Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. marraskuuta 2025
Elli oli kyllä hienompi ja syvempi ja arvokkaampi, mutta kenties vähän liian totinen ja raskas. Elli tunsi sen itsekin vaistomaisesti. Hän näki heidän menevän rantaan ja laittelevan hänen venhettään reilaan, he työnsivät sen vesille, ja Olavi auttoi Liinaa kädestä, vei hänet sillä lailla perään saakka ja käyttäytyi keikarimaisemmin kuin Ellin mielestä olisi ollut välttämätöntä.
Bartholdus Simonis ja Kaarle Olavi. Odotappas Bartholdus! Jahka ensin itse olen kunnialla päässyt tämän Schleipnerini seljästä, niin tulen sinulle avuksi. Ole varova sinä kuin olet haavoitettu! Taivaan Herra! Haavoitettu! Bartholdus Simonis.
Vasta sitten, kun Olavi oli mennyt hänen jälessään puutarhaan, tarttunut häntä siellä käteen ja uudelleen vakuuttanut samaa mitä eilenkin, sanoi Elli: Onko se sitten todellakin totta? On se totta, sanoi Olavi niin hellällä, syvällä ja vakuuttavalla äänellä, että Elli ei voinut sitä enää epäillä.
Ja niitä onkin nyt entistä enemmän, niin että on ylösotossa apulainenkin, muuan Olavi niminen nuori mies. 'Olavi! on tyttö ääneensä huudahtaa ja sävähtää aivan punaiseksi, ja keskeyttää työnsä tarkemmin kuullakseen. Mutta matkustaja ei puhu enää mitään siitä, mistä hän haluaisi kuulla, vaan kaikesta muusta joutavasta. Tyttö on rauhaton eikä tiedä mitä tehdä, sen vaan että jotakin hänen pitäisi.
HOOKON. Mitä sanotte, herra piispa? NIKOLAUS PIISPA. Minä sanon, Jumala ja pyhä Olavi varjelevat pyhää kirkkoansa. Viisas kuningatar voi valtakunnassa suuria vaikuttaa; teidät voin vakaasti valita, sillä minä tiedän, että te olette viisas. MARGARETA. Enkö muuta! HOOKON. Mitä tarkoitatte? MARGARETA. En mitään, en mitään, herra.
Ja minä tiedän että hän sai siitä itsekkin paljo kärsiä, ja hänellä on tuomarinsa ja meillä on tuomarimme, ja meillä on kullakin kyllin vastattavaa omassa kohdassamme...» Sairaan valtasi ankara liikutus, niin ettei hän voinut puhua pitkään aikaan. Olavi istui ajatuksissaan, silmät kyyneleitä tulvillaan vanhempi poika oli edelleenkin tuoliinsa lyyhistynyt.
Eikö se ole merkillistä, Elämänlanka, että minun piti sinut löytää minun, joka jo luulin että kaikkialla olisi vain syksyn kuihtunutta, keltaista verta?» »Syksyn keltaista verta...?» sanoi tyttö, katsoen häntä aran kysyvästi silmiin. »Olavi, älä pahastu minuun ... oletko sinä rakastanut muitakin sinusta on puhuttu niin paljon?» Nuori mies oli hetken vaiti.
Ja kun he eivät pitkään aikaan mitään virkkaneet, oli Ellillä aikaa mietteisiin. Hän näki, ettei hän ollut saanut häntä vakuutetuksi, niinkuin olisi tahtonut. Olavi näytti yhäkin tyytymättömältä, ja hän vastasi hänen katseeseensa kylmällä epäilevällä silmäyksellä. Ja Elli aavisti hämärästi, mitä hänessä liikkui... Hänen suostumuksensa ei ollut vapaaehtoinen.
Hän kääntyi ympäri ja tarttui Olavin käteen riemuitsevat silmät kertoivat mitä hän tunsi ja ajatteli. Olavi kiersi toisen kätensä hänen vyötäisilleen ja hänen silmissään näkyi sellainen ilme, kuin hän olisi äkkiä muistanut jotakin.
Onko se mahdollistaa ... oliko hän kuullut oikein ... oliko hän sanonut häntä rakastavansa ... onko hän vielä siellä?... Siellähän hän on, oli ottanut häntä olkapäistä, tahtonut lohduttaa häntä ... ja oliko hän sanonut rakastavansa? Olavi istui ja odotti. Hän olisi tahtonut virkkaa jotain, mutta ei tiennyt miten aloittaa ja kuinka sovittaa sanansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät