Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Lainaa pehmoisuus sä untuvalta, ota hienous päivän autereita, sametilta hento höyhen-nukka saa et konsaan hellää hienoisuutta oman Annetteni poskipäiden. Ota mettä suusta mehiläisen, kostontyydykkeeltä nautintonsa, viehkeytensä ensi suukkoselta viehkeyttä hurmaavaa et saisi, mik' on Annetteni rusosuulla.
Montapa uljast' uuhta ja härkää sorkkuvasäärtä nylkivät, leikkelivät roviolle, ja kaikkien rasvan otti ja ruumiin sill' yliyltään aimo Akhilleus peitti ja ympäri sen pani piiriin nyljetyt teuraat, paaria vasten myös parikorvat amforat täyteen mettä ja kuuta, ja neljä hän orhia kaarevakaulaa viskasi väännältäin roviolle ja voihkaten huoltaan.
Ja niin tanssittiin ja lemmenjanoisista rakastajista näki, että janossa oli paljas vesikin mettä makeampi. Ei siis ihme, jos uskovaisetkin siinä pyörteessä kiihtyivät niin, että tulivat oman ehdokkaansa, Punnitun, vuoksi todistamaan vallesmannin tuhmuudesta liikojakin.
Kun on verta vuotanevi, niin silloin sota tulevi; kunp' on vettä vuotanevi, aina rauhassa elämme." Pohjan piika pikkarainen, neiti nöyrä, käskyläinen, pisti pihlajat tulehen, puun valion valkeahan; eip' on verta vuoakana, eip' on verta eikä vettä: läksi mettä vuotamahan, simoa sirettämähän.
Myös on marjoja mäellä Ilmassa etempänäkin, Ei aina ison ahoilla. Vasta on kevättä luonto Käkösen kukahtaessa; Vasta on mielesi metenä Armahan asuntomailla. NUORI JOUKO. Kuulet äitis! möinkö yksin? AINO. Sysi on musta mulle mettä. Kuku kuoloa käkeni! Meret suuretkin sulavat, Ei sula sydänsuruni. NUORI JOUKO. Pois pakenen silmistäsi. Sukuni häpeän kostan Laajasuulle laulajalle.
Sata vuotta olivat surisseet, sata vuotta vielä aikoivat surista, niinkuin sata vuotta sama sinitaivas oli mitenkään muuttumatta heidän yllänsä kaareutunut ja samat kukat joka kevät, mettä tarjoten, heidän ympärillensä puhjenneet. Kumminkaan ei ollut kaikki mehiläistenkään mielestä niinkuin olisi olla pitänyt, ei lähimainkaan.
Orpo olen myöskin minä wäsytetty waiwan kautta, erinneenä, eksyneenä Jumalasta julkisesta, Wäinämöisestä wakaasta, jonga luona lohdullinen meno löytyy loppumata, juodaan mettä, mahalata, kallihista kaukalosta, järjen maljasta jalosta, jonne minä mielitellen soisin jälle joutuvani, waan en jaksa woimatoina tulla enää Isän tykö päästä pilwen pienderälle, piendäräldä patsahalle lähes Laulajan kotoa, joss' on lepo leiwätöngin itsestänsä ihanainen; siell' on aina onnen pouta, huwitusten päivän paiste, siellä itketään ilosta, niin kuin its' Isä suuri, näytti muinen esi-merkin, koska wuoti kyyneleensä silmä-lähteistä sywistä kaseammat karpaloita, pyyngin munaa pyleämmät, paljon wesi-pilareita rippui silmä-ripsehissä,»
Mutta vaikka rypälettä Nautin päivin, hetkittäin, Aina vaan on niinkun mettä Se on suu mun ystäväin!" Knutson todisti teolla sanansa, jonka jälkeen rakastuneet vilkkaasti puhellen jatkoivat matkaansa määrättyä paikkaa kohden, jonne päästyä heitä kohtasi vilkkain näkö.
Oispa ollut oiva lintu, Suomessa sulo elävä, Joka meille mettä kantoi, Saatti huulille hunajan, Joka kantoi kaukomailta, Lämpöisiltä löyhytteli, Kantoi paljo Persiasta, Rikkahalta Kreikanmaalta, Egyptin eräsaloilta, Arabian asuntomailta, Joka ol' viikon valmis ollut, Ijankaiken istununna Tynnyreissä tyyrehissä, Tapin vaskisen takana, Saanut maistavan makunsa, Hunajalta hohtavaisen.
Päivän Sana
Muut Etsivät