United States or Saint Vincent and the Grenadines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin uskallan sekä ajatella että ajatukseni lausua, sukupolven kuullen, josta ei yksi kahdestakymmenestä omaa tukkaansa kanna, että Rosa Bonheurin lyhyeksi leikatut suortuvat ovat kauniimmat ja mieluisemmat nähdä, kuin nuo taideteokset, joita valmistellaan kiehkuroista, valleista oravanhännistä ja karviais-pensaita eli mitä kaikkea ne laitokset muodoltaan lienevät, jotka meidän päivinä, peruukkimestarin taideahjosta esiintuodaan".
Charles Danville ja Rosa Trudaine olivat nyt mies ja vaimo. Edellisen illan ihanaan auringon-laskuun perustuva ennustus ei ollut pettänyt. Pilvitön oli hääpäivä. Häämenot olivat kaikki käyneet miellyttävästi, ja olivat myös tyydyttäneet rouva Danvillea. Hän tuli hääjoukon kanssa Trudainen kotiin, paljaana hymynä ja kirkkautena. Nuorikkoa kohtaan hän oli itse ystävyys.
Sisar Rosa niinkuin meillä kaikilla oli tapana nimittää häntä noina menneinä aikoina, ja joksi minä vieläkin mieluimmin häntä nimitän sisar Rosa on ollut ainoa päämäärä, ainoa onnellisuus, ainoa todellinen lohdutus, ainoa kallisarvoinen palkinto minun elämässäni.
"Se on kasvatus varsin vakavaan toimeen, jos tarkoitatte sitä, Rosa", vastasi Mrs. Steerforth vähän kylmäkiskoisesti. "Niin aina. Se on aivan totta", vastasi Miss Dartle. "Mutta eikö se sentään ole? minä soisin, että minua oikaistaan, jos olen väärässä eikö se todella ole?" "Todella ole mitä?" lausui Mrs. Steerforth. "Vai te tarkoitatte, että se ei ole!" vastasi Miss Dartle.
Steerforth pikaisesti, sillä Rosa Dartle'n puheessa oli aina jotakin ivallista, vaikka sitä lausuttiin, niinkuin tälläkin kertaa, mitä viattomimmalla tavalla mailmassa. "Siitä olen varma", vastasi hän tavattoman innokkaasti. "Jos mistään olen varma, olen tietysti varma tästä". Mrs.
"Te ajattelette toisin minusta vielä joskus maailmassa". Lisäten nämät sanat kuiskaamalla, herra Lomaque kumarsi vielä kerran morsiamelle ja iäksi ulos. Muutamia minuuttia sen perästä kun ovi oli sulkeutunut, veli ja sisar olivat ääneti. "Viimeinen ilta, jonka yhdessä olemme täällä kotona!" se oli ajatus, joka täytti molempain mielet. Rosa oli ensimmäinen puhumaan.
"Ja tämä", sanoi Rosa Dartle, "on niin rohkea vaatimus semmoisen kelvottoman olennon puolelta, että, jos minulla rinnassani olisi joku muu tunne teitä kohtaan, kuin ylenkatse ja inho, tämä tunne muuttuisi jääksi. Meidän sukupuolemme! Teistä on juuri kunnia meidän sukupuolellemme!" "Minä olen ansainnut tämän", huudahti Emily, "mutta se on kauheata!
Hän kumartui ja kuiskasi tytön korvaan jonkun sulhais-sukkeluuden, joka heti saattoi punan takaisin morsiamen poskille. "Oi miten Rosa häntä rakastaa miten innokkaasti hän häntä rakastaa", ajatteli hänen veljensä, katsellen häntä huoneen nurkasta, missä hän istui yksinänsä, ja huomaten hymyä, joka kirkasti hänen punastuneita kasvojaan Danville'n suudellessa hänen kättänsä, ja lähteissä matkalle.
"Kansalainen Danville, terveyttä ja veljellisyyttä!" sanoi Lomaque, seisten ovessa, poliisimiehet hänen takanaan. "Missä kansalainen Louis Trudaine?" jatkoi hän, aloittaen tavallisen mallin mukaan. Rosa töytäsi ylös tuolilta; vaan hänen veljensä käsi peitti hänen huulensa ennenkuin hän ennätti puhua. "Nimeni on Louis Trudaine", hän vastasi.
Muutamia minuuttia kestävän keskustelun perästä takanansa olevien henkilöiden kanssa, nousi presidentti seisoalle, ja lausui seuraavat painavat sanat: "Louis Trudaine ja Rosa Danville; vallankumous-oikeus, kuultuansa syytöksen teitä vastaan, ja arvosteltuaan teidän vastauksianne siihen, päättää teidän olevan molempien syylliset, ja tuomitsee teidät kuoleman rangaistukseen."