Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. toukokuuta 2025
Siksi saa hän vaan sulhastaan suudella; mutta sinä olet vapaa, sinä! Mistäpä minä sellaisia asioita ymmärtäisin. Suutelee. Kas noin! Voi, voi! Suutelee ja hyväilee. No, tule nyt minun kamariini, niin saat rahat. Saatpa katsoa minun kauniita kuvakirjojanikin. Mutta ettehän minulle mitään pahaa tee? Aikovat mennä. Säikähtää. Joku tulee. Emma menee verannan ovea avaamaan. Itsekseen.
Ja hän näki taas nuo kalpeat kasvot verannan lasin takana ... ne olivat nuo samat kasvot ja niissä se sama ilme, jotka hän oli nähnyt äsken vierellään maantiellä ja jotka olivat jääneet rantaveräjälle, kun he menivät Liinan kanssa soutelemaan. Hän oli tässä ehkä likellä syvempää elämän tragediaa kuin mitä hän oli osannut ajatellakaan.
No, silloin kun minä laskettelisin sukkeluuksia, että hörkössä olisi heidän korvansa. Emma tulee astioita korjaamaan. Itsekseen. Siksipä saan tyytyä tällaisiin. Näitten kanssa saa olla, kuten tahtoo. Panee verannan oven kiinni. No, Emma! Etkö tahdo viiniä? Ei, kiitoksia. Mitä vielä. Kaataa. Skoolataanpas. Olemmehan me hyviä ystäviä. No, jos herra tahtoo. Juopi lasin reunasta hiukkasen.
Ei niillä ole mitään hätää, tulivat alas, että hurahti, virkkoi renki, joka työskenteli puutarhassa käytäviä puhdistellen. Mutta Kaarina oli aivan kalpea ja piteli kädellään sydänalaansa. Ruustinna oli vaipunut istumaan verannan tuolille.
Kristus sanoo: »Jokainen, joka tahtoo henkensä vapahtaa, hän hukuttaa sen, mutta joka henkensä hukuttaa minun tähteni, hän vapahtaa sen.» He seisoivat nojautuneena verannan puitteita vastaan. Heidän jalkainsa alla avautui syvä, jyrkkä laakso, jonka pohjalla virta kiemurrellen eteenpäin luikerteli. Kuu oli taivaalle noussut, ja sen kelmeässä valossa näytti seutu aaveitten synkältä asunnolta.
Elli istui, niinkuin ei häntä olisi ollut olemassakaan, niinkuin ei olisi häntä huomannutkaan. Olavi tuli takaisin ja seisahtui verannan ovelle. Ettekö tule soutelemaan? kysyi hän. Mutta nythän sataa. Se lakkaa heti kohta. Toinen puoli taivasta on jo poudassa. Tulkaa katsomaan! Elli muuttui silmänräpäyksessä. Hän nousi kiireesti, heitti työnsä tuolille ja juoksi ulos kartanolle säätä katsomaan.
Kävin heillä päivilläkin, istuin isännän kanssa kamarissa, jonne hän kantoi kahvit, ja hän pistäytyi meillä sunnuntai-iltoina. Olin päättänyt keskeyttää koulunkäyntini ja sanoa kaikki isälleni, kun taas tulisi aika lähteä syksyllä kouluun. Mutta hän oli saanut tietää sen toista tietä. Eräänä aamuna, kun taas päivän valetessa palasin kotiini, istui hän verannan rappusilla minua odottamassa.
Pikku tytöt eivät sitä saaneet tehdä, heillä kun oli ollut talvella hinkua. Päivällislepoa vietettiin pihalla riippumatoissa koivujen alla tahi vaahterikossa puutarhassa. Jokainen etsi mielipaikkansa, sillä välin kuin isä luki sanomalehtiä kammarissaan ja äiti nautti hetken lepoa verannan sohvannurkassa.
Mutta muutamien päivien kuluttua alkoi Olavia jo kyllästyttää puutarhan hoito. Hän sai taas työstään kiinni, uppoutui siihen kokonaan ja unhotti kaiken muun. Oli sitä paitsi alkanut sataa ja tuulia. Se esti olemasta ulkona, eivätkä kukatkaan tarvinneet kastelemista. Elli oli taas istuutunut tavalliselle paikalleen verannan ikkunan alle ompelemaan.
Katsokaa nyt, eivätkö ole aivan yhtä sinisiä kuin silloinkin? Anna ne minulle, Elsa, uskollisuuden merkiksi, pyysi Arvi hiljaa. Elsa jakoi kukkia Arville ja Ainille ja järjesteli loput kimppuun verannan pöydälle. Nämä minä jätän tänne Tuomarilaan todistukseksi siitä, että minäkin olen uskollinen ja pian tulen tänne takaisin, sanoi Elsa iloisesti.
Päivän Sana
Muut Etsivät