Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. toukokuuta 2025
Jos luoksenne ma koskaan palajan, Tuon teille lohdun. GLOSTER. Herra teitä kaitkoon! EDGAR. Pois, vanhus! Käsi tänne! Voitettuna On Lear ja tyttärineen vankina. Kätenne! Tulkaa! GLOSTER. Täst' en liiku: voipi Mädätä tässäkin. EDGAR. Kuin? Taas tuo synkkyys? Pitääpi täältä lähtöänsä kestää Kuin tänne tuloaankin. Valmis olla, Siin' ompi kaikki. Tulkaa! GLOSTER. Aivan oikein. Kolmas kohtaus.
1 GOOTTI. Sa uljas verso suuren Tituksen, Jok' ennen kauhun toi, vaan nyt tuo lohdun, Ja jonka urhotyöt ja kunnon toimet Ivalla maksoi kiittämätön Rooma, Sa meihin uskalla; sua seuraamme Kuin kesäpaahteess' äijät mehiläiset, Joit' emo kukkamaille kuljettaa Tamora-julmurille kostamaan. GOOTIT. Sanomme kaikki samaa mitä hän. LUCIUS. Hänelle kiitos, kiitos teille kaikin!
Se unelmoimaan suurta sua kehottavi, oi, ja taistoon ihanteista sen vakaa ääni soi, ja kun hehkuun laskee päivä, jo mielehes se taas tuo loitot totuusmaailmat ja aavistetut kauneusmaas. Se soi ikävöiden, ett' aika sarastais, kun vihkiä maan kansat se veljesliittoon sais, kun tuskat saavat lohdun, ja viihtyy surut syyn, ja raskaat päät ne lepoon jo painuu rintaan lemmittyyn!
Mutta milloin joku kauttakulkeva saarnamies oli sattunut liikkeelle ja piti seuroja, kokoontui kuulijoita pirtti ahdinkoon asti. Ja vaikkei semmoinen yksi-iltainen saarnamies, joka saattoi olla hyvinkin lahjaton, saanut paatuneita heräämään eikä muutenkaan saarnallaan erinomaista vaikutusta tehnyt, saivat häneltä vanhemmat kristityt kuitenkin lohdun sanoja ja virvoitusta alakuloiselle uskolleen.
Syreenit syyttävät kesä-yössä, teistä ma löydän lohdun niinkuin säveleistä, kuin tekin kukin, menen maata varhain; jää meistä jälkeen, mikä meist' on parhain. Syreenit anteeks-antavaiset yössä, en teistä luovu, muistan päivän työssä jokaista ystävyyden, lemmen kukkaa, jokaista orvon oudon riemurukkaa.
Nuo mitä tietää Nuo herrattomat, hurmehiset miekat Keskellä tätä rauhan majaa? Oi, kalvaana! Ken vielä? Mitä? Paris? Ja veriss' aivan? Mikä turman hetki On syynä muutokseen näin kauheaan? Vaiti Julia liikahtaa. JULIA. Oi, lohdun tuoja! Miss' on puolisoni? Miss' itse olin oleva, sen muistan, Ja siellä olenkin. Mut Romeoni? LORENZO. Melua kuulen.
Toisen uskonnollinen, toisen ylväs maailmankatsomus, kumpaisenkin viattomuuden tunne ja etenkin lohdun ajatus, minkä toveruus synnyttää, tekivät heistä sankareja. »Kuule! Kuuletko tuota riemuhuutoa? He iloitsevat katsellessaan ihmisverta!» Olintus huomautti. »Kuulen, sydämeni kuohuu, mutta jumalat tukevat minua.» »Jumalat! Oi, nuori mies, tällä hetkellä sinun pitää tunnustaa vain yhtä Jumalaa.
Ma toivon heitän, vihaa sille kannan: Se petturi on, imartaja, norkko Ja kuolon pidättäjä, tää kun tahtoo Elämän siteet helläst' irroittaa, Jonk' äärettömiin lykkää väärä toivo. GREEN. Kas, tässä tulee Yorkin herttua! KUNINGATAR. Ijäkkään hartioilla sodan merkit. Oi, katse täynnä huolekasta tointa! Jumalan tähden, setä, lohdun sana! YORK. Niin toista puhuisin, kuin ajattelen.
Tok' ei heitä nyt Pojari ryöstä, Vaikka hän, kuin susi, väijyelee. Niin todentotta kuin päivä nyt Herran Noussut on kunnaita kultailemaan, Niinp' on koittanut Pojarin kosto, Koston kellot kohta jo soi: Hällepä kauhistusta ne vonkuu, Meille ne lohdun hetkeä lyö." Juuripa kellot kirkkohon kutsui, Kirkkohon kannusti Pojarikin: Seljäss' orhin karjuvan kulki Keskell' uljast' temppeliä.
Päivän Sana
Muut Etsivät