Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
"Sehän on rikkaiden etuoikeus, pieksää ja sortaa alhaisoa", sanoi Jeriko. "Se on tyhmyyttä", puhui Loviisa kiivaasti, "tyhmyyttä, eikä muuta, vaan te kaikki miehet olette semmoisia, hyi teitä!
Tähän isäntä vähän nauraa myhähti, ja sanoi sitten: Lieneekö tuota Loviisallakaan mitään uudenaikaisempaa luvun mallia näyttää, ei hänkään ole mitään koulua käynyt, vaan kun nyt lienet sitävasten tänne saapunut, että luvun mallia saisit, niin saamasi pitää, mitä olet etsimässä. Loviisa, alappa poukuttaa pitkää Wepeljusta, että Heikkukin kuulee.
Ja kello oli vieressä... Ja kelloseppä piti kellon, kellonavaimen ja kukkaron... Henrikson. Juuri niin se oli!... Nyt on asia selvillä! Luulin jo saavani aivohalvauksen. 14 kohtaus. Edelliset. Maiju. Tässä olisi kahvi! Emma. No vihdoinkin!... Olkaa hyvä, arvoisa herrasväki! Loviisa. Minä kiitän! 15 kohtaus. Edelliset. Karoliina. Sitten Hellsten. Karoliina. Tässä olen, äitiseni! Heinonen.
Niin päättivät ja suostuivat äitini ja ukko asiasta, että ensi viikolla Kemiin menisivät. Minä ja Loviisa saimme käskyn mennä meidän mökille, sillä meitä ei tarvittu hautajaispuuhissa. Se oli minulle hyvin mieluinen asia, mutta Loviisan suru vaan ei tahtonut haihtua. Tavan takaa aloitti hän itkunsa uudestaan ja minä, joka olin hänen lohduttajakseen määrätty, tahdoin olla pääsemättömissä.
LOVIISA. Kaksi tynnyriä annan teille rukiita, jos saatte Niilon minuun taipumaan... Lupasinko liian vähän? Saatte kaksi tynnyriä lisää, sitten kun olen Niilon kanssa naimisessa. PENTTULA (erikseen). Neljä tynnyriä se on palkka, jota ei saa ylenkatsoa. (
Kyllä se on niinkin, sanoi Loviisa, että kinkereissä isostikin niitä kiitetään ja kehutaan, jotka hyvin osaavat, ja pahastikin pölytetään laiskoja. On minuakin joka kerta kiitetty lukemisestani ja luullakseni lienee liiaksikin kiitetty, sillä ei lukutaitokaan aina riipu ahkeruudesta.
Olihan Loviisa ollut seurassamme, kun menimme hautajaisia katsomaan; mutta en ollut häntä huomannut, kuin viimeksi pappilan pihalla. Kysyin siis ukolta, mihin Loviisa oli joutunut. Kuinka niin? kysyi ukko naurahtaen.
Pekka ja Loviisa pikkuisen nauraa kihauttivat sillä emännän ennustuksella, istahtivat pöydän taa ja Loviisa vetäsi päähuivinsa vähän silmilleen, näkyi tahtovan suojella kasvojaan tuon emännän ankaran tutkivilta katseilta.
Minä hankaan niin, että palaset sinkoilevat. Loviisa. Mitä hän sanoo? Luulen, jumal'avita, että hän on hutikassa! Heinonen. Kuinka sinä uskallat näin aamupäivällä? Heiskanen.
Mieleni on paha, hyvä Loviisa, kun näin olen ollut syynä sinun onnettomuuteesi, sinun, jonka onnen tähden mielelläni elämäni antaisin, mutta ettei kohtaloni enää teitä kiusaisi, jätän nyt synnyinseutuni ja lähden maailman myrskyihin etsimään rauhallista valkamaa, jonka kohtaloiden Herra varmaan lienee minullekin jossain valmistanut, jos ei muualla, niin haudassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät