Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Se oli niiltä Olavin helsinkiläisiltä tuttavilta, jotka olivat olleet koko kesän jalkamatkalla ja nyt ilmoittivat kuitenkin päättäneensä, että he kulkevat tätä kautta, saapuvat ensi maanantaiaamuna kirkonkylään ja sitten jonkun päivän levättyään jatkavat matkaansa laivalla etelään. Ja vaatimalla he yhäkin vaativat, että Olavi tulisi heidän mukaansa.
Me olemme taiteilijaluonteita, sinun vaimosi ja minä ... me emme aina ajattele hyötyä, vaan rakastamme kauneutta kauneuden itsensä vuoksi, sanoi Olavi vastaten leikkipuheella leikkipuheeseen, mutta samalla iskien silmää Ellille, niinkuin olisi tahtonut sanoa: »Me kyllä ymmärrämme toisemme». Ja sellaisia pieniä iloja valmisti hän Ellille useita näiden päivien kuluessa.
»Entäs sitte? Entäs sitte?» »Mitäs sitte, ne tietysti istuivat aikansa ja menivät. Mutta kun minä sitte seuraavana päivänä lykiskelen tällä samalla kohdalla, niin se neiti taasen istuu tuolla samalla paikalla mutta herraa ei enää olekkaan...» Olavi, joka oli siihen saakka maannut kädet pään alla ja katsellut pilviin, kohoaa äkkiä lyngälleen ja katsoo jännittyneesti kertojaan.
Kyllikin pää oli painunut alas kuin raskaan iskun tapaamana. Mutta sitte se kohosi jälleen, hitaasti ja itsetietoisesti, ja Olavi huomasi hämmästyksekseen että noilla kahdella, jotka seisoivat vastatusten, oli sinä hetkenä sama asento, sama ylpeä ryhti ja sama päättäväisyys kasvoilla. »Vaan jospa Moision tytär siitä huolimatta menee tukkijätkälle!» helähti kuin vasaralla teräskangen kylkeen.
Tornissa hän koko ajan koetti pitää huomiota itsessään ja nyt hän taas alas tultua riensi hänen kupeelleen. Herra Kalm, tulkaa tänne lukemaan näitä hullunkurisia hautakirjoituksia! Ja he lähtivät kulkemaan hautarististä toiseen ja niitä tavailemaan. Minä menen kirkkoon, sanoi Elli, vähän aikaa heitä seurattuaan. Ehkä mekin menemme, sanoi Olavi. Ja me myös, lisäsi neiti Liina vähän kuivasti.
Hän ei voi sitä tehdä, hän ei voi jättää... Mutta silloin raukesi samassa myöskin Ellin keinotekoinen pinnistys, hän astui alas rappusilta ja katosi alas pihalle. Olavi otti askeleen seuratakseen häntä.
Eikä se ollut Olavistakaan enää tavallista leskenjuoksua. Nyt ei ollut kysymys vain parikkaan saavuttamisesta, vaan nuoren villivarsan kesyttämisestä tulisilmäisen, vaaleaharjaisen, punasukkajalkaisen villivarsan. He saapuivat kentän vasempaan laitaan, juoksijain väliä oli enää vain sylen verran. Vihdoinkin! ajatteli Olavi, pitäen varalla milloin tyttö kaartaisi ylöspäin.
MAUNU TAVAST: Ihminen on aina heikko, Olavi. Hän on väkevä vain silloin, kun Jumalan henki vyöttää hänet omalla väkevyydellään. Maan lapsia me olemme, Olavi. Meidän ainoa voimamme on, että me edes joskus voimme kohottaa silmämme korkeuteen. OLAVI: Minä olin väkevä! Minun katseeni eli korkeudessa. Minä tiesin, mikä on korkein, ja tunsin sen jokahetkisen läsnäolon hengessäni.
»Enpäs minä noitakaan sanoja ole ennen huomannut», jatkoi Olavi mietteitään, ojentaen Gasellille kätensä. Mitä nuo tähdet merkitsee, joita meidän kohdall' on viisi? Toivon on loimet ja kaihon kuteet ja lemmenlangasta niisi! »Olkoon vaikka kultalangasta», sanoi joku nauraen, »mutta kyllä ainakin meidän pitkämatkaisempien pitää jo lähteä.»
Vain sinulla oli avain muut ovat olleet esikamareissa, sinä vasta saliin astuit.» »Onko se totta, Olavi-? Niitä sanoja en minä ikänä unohda!» »Kyllä se totta on, vasta sinun kauttasi minä opin tuntemaan miten salainen, syvä ja ihmeellinen miehen ja naisen väli on. Ettei se ole vain satunnaista toistensa tapaamista, vain syleilyjä, suuteloita ja tunteitten kevätouruja.
Päivän Sana
Muut Etsivät