Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Ja minä olin ruvennut hymyilemään, vaikka olinkin kovin sairas, ja sisareni siitä ilakoimaan, että nyt Olavi paranee ja Olavista tulee suuri ja vahva mies. Ja sitten minä olin alkanut yhä enemmän hymyillä, ja elämä alkoi jälleen hymyillä minulle ja minusta tuli vähitellen terve poika.» »Niinhän sinusta tuli.
Kummallakin olisi ollut jotain sanottavaa sydämellään, mutta he odottivat toisiaan ja laskeutuivat hetken kuluttua taas taloon. Sieltä he eivät voineet irtautua ennen kuin päivällisen syötyään. Emäntä tahtoi välttämättä laittaa sen heille parhaan taitonsa mukaan, se viipyi ja viipyi. Ellistä näytti, että Olavi yhä enemmän ikävystyi ja kiusaantui, ja siitä hän kiusaantui itsekin.
Bartholdus Simonis. Ei suinkaan. Kaarle Olavi. Sitäpä luulisin! Tulkoon nyt vaan vihollinen me olemme valmiit häntä ottamaan vastaan sopivalla tavalla! Bartholdus Simonis. Pidä kaksi miestä kanssas siellä vallilla! Lähetä muut tänne! Kaarle Olavi.
Hänen poskensa paloivat, hänen silmänsä loisti, ja Olavi tuskin voi seurata häntä hänen nopeasti ja uupumatta astuessaan. Mutta hänetkin sai innostumaan se halu päästä pian perille, joka aina syntyy, kun tietää lähenevänsä jotain huippupaikkaa. Tässä on tienhaara, sanoi Elli. Mennäänkö ensin taloon, vai noustaanko ensin »temppelin harjalle?» Matka on melkein yhtä pitkä.
Ja tuo suuri lämpö leimusi kuin valtava nuotio Olavin ympärillä, niin että hän tunsi jäykistyneiden jäseniensä jälleen sulavan ja sydänalansa lämpenevän. »Kuinka hyvä sinä oletkaan, Kyllikki!» sanoi hän kimaltelevin silmin. »Sinä olet minulle kaikki kaikessa ilman sinua minä hukun. Kunpa minä vaan tietäisin yhden asian?» »Minkä...? Sano se, Olavi!»
»Olavi ... nyt minä...», värähti liikutettu ääni ja kasvot kätkeytyivät nuorukaisen poskea vasten. Raju riemu valtasi nuorukaisen. Hän sulki tytön tuliseen syleilyyn ja avasi suunsa sanoakseen vihdoinkin salaisuutensa.
Ruotsinsalmi, nykyisen Kotkan edustalla, on tunnettu kahdesta verisestä meritaistelusta, 24 p. elok. 1789 ja 9-10 p. heinäk. 1790. Edellinen päättyi Ruotsalaisten tappioksi, mutta jälkimäistä pidettiin loistavimpana voittona, minkä ruotsalaiset aseet olivat saavuttaneet Narvan tappion jälkeen. Siinä kunnosti itseään etenkin Kaarle Olavi Cronstedt, joka sittemmin 1808 oli Viaporin päällikkönä.
Oli iltapäivä keskikesällä, alkupuolella heinäkuuta. Muutamia päiviä sitten oli pastori Aarnio saanut kirjeen vanhalta ylioppilastoveriltaan Olavi Kalmilta, joka oli ilmoittanut saapuvansa laivalla tänään ja tulevansa hänen luokseen kesäänsä viettämään. Sen johdosta oli hän lähtenyt venheellä laivaa vastuuseen.
Eikä se vielä siihen loppunutkaan, sillä on vielä jatkoa!» »Vielä jatkoa ?» huudahti Olavi hämmästyneenä, voimatta aavistaa mitenkä tyttö aikoi tarinansa lopettaa. »Niin», jatkoi kertoja, »sillä tyttö tuli nyt kuolemansa jälkeen taivaan portille. Ja siellä oli pyhä Pietari vastassa, niinkuin se aina on. 'Et sinä tänne pääse', sanoi Pietari, 'sillä sinulla on nuoruuden himon merkki rinnassasi!
Toisten sotilaisten rivissä tahdon seisoa! Bartholdus Simonis. Mieletöntä! Lähde Anna! Monet vaarat voivat uhata sinua! Anna. Mitkä vaarat tahansa mielelläni ne kaikki kestän sinun kerallas! Se on oleva minulle iloa ja hauskuutta! Kaarle Olavi. Nyt on täällä tuo tykki mihinkä on se laskettava?
Päivän Sana
Muut Etsivät