Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
»Jäähän, Olavi!» virkahti Koskelan isäntä peräpenkiltä. »Olisi hiukan puhumista.» Olavi tunsi korviensa kuumenevan. Hän tiesi mistä isä tahtoi puhua oli vain odottanut milloin se tapahtuisi. He olivat nyt kolmen, äiti uunin luona seisoen. »Istu!» tömähti peräpenkiltä kylmästi. Olavi totteli. Sitte ei kuulunut kotvaan muuta kuin könniläisen harvat iskut seinällä.
Nuori mies tunsi itsensä liikutetuksi nyt hän jo ymmärsi... »Entäs sitte?» sanoi hän hiljaa. »Mitenkä sitte kävi tytölle, jolla oli merkki sydämen kohdalla, ja pojalle, joka sen piirsi?» »Pojalle ?» sanoi tyttö hämmentyneenä ja koetti miettiä. »Siitä ei minun tarinani tiedä enää mitään, se kertoo vaan tytöstä.» »Niin, niin, onhan se luonnollista, sillä poikahan meni», sanoi Olavi. »Vaan tyttö?»
Minä tietysti kohta taas kauhistuin tätä ääretöntä itsekkyyttäni ja minä halveksin itseäni, mutta minä en voinut sille mitään. Kaikki paremmat tunteeni olivat kuin kuolluksissa. Kun Elli ei vastannut mitään, sanoi Olavi: Te varmaankin tekin kauhistutte tällaista ... tuomitsette ehkä... En, sanoi Elli verkalleen asettaen sanansa, minä ymmärrän sen aivan hyvin omasta kokemuksestani.
Että kaikissa pienissä harmaissa mökeissä asuu tämmöistä hiljaista salattua onnea, josta eivät muut tiedä.» »Ei kaikissa, Olavi ei kaikissa ole sinun kaltaisiasi!» »Eikä sinun! Ei tietysti aivan samanlaista kuin meidän, vaan kuitenkin sinnepäin.» Hän veti tytön lähemmäksi he vaipuivat pitkään, himottomaan suuteloon.
"En menisi vaikka olisit oma sisareni", ja niin sanoen kääntyi hän toiselle korvalleen ja rupesi kuorsaamaan vielä kovemmin. "Herrainen aika! mitä on minun tehtävä", sanoi Bergit ja oli päivissään. "Minun täytyy lähteä Olavin luo". Ja Bergit juoksemaan. Olavi istui illallisella kun ovea kolkutettiin ja Bergit pistäytyi sisään, punaisena kasvoistaan ja aivan hengästyneenä.
»Voi Jumala tätä kurjuutta kaikki on mennyttä!» vaikeroi Olavi itkunsekaisen hermostuneella äänellä ja alkaen taasen tukkaansa repiä. »Tätä iltaa, tätä iltaa, joka on ollut minun kauniin unelmani, jota minä olen odottanut kuin suurta sovintopäivää. Kaikki on sirpaleina: kruunut ja hunnut, toiveet ja unelmat minun hääyöni, minun hääyöni... sitä ei minulle annettukaan!»
MAUNU TAVAST: Minä olin nuori kuin sinä. Minä en ollut yhtä oppinut kuin sinä, mutta myöskin minun tieni oli viitottu kauas siitä, mikä sittemmin on sen suunnaksi muodostunut. Niin rakastin minä neittä kuolevaista... OLAVI: Sinä, setä ? MAUNU TAVAST: Sallitko, että ripitän itseni sinulle niinkuin Herran Jumalan palvelijalle? Minä en ole mahdollinen sinun rippiäsi vastaan ottamaan.
Hän istui taas verannalla, oli jotain tekevinään, mutta ilman mitään selkoa siitä, mitä teki... Silloin hän kuuli kiivasta ajoa portin takaa, sinne seisahtui hevonen ja rattaat. Olavi hypähti rattailta maahan, eikä hänellä ollut ketään muita mukanaan.
Olavi poltalti jälessä. »Sillälailla, sillälailla!» huudettiin joukosta. Tyttö juoksi ensin kotvan suoraan, eikä Olavi päässyt paljoakaan lähemmäksi. Mutta sitte alkoi tyttö kaartaa kentän poikki. Olavi oijusti, lisäsi vauhtia ja pääsi jo aivan kintereille. »Nyt, nyt!» kuului kentän laelta.
Enempää ei Elli kuullut, sillä pastori ja Olavi poistuivat porstuaan, ja Olavi kuului nousevan ylös kamariinsa. Hän alkoi siellä kävellä edestakaisin lattiaa Ellin pään päällä, ja joka askel tuntui kuin sattuvan hänen päälakeensa, kuin takovan hänen aivojaan. Nyt hän liikautti kirstuaan, veti sitä lattiaa pitkin, pudotti sen pohjaan jotain raskasta.
Päivän Sana
Muut Etsivät