United States or Suriname ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun käyt suurta erämaata Kuudanyössä, aavaa santaa, Harhaan näät, ei katsees saata Viivain, varjoin paikkaa taata Etäisyyksiss' ilman rantaa. Mikä totta? Harha missä? Et nää mitään, mikä antaa Mittaa äärettömän suureen, Pientä pitäis nähtävissä. Vaeltajan jalkain juureen Häipyy silmä tyhjyyksissä. Yhtyy likeiset ja loitot! Suuri, pien' on rajaa vailla!
"Ota pois, pane sormus sormeesi, Sitä ei näe äitisi!" "Mihin panen minä nyt tämän sormuksen, Ettei minun äitini nää? "Sano: laksossa tuolla kun kävelin, Tämän sormuksen löysin mä." "Elä neuo sa minua valehtelemaan, Sen äitini ymmärtää; Paljo parempi on minun sanoa: Olin nuoren kreivin sylissä."
Se tiedetään; ei mitään siitä. Mutta Kun kirjeessänne kerrotten nää tuhot, Kuvatkaa minut sellaiseks kuin olen, Rumentamatta, kaunistelematta.
Taas haastoi hyvä Mestari: »Et kysy, keit' ovat henget, jotka täällä näet? Siis tiedä, ennen kuin sa eespäin astut, nää ettei tehneet syntiä, mut riitä ei hyvättyönsä, koska kaste heiltä, sun uskos pyhä tie ja portti, puuttuu. Ne jotka ennen Ristin aikaa eli, osanneet palvella ei oikein Herraa; ja minä itse olen niistä yksi.
Ei tuhmista neidoista, tuumasin, On paras tuhmista jäädä loitos; Mut kun niin ryhdyin viisaihin, Mun vielä huonommin kävi koitos. On liian viisahat viisaat nää; Mitä kiusoja urkkivat, ajatelkaa! Mut itse jos tärkeintä kysyt, he jää Vain nauraen vastausta velkaa. Missä? Missä väsyneen ja ounaan Lepopaikka viimeinen? Alla oranjeinko lounaan? Alla Reinin lehmusten?
Ja minä: »Etten erehdy, sen ihmeet takaavat, sillä niiden vuoks ei luonto lie lyönyt rautaa eikä tehnyt pajaa.» Soi vastaus: »Virka, mikä vakuuttaa sun, ett' totta on nää ihmeet? Ehkä siihen, mi juur' on todistettava, sa vetoot?» »Maailma kääntynyt jos kristin-uskoon», ma virkoin, »ilman ihmeit' on, se ihme jo satakertaa suurempi on muita.
Ja nuo tähdet taivaansuuret Siintää minuun katsoen; Ja hän hienon sormen painaa Ruususuulleen hymyillen. Ei, ei meitä nää nyt äitis, Hän vain kehrää ahkeraan; Kitaraa taas isäs soittaa Laulellen vain lauluaan. Ja nyt tyttö hiljaa kuiskii, Hiljaa vain ja varkahin; Monta suurta salaisuutta Minulle jo uskookin.
asteettain paikoill' alemmilla istuu sikäli kuin ma heidät nimittäen lehdestä lehteen kuljen ruusunkukan. Riviltä seitsemännelt' alas, niinkuin siit' ylös, seuraa naiset Israelin, jakaen täten kaikki ruusun asteet. Sen mukaan, kuinka katsoin Kristuksehen he uskoivat, he muurin muodostavat, mi halkaisee nää pyhät porraspaikat.
En kyynelt' itkenyt, en vastannutkaan, ma koko päivään, yöhön, kunnes toinen kohosi aurinko maanpiirin yli. Pistäytyi säde pieni vankilaamme tuskaisaan, ja kasvot neljät näytti kuvani oman mulle onnettoman. Surusta silloin kättä kahta purin, nää luullen, että minun nälkä oli, äkisti nousivat ja virkahtivat: 'Ah, isä meitä syö, se meille tuska vähempi on!
Mene sitten liiemmäksi, kaiva koivun juurella tuuman maahan, pyhi pois multa ja hautaa merkitsevä kivi kohtaa sinua ja sana sattuu silmiisi; sana joka tietä antaa kutka juurten alla lepäävät, sana: Veljekset. Sinä et viisastu, sinä et osaa aavistaa kutka nää veljekset ovat. Sinä katselet kiveä, se on homehtuneena, röhmyinen.