Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Kymmenen kuukautta myöhemmin makasi pulska poikanen pehmoisessa kätkyessä, ja Loviisa häntä heijaeli, laulaen: Sinilakki sa, Uros rohkea j.n.e. Myös on vielä pojan kummienkin nimet säilyneet muistossa.
Jo kysyi emäntä: »Vieläköhän tuo Jussi aikoo uusiin naimisiin mennä, kun se Loviisa vainaja kuoli?» Nyt oli Antti jo ylpeä asiastansa. Hän ei enää aikonut Jussin puolesta rukoilla. Jo kehaisi hän: »Tokko tuo Jussi jokaisesta huolinee, vaikka kyllähän semmoiseen taloon tulijoita olisi.»
Loviisa. Ei tietystikään! Hän on ennakkoluuloton... Minä en huoli yhtään peljätä... Hyvä! Loviisa. Veljeni on suositellut teitä vakavaksi nuoreksi mieheksi... Heikkinen. Minä kiitän! Loviisa. Oletteko raitis? Heikkinen. Ehdottomasti raitis! Loviisa. Ja säästäväinen? Heikkinen. Tavattoman säästäväinen! En koskaan maksa enemmän kuin kaksikymmentä penniä pullollisesta soodavettä. Loviisa. Hyvä!
Hely ei puhunut mitään, vaan rupesi tuutimaan lastansa. Mutta kun Loviisa aikoi mennä pois, sanoi hän: »Minä en kykene noita vaatteita pesemään. Ota sinä, Loviisa, kokonaan tuo työ tehtäväksesi, kyllä minä tuon vettä ja katson lapset.» »Sinä nyt olet kummallinen mikä siinä on, ettet näitä pestä tahdo?»
Loviisa. Minun täytyy myöntää, että olen hyvin tyytyväinen... Tänään kai käymme Eläintarhassa? Heinonen. Kernaasti minun puolestani, jos vaan ei tule liian tuulinen ilma. Loviisa. Kuuleppas, onko huoneessasi ketään vieraita? Heinonen. Vieraitako? Loviisa. Joku herra von Viften? Heinonen. Viften? Ei, kiitoksia! Siellä ei viftata... Loviisa.
Loviisa vaan katseli maahan ja oli ääneti. Kun seppä häneltä vielä kerran kysyi, mihin hän tahtoi tulla saatetuksi, tyttö ei sanonut tietävänsä sitä. "No, no", virkkoi Heikki; "kyllähän mä sen yskän ymmärrän olen minäkin ollut iloinen poika tuommoinen villiveitikka aikanani mutta paras on että nyt puhun suuni puhtaaksi.
Kahvin juotua läksi vaarini pois. Erittäin raskasmielisen näköisenä nousi hän ratsunsa selkään ja ajoi piililaukkaa ulos pihalta. Mutta Vierimän ukko istui kauan käsi otsalla, ja äitini huokaili syvään ja minä ja Loviisa murehdimme mekin eikä kukaan tahtonut saada päähänsä, mitä ensin olisi tekeminen.
Mutta kun olin kirkosta pois lähtenyt ja maantiellä kotiin menossa, saavutti minut Loviisa, ja me teimme yhdessä matkaa. Kun siinä kaikenlaisia keskustelimme, tulin minä ajatelleeksi, että Loviisa oli jakanut lähes puolen tusinaa vasikannahkoja ja oli vielä vapaa. Silloin kuin taikavoimalla heräsi minussa lapsuuden muistot uuteen eloon ja minä pyysin häntä tulemaan meillä käymään, äitini luona.
"Neidelle, hihihi", nauroi Loviisa raikkaasti, "kukas sinua nyt on neuvonut minua neidittelemään? hihihi!" "Suokaa anteeksi, ett'en sitä ennen ole tehnyt, vaan sitä en tosiaankaan huomannut, ennenkuin tänä syksynä", sanoi Jeriko. "Vai et huomannut; hyväpä kun viimeinkin huomasit", puhui Loviisa loukatun äänellä. "Ja sen lupaan, ett'en sitä enää koskaan unohdakaan", puhui nuorukainen.
Nuoruuden mehua ja voiton iloa uhkuvin kasvoin astui Pekka ja Loviisa Korpilammin kukkaisvihkoilla kaunistettuun pirttiin, jossa iloisen nuorison onnittelemana istuivat pöydän sivulla venyvälle pitkälle lavitsalle. Loviisan viattomantyyneistä kasvoista loisti puhdas ilo, ja turvallinen tyytyväisyys lepäsi Pekan rauhallisissa muhkeissa kasvoissa.
Päivän Sana
Muut Etsivät