys aina kun Mikko päästi kärryjen korista kivikuormansa valumaan. Päivä oli puolen rinnassa. Etelän lauhkea tuuli leuhutti ruunan pitkää harjaa ja kesän ensimäisten kärpästen takia ruuna kimpsautteli jalkojaan seisoessaan kärryjen edessä rauniolla, mistä Mikko hikipäässä kaksin käsin ammensi kiviä kärryihin.
Halasi sitten kaulaani ja otsaan mua suuteli ja lausui: »Ylväs henki, siunattu olkoon sinun kantajasi! Maan päällä tuo ol' ylpeä; ei hyvä korista mikään hänen muistoansa, siks varjonsa niin tääll' on raivon vanki. Niin moni pidetään maan mahtavana, mi täällä vain kuin sika suossa seisoo, jälkeensä jättäin kauhun, halveksunnan.»
Ja Aappo näki silmissään veljensä ja sisarensa, silmät kirkkaina ja iloisina äidin ympärillä, kun äiti jakoi heille korista, mitä hän, Aappo, oli kaupungilta tuonut... Hän näki kaikki kerjäläispojat, joita aina tapasi kaupungilla. Niillä oli hauska ja hyvä olla. Täältä hän ei koskaan pääse kerjuulle! Mutta aamulla hän menee kotia, lähtee etteivät tiedäkään.
Ei ainoakaan ruohonkorsi sitä korista, harmaa rapakivi vaan paistaa sen kyljestä kylmä, kuollut ruumis keskellä rehevän tuoretta elämää. Välttämättömästi johtuu matkustajalle, kaikkea tätä katsellessaan, mieleen, että tietysti täytyy tuosta vuorenhuipusta ja sen kolkosta tilasta olla olemassa jokin tarina. Ja niin onkin.
"Ei, minä ylpeilen sinusta ja niin tekee Margerykin. Olemme aina ylpeilleet Korista, emmekö ole? Tohtori Kornelius Bell! Se on parempi kuin Korpral Bell!" "En vielä ole tohtori", sanoi hän, "vaan jos kerran olen portaille astunut, niin elä pelkää, ett'en niitä ylös kiipeä, sinun tähtesi." He olivat luonani siksi kuin muistutin heitä, että jo oli aika mennä kotiin.
Käskyläis-poikana toimitti hän asioita ja koska oli kelpo poika, otti eräs tohtori, jonka tunsimme, hänet palvelukseensa. Ja siten oli Korista huoli pidetty. YHDEKS