Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. lokakuuta 2025
Kylmä, yksitoikkoinen käden-anto oli vaan hänen tervehdyksensä. Tämä kaikki vaikutti Mattiin sen, ett'ei hän pyrkinytkään sen etemmäksi huoneisiin, istahti vaan verannan penkille ja tyttö istui häntä vastapäätä toiselle puolelle. Siinä sitten tyttö kyseli, miten Matti oli joutunut niin odottamattomasti tulemaan.
Hän oli maattuaan niin hauskan ja miellyttävän näköinen, kun juuri oli unen kasvoiltaan pudistanut. Hyvää huomenta! kuinka olette maannut? Kiitos, hyvin! Kylläpä nyt on kirkas paiste. Ylioppilas meni verannan ovelle ja tarkasteli siitä ulkoilmaa. Aurinko häikäisi hänen silmiään, niin että piti varjostaa kädellä. Siinä oli jotain miellyttävää siinäkin.
Tämä katseli sairasta tarkasti ja kysyi sitten kuiskaavalla äänellä: "Milloinka tämä muutos tapahtui?" "Puoliyön aikana", vastasi Ofelia. Vähitellen joutui koko talonväki liikkeelle ja verannan lasiovien takaa katseli levottomia kasvoja ja kyyneleisiä silmiä. "Voi, jospa hän vielä heräisi ja puhuisi, vaikka vaan kerran", vaikeroi S:t Claire.
Salissa on siellä täällä hajallaan Ailin kapineita. Verannan ovi suljettu. I:n KOHTAUS. Hartin, Aili. Huokaa. Mikä hänelle nyt on tullut? Ei puhu mitään, ei syö mitään. Istuu vaan huoneessaan. Kun se lääkäri tulisi! Korjaa hatun pianolta, huivin kiikkutuolin taukselta y. m., vie ne vasemmalle eteiseen. Tulee oikealta. Sanokoon mitä tahansa, en aio häneltä salata.
Viimeisellä silmänräpäyksellä tuli pelastuksen enkeli: se issikka! Ja kuitenkin tulin seuraavana iltana juhlaan! Minut pelasti se, että sieltä kotia tullessani verannan oven suljettuani viskasin reikeliavaimen ikkunasta ulos lumihankeen.
Edvard kulki verannan läpi, joka oli jälleen täynnä herroja, kulki niinkuin olisi aikonut mennä puutarhaan, mutta portaista alas tultuaan kääntyikin oikealle, missä oli punanen pisteaita ja sen takana väenpuoliset rakennukset, kulki niinkuin olisi tahtonut avata portin ja mennä kenenkään huomaamatta menojaan.
Heikki istui muista erillään eräässä verannan sopukassa, jonne soitto kuului hyvin. Jokin levoton aavistus hänellä oli siitä, että vielä tänä iltana kaikki ratkaistaan. Mutta tänä iltana sointui soitto entistäänkin ihanammin. Ja he olivat äärettömän kaukana kaikesta muusta. Sitten alkoi Artturi soittaa viulua pianon säestyksellä. Kappale oli Wagnerin "Träume". Hän soitti erinomaisesti.
Eikö hänen täytynyt kauhistuneena kimmahtaa takaperin nähdessään hänen ilmestyvän eteensä tässä asussa, tomuisena ja villiintyneenä, tämän raivoavan lauman ulvoen häntä saattaessa? Ja niin tapahtuikin! Säikähdyksestä vapiseva käsi tempasi auki verannan lasioven... Hän se oli. Sen täytyi olla hän.
Pihan läpi kulkeva oikotie vei verannan rappujen ja kansliahuoneen oven editse suurelle ajoportille, josta jatkui kirkolle saakka tuuhea koivikkokäytävä, minkä rippikoululapset monta vuosikymmentä sitten olivat siihen istuttaneet. Olavi ja Kaarlo olivat osakuntalaisia ja vanhoja tuttuja Helsingin ajoilta, vaikka Olavi olikin muutamia ylioppilasvuosia vanhempi.
Nyt istuivat kaikki verannalla kahvipöydän ympärillä odottamassa uusia kesävieraitaan. Silloin kuului yht'äkkiä suhiseva ääni, ja pitkin tietä ajoi aika vauhtia suoraan Tuomarilan pihaan kaksi polkupyörää. Ne pysähtyivät verannan eteen ja alas hyppäsi reipas 14 vuotias tyttö ja vähän vanhempi poika. Heillä oli keveät polkupyöräpuvut yllä ja punaiset verkalakit päässään.
Päivän Sana
Muut Etsivät