United States or Saint Barthélemy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja jos hänestä eivät ole olleet vääriä hänen tähänastiset tunteensa, miksi ne nyt sitten olisivat? Eihän oikeastaan ole mitään muutosta tapahtunut. Ei muuta, kuin että Olavi tietää sen ja että hän itse tietää sen myöskin. Olihan ollut turha se pelko, jota hän joskus oli tuntenut tätä mahdollisuutta ajatellessaan.
Eikä alkaakaan niin pani hän kielensä liikkeelle. Olavi töllisti häneen, rupesi kääntelemään lusikkaa puurossa, ja kun hän oli sitä neljännen kerran kääntänyt, lopetti Bergit. Silloin rupesi Olavi syömään jälleen. "Mutta Olavi, kun minä nyt rukoelen sinua niin hartaasti", sanoi Bergit tarttuen hänen käsivarteensa. "Ei, vaikka olisit itse kuningatar, en sitä tekisi".
»Sinä varmaankin ihmettelet ... tavatessasi minut täällä», alotti nainen reipasta luonnollisuutta tavottavalla äänellä, vaikka silmissä ja kasvoilla kuvastui syvä hämi. »Minä olen ollut täällä jo neljä vuotta...» Hän vaikeni, katsoen ujosti alas. »Vai niin ... vai niin kauvan...» Muuta ei Olavi saanut sanotuksi.
Hyvin epätietoist'! Vihollisell' paljo miekkoi ja kuuloi! Paljo kiväreit' ja painettei! Ja paljo rumppui ja huilui... Flaschendorff. Aivan oikein niit' mööskin! Mutta se pikku rätinkimme, herra Olavi! Kaarle Olavi. Jättäkäämme siitä turhasta puhumatta! Flaschendorff. Ei! ei! Siitä juur' puhuta! Kaarle Olavi. Nyt on meillä niin paljon tärkeämpää ajateltavana! Flaschendorff.
»Niin miten ihmeessä te sen arvasitte?» huudahtaa Olavi keventynein mielin. Mikä onni että tyttö on noin hilpeä ja alkaa lörpötellä! Ja hän tuntee pakottavaa tarvetta itsekkin lörpötellä, lörpötellä ja valehdella muuten hän ei voisi täällä viihtyä hetkeäkään kauvemmin. »Kuinka minä en sitä arvaisi!
Hitaasti astui Olavi ylös vinnille. Hitaasti hän riisuutuikin jättäen vaatekappaleen sinne, toisen tänne. Hän tapasi itsensä kuulemasta liikettä ja askelia tuolla alhaalla. Ikkuna avautui, ovi kävi, kuului meneviä askelia ja taas tulevia. Hänkin avasi ikkunassa ja heittäytyi vuoteelleen puoleksi riisuutuneena.
Täytyykö sinunkin saada minulta joku näkyvä merkki, voidaksesi muistaa että olet ollut minun kanssani onnellinen?» »Ei!» »Onko se sitte minulle välttämätön?» »Ei, ei, kun sinä kerran niin sanot! Minä olen niin lapsellinen. Anna minulle anteeksi, Olavi, äläkä ole enää surullinen en minä muuta pyydä kuin saada vaan sinua rakastaa.» »Ja minä sinua ilman kysymättä, ajattelematta!» »Niin, niin.
Vaan kuitenkaan ei hän saanut ajatuksiaan pois hänestä. Olihan ylioppilas kuitenkin toisellainen, parempi kuin toiset, toiset niin ketä muita täällä olikaan? Isäkö, joka työskenteli saarnojensa ja köyhäinhoidon kanssa? Maakauppias, joka möi kahvia ja tupakkaa? Olavi tuolla valleilla, joka antoi tyttärensä soittaa pianoa ja joka vaan puheli valkoisesta tammastaan?
Vaan emäntähän sen kyllä tietää. Vieras käypi sisään ... isäntäväen puolelle! Minä käyn sanomassa emännälle, se on nyt tuvassa. Olavi nousi portaita ylös. Hän oli tuskin ennättänyt vieraskamariin, kun sisäovelle ilmautui nuori, solakka, vaalea nainen. »Hyvää päi...!» tervehti Olavi, mutta lause katkesi kesken ja hän tunsi sinä silmänräpäyksenä jähmettyvänsä jääpuikoksi.
OLAVI: Hyvä, hyvä. Nyt täytyy minun vain pyytää Rankosta auttamaan teitä matkakapineitteni kantamisessa sinne. RANKONEN: Kyllä minä... OLAVI: Niin, nähkääs, se arkku on hiukan raskas. OLAVI: Ei sitten tällä kertaa muuta kuin: kiitokset edeltäpäin. Siellä on vähän tuomisia sinullekin. MAUNU TAVAST: Mitä? Ethän jälleen liene tuhlannut vähiä varojasi kirjalahjoiksi minulle? OLAVI: Olenpa niinkin.