Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Istuimme jälleen pöydän ympärillä salissa, Fredrik lepäsi lepotuolissaan, ja joku oli juuri lukenut sanomalehdestä uutisen siitä, että Benedetti oli saapunut Böhmiin rauhanehdoista sopimaan. Otto ei nykyään peljännyt mitään niin paljo kuin sitä, että sota loppuisi, ennenkuin hän olisi ehtinyt ottaa siihen osaa.
Onko se sinun viimeinen sanasi, Otto? Niin, se se on! Vai niin! No, sitten ei tule mitään talon kiinnittämisestä. Vai niin! Kapteeni nousi tuoliltaan ja lähti huoneesta sanaakaan sanomatta. Vielä kauvan, myöhään iltaan, istui rouva Ivarsson yksin lampun valossa sukankutimineen.
Täällä on sisältörikas kertomus, jonka on kirjoittanut eräs lääkäri, joka on seurannut sotajoukkojamme heidän palausmatkallaan. Luenko sen ääneen? kysyin minä. En tahtoisi kuulla mitään paluumatkasta, keskeytti Otto. Järjestetty palausmatka ei ole vielä mikään pako, huomautti isäni. Muistan, miten me kerran vuonna neljäkymmentä yhdeksän Radetzkyn aikaan...
Otto joutui ymmälle. Hän tiedusti: Entäs mikä tämä on? Tämä on rautalanka... Mutta se telehvooni, joka on kaupungissa, puhuu. Mitä se puhuu? Se puhuu vaikka mitä... Kun vain pappa pyytää jotain kaupungista, niin se saa. Saako vaikka mitä? Saa. Koko laitos tuntui, olevan käsittämättömän ihmeellinen. Juntus huomautti: Siinä on semmoinen valkea rauta koukussa. Se on posliinia, tiesi Vesa.
Kun häät ovat olleet, niin saa Otto vuokralle pappilan maat ja laamannin talon myös. Tiedät kai, että laamanni on nimitetty senaattoriksi. He tulivat pappilaan. Siellä oli kuusimaja samalla sijalla, missä aina ennen juhlina ja juhannuksina oli ollut koivumaja. Kirstu oli jo kannettu majasta rekeen, ja saattoväki valmistui lähtemään. Rovasti tuli pyytämään Anteroa kantajaksi.
Eräässä ylämäessä he kävelivät rinnatusten ja Otto kehui: Sitte otetaan sekin kannu ihan täyteen siirappia... Ja vielä itse juodaan mikä vain jaksetaan. Niin saapuivat he Minkkisen torpan kohdalle. Torpan pihamaalla sattui silloin vetelehtimään heitä hieman vanhempi, heikkolahjainen ja huonotapainen juoksulaspoika Juntus.
Täti Maria ei ollut niin helppo taivuttaa. Hän sanoi. Mahdotonta, prinssihän on lutherin uskolainen. Mutta hänkin tyyntyi siinä toivossa, että Rosa kyllä voi puolisonsa käännyttää. Otto pani enimmän vastaan ja sanoi lopuksi: Jos sota preussiläisten kanssa jälleen alkaa, kuinka minä silloin voin ajaa lankoni pois maasta?
Ja Otto, sinulle toivon, että saisit parhaat todistukset tutkinnossasi ja saavuttaisit kaikki parhaimmat sotilaalliset tiedot ja hyveet, että sinusta kerran tulisi isäsi ylpeys ja armeijamme kaunistus.
Otto siitä innostui: Ja Helmi ... ja ihan kaikki härnäisivät... Ja sitte menisivät vaikka Immosen härkää härnäämään ja vaikka mihin. Ja vaikka sylkäsisivät kaivoon, lisäsi puhdistautuva Esa. Ja Vesa vielä sylkäsisi vallesmannin pyssyn piippuun ... ja lukkarin mustepulloonkin sylkäsisi. Mutta me emme ole sylkäisseet kaivoonkaan... Vai olemmeko?
»Olisiko sittenkin mahdollista», ajatteli yhä itsekseen Nehljudof, ja kuitenkin hän jo vähintäkään epäilemättä tiesi, että se oli Katjusha, samainen otto- tai palvelustyttö, johon hän yhteen aikaan oli ollut rakastunut, niin, juuri rakastunut, ja sitten jonakin mielettömyyden hetkenä vietellyt ja hylännyt, ja jota hän ei sittemmin enää koskaan muistellut, koska se muisto oli liian tuskallinen, liian selvästi ilmaisi, että hän, hienoudestaan ylpeilevänä, ei ollut suinkaan hieno, vaan oli käyttäytynyt suorastaan halpamaisesti tätä naista kohtaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät