Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
"Ovatpa tottakin!" myönsi Loviisa. Iloisia kaikki olivat ja vilkkaita, kuten tavallista semmoisissa seuroissa ja tilaisuuksissa. Keskustelu kiertäessään kaupunkia pistäytyi myöskin Sörenin kotiin. Kaikki olivat siitä yksimieliset, että se avioliitto oli hyvin onneton ja talo surkuteltava; muutamat säälivät, toiset moittivat.
Muut kadehtivat minua, Loviisa ja Kalle inhoovat minua, kun olen heidän vertaisekseen pyrkinyt ja kohta mahtaa Meyerkin minut hylätä. Ei, hän ei voi enää elää minun työttäni, hän ei voi hylätä minua; mutta elättäköön hänet vaivaishoito ja silloinhan on hänellekin saman tekevä, onko minua olemassa tahi ei".
Kaikessa tapauksessa", hän jatkoi, astui kirjoituspöydän luo, otti sieltä satakruununsetelin ja antoi Lovisalle, "tässä on pyytämäsi raha. Mutta minä sanon sinulle suoraan, että nyt et sinä saa pitkään aikaan pyytää enempää". "Kiitosta rakas", vastasi Loviisa innolla, "ei, nyt minä saatan olla tyytyväinen. Yksi asia vaan: sinun täytyy luvata vähäinen vuosimaksu, edes..."
Loviisa. Se on vähän ruttuinen! Katsoppas, siihen on jotain kirjoitettu sisäpuolelle. (Lukee.) »
Kyllähän minäkin syön tämän naapurin isännän kanssa, sanoi Vierimän ukko naurahtaen, tuokaahan ruokaa, äiti. Loviisa, tulespa auttamaan, että käypi pikemmin, sanoi muori, ja Loviisa nousi ja oikein oli mielestäni sievä tuo pieni Loviisa, kun hän nöyrästi totteli vanhaa mummoa ja liikahteli nopeasti kun västäräkki. Olipa mielestäni hän jo koko emäntä. Pian olikin pöydällä ruokaa kaikenlaista.
"Loviisa!" ja "Jeriko!" olivat sanoja, joita nuoret vaihtelivat keskenään tuokioisen, sillä muuta he eivät liikutukseltaan pitkään aikaan kyenneet sanomaan, vaikka sydän kumpaisellakin oli täynnä tunteita ja sanoja.
Toisessa kerroksessa olivat talon parhaat huoneet, luvultaan neljä, joista kaksi oli pojan hallussa, yksi vieraita ja yksi rouva Sageria itseään varten, mutta neljästä näitä vastaavasta kolmannen kerroksen huoneesta pidettiin kahta asumatonna ja käytettiin palttinakankaiden varastohuoneina; kolmannessa asui puotineitsyt Loviisa, joka oli köyhä ja kaukaista sukua rouva Sagerille, ja tämän katsannon alla asui Ester Larsson neljännessä huoneessa eli ullakkokamarissa, josta oli laaja näköala itään päin.
"Isäni, isäni", tyrski Loviisa, "oli syynä Meyerin kuolemaan". "Kuinka? Ei suinkaan! Hänhän kuoli halvaukseen?" "Ei, ei", selitti Loviisa, mutta ei voinut jatkaa.
Hae kupit, Maiju! Maiju. Heti paikalla! Hän tukehtuu sinne, saatte nähdä ja mitä hyötyä hänestä sitte on ja kaikkea tuota! Loviisa. Ei, kyllä minä nyt menen pois. Heinonen. Mitä sinä huudat? Loviisa. Heinonen. Heiskasenko? Siitä ei tule mitään, eukkoseni! 16 kohtaus. Edelliset. Heiskanen. Tässä minä olen! Loviisa. Miten on kenkieni kanssa? Heiskanen. Hyvin!
Neiti Ludvigsen oli kirjoittanut totisesta rakkaudesta loppusoinnuttoman runoelman, joka laulettiin pöydässä, ja Loviisa oli kaunein kaikista morsiusneitsyeistä.
Päivän Sana
Muut Etsivät