Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Yöllä valvoessani mietin mielessäni, millaista olisi, jos minulla olisi oma koti. Ja melkein aina kuvittelin sitä sellaiseksi, kuin lapsuuteni koti oli ollut. Samanlainen sänky, samanlainen pöytä ja hylly. Ja unelmissani kuljin kotipolkuja ja katselin veräjästä tielle, jota pitkin olin kodista isän kanssa lähtenyt. Se tie, se tie se minut onnettomuuteen vei...
HEISKANEN. No jos nyt niin tiukalle ottaa, niin olkoon menneeksi kahdeksan tuhatta. AATAMI. Antakaa vain täyteen 10,000. Rahan haussako se Aatami onkin ja minä luulin sen emäntää hakevan. TOIVOLA. Kyllä se emäntää hakee, mutta Täällä siis taas olen lapsuuteni kodissa, jossa paitaressuna pahaisna, piimäsuuna kuuntelin kotikäkeä. Ja sinä Mikko veljeni, tunnetko minua? HEISKANEN. Eerikki veljeni!
En voinut muuta kuin itseäni säälien valittaa: miksi on minulta otettu lapsuuteni usko? Olit kulkenut minulta avaruuden kuilun yli, olit iäksi mennyt sen toiselle puolelle. Uskaltaisinko minäkin, sittenkin, pyrkiä sen yli? Sinun vastuullasi, sinun uskoosi uskoen? Uhmata omaa epäuskoani? Tuli hetkeksi huikaiseva, vaivuttava halu siihenkin.
Toinen syy, jonka tähden välisti olimme erinään toisistamme, oli se, että minun luonnollisesti teki mieli lähteä Blunderstone'en jälleen katsomaan lapsuuteni vanhoja, tuttavia näkymöitä; kun päinvastoin Steerforth'ia tietysti ei haluttanut käydä siellä muuta kuin kerran.
Malttakaa hetkinen, te lapsuuteni leikkitoverit; kun vanhempiani olen tavannut, käväsen, kenties, teitäkin tervehtimässä. Ah, kun voisin, niin syleillä nyt tahtoisin koko maailmaa! Syleile minua, minua yksin vaan, Helena! HELENA. Mitä? Kas, Niilohan se on. NIILO. Entinen uskollinen leikkitoverisi. Kuinka voit, Niilo? Olethan kasvanut niin suureksi ja tullut niin
Tiedätkö, ettei minun enää milloinkaan ole hauska, jos sinä olet poissa. Nyt vasta ymmärrän, kuinka kallis sinä olet minulle. Etkö tahdo, Iiri, omakseni tulla ja jäädä tänne siksi, kunnes voin sinulle oman kodin hankkia. Se aika ei enää ole kaukana.» »Pekko, kallis lapsuuteni ystävä, sitä en voi. Kuten sisar sinua rakastan, mutta älä ajattelekaan, että tunteeni muuksi saattaisivat muuttua.»
Siitä lempirunoilijaini säkeiden soudattelu kuin lapsuuteni keinun puutarhan koivujen välissä, siitä tuudittelu kalevaisen kielen, niinkuin suvilaineiden loiskina muistojen ulapoilta kaukaa luhtaiselle rannalle läpi huojuvan ruohikon: Hirvenhiihtäjät ja Hannat, Perhon hauta ja »Kesäisen illan kullasta tuo joutsen tultuaan...» Siitä Härkä-Tuomo ja »Mi ikävyys, mi hämäryys...» ja tarina kalpeasta immestä ja rohdinpaitaiset urhot Impivaaran saloilla.
"Woitte kai nyt jo jatkaa! minä halulla halajaisin kuunnella loppuun asti teidän elämänne waiheet", kehoitin ukkoa. "Woin", alkoi hän taas. "Kaikki toiwoiwat minusta jotain suurta, jotain mainioita. Kaikki kunnioittiwat ja ylistiwät minua, mutta ei kukaan toki kuitenkaan niin paljoa kuin eräs lapsuuteni kumppani Agneta=niminen neiti, käsityötäisen tytär hänkin.
Hänen siinä seisoessaan ja katsoa tuijottaessaan liikkumattomana eteensä, lähestyi Elias ja asettui kumppanin viereen tähystelemään; mutta kun kaikki näytti levolliselta eikä Miihkali mitään sanonut, kysyi hän viimein: »Mitäs tuolta kaukaa katselet, Miihkali?» »Minä näen sen tien kulkevan tässä ohitseni, jota minä itse olen kulkenut aina lapsuuteni ajoista asti.
"Minä olen tappanut äitini ja vallesmanni-vanhuksen, minä olen tappanut lapsuuteni ystävän sielun, minä olen tallannut isäni sydäntä, minä olen kolmimurhaaja, rakastatko minua yhä vielä?" Olga laskihe polvilleen miehensä kupehelle ja kieriävin kyynelin vakuutti: "Rakastan, minä rakasta sinua!" "Voiko Jumala anteeks antaa?" kysyi André.
Päivän Sana
Muut Etsivät