Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Olavi, syleile äitiäsi! OLAVI (lähestyen):
Kuinka koko maailma kirkastuu ja kaunistuu ja ihminen itse muuttuu niin sanomattoman kauniiksi.» »Juuri niin kuinka kaunis sinä nytkin olet, Olavi! Niin että tämä kaikki on kuin kaunista unta.» »Ja muistatko juuri sen ajan, kun sinä rupesit minusta pitämään?» »Sen minä aina muistan, aina!»
»Taitaa sentään Kohiseva olla vielä kuuluisampi! Entäs se toinen?» »Ettekös te sitä tunne? Sehän on se kymmenniekka, Olavi tuo tuolla!» »Tuoko, joka melkein herralta näyttää?» »Se!» »Mikäs se oikein on miehiään, eihän se ole tukkimiehittäin puettukaan?» »Ota selvä, jos osaat, ei hänestä muutkaan sen enempää tiedä kuin mitä päältä näkyy.
Teille sopisi paljoa paremmin olla noin iloinen, kuin nyt olette, sanoi Olavi, kun he olivat istuutuneet levähtämään. Teille myös! Sentähden täytyy teidän aina tästälähin olla hyvällä tuulella ... eikä koskaan olla niinkuin olitte eilen. Kuinkas minä sitten olin eilen? Olitte niin happamen näköinen ettekä tullut heittämään vannettakaan. Minun kun piti olla teetä laittamassa. Oliko se ainoa syy?
MAUNU TAVAST: Tämä oli lempi, jonka tahdoit tunnustaa minulle? OLAVI: Muuta lempeä en tunne. Muu ei ole minusta mahdollinen miehelle, joka on päättänyt pyhittää voimansa Jumalan valkeudelle. MAUNU TAVAST: Poikani! Minun suuri poikani! OLAVI: Nyt ja aina ja iankaikkisesta. Esirippu. KOLMAS N
Pihan läpi kulkeva oikotie vei verannan rappujen ja kansliahuoneen oven editse suurelle ajoportille, josta jatkui kirkolle saakka tuuhea koivikkokäytävä, minkä rippikoululapset monta vuosikymmentä sitten olivat siihen istuttaneet. Olavi ja Kaarlo olivat osakuntalaisia ja vanhoja tuttuja Helsingin ajoilta, vaikka Olavi olikin muutamia ylioppilasvuosia vanhempi.
Heidät otettiin hurraahuudolla vastaan, kun he juoksivat käsikkäin kummun rinnettä alas. Mutta kisapaikkaa lähetessä valtasi Olavin uudelleen hämmennys. Hänen piti suorastaan purra hammasta näyttääkseen levolliselta. »Hyvin juostu, hyvin juostu!» huudettiin joka taholta. »Ohoh, Olavi! Kengän sait ja kengän pitäjänkin, mutta kylläpä punotatkin!»
Ja tulkaa sitte illemmalla uudelleen, en käske nyt edes sisään ... tässä kiireessä», puheli Olavi hätäisesti. Mies hymyili, Kyllikki hymyili. Mutta Olavi ei heidän hymyään huomannut, vaan riensi kääryineen jo rakennusta kohti. Muutaman askeleen päästä hän kuitenkin pysähtyi ja raotti toisella kädellään päällimäistä peitettä.
Mutta sitte hän ponnahti äkkiä hätäisesti ylös: »Minä luulen että kotopellon karje tulee jo auratuksi jos ne vielä riisuvat hevoset ennen aikojaan...!» Ja hän riensi kiireisin askelin tupaan ja sitä tietä pihalle. Olavi nousi hänkin ja meni jälessä tupaan.
Mutta mihin teillä on niin kova kiire ... olkaa meillä yötä. Ei, kyllä meidän nyt täytyy mennä. Liina näytti vähän ivalliselta, ja Olavi huomasi, että hän heitti pikaisen merkitsevän silmäyksen veljeensä, joka veti huultaan hymyyn.
Päivän Sana
Muut Etsivät