Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Olen yksinäni tänä iltana; Ernst on maaherran luona; tänään on syntymäpäiväni, mutta minä en ole sanonut sitä kenellekään, syystä että mielelläni vietän hiljaisia kestejä omine ajatuksineni. Miten tällä hetkellä kuluneet vuodet vierivätkään takaisin silmieni eteen; on kuin olisin jälleen lapsuuteni kodissa, hyvässä, iloisessa, armaassa kodissa.
Minulla ei ole aikaa liikoihin kyläilemisiin. Minä olen yhtiön päämies, mutta samalla yhtiön palvelija, sanoi herra ja emäntää hyvästellessään sanoi: »Kun matkani tännepäin sattuu, niin tulen tänne teidän ystävyydestänne nauttimaan juuri kuin lapsuuteni kotiin.»
Hänen nimensä oli ensin Frosterus, mutta sen hän sittemmin vaihtoi sukunsa alkuperäiseen nimeen. Jo Pakkalan ensimmäisessä teoksessa Lapsuuteni muistoja ilmaantui hänen etevä kirjailijalahjansa.
Rakas lukijani! Tässä kirjaisessa tahdon jutella oman elämä-kertomukseni, ja niinmuodoin pitää minun aluksi mainita joitakuita äitivainaaltani saatuja tietoja syntymäperästäni ja niistä tapauksista, jotka kuuluvat lapsuuteni ensimmäisiin vuosiin.
"Niin se on; tosi on, että sydämessäni on sija yhdelle; ja se siellä painaa." "Koiviston Mari?" kuiskasi Anni tuskin kuultavasti ja samassa hän vaaleni valkeaksi kuin lumi. "Ei Koiviston Mari, eikä kukaan muukaan niin kauvan kuin minulla on toivoa pikkuisenkaan lapsuuteni ystävästä Niemimäkelän Annista", sanoi Iikka ja otti samassa hiljaa Annin käden omaansa.
Lapsuuteni lempeät muistot virisivät uuteen eloon, kaikki kodin rakkaat tapahtumat kaukaisimmiltakin ajoilta virtailivat mielessäni, kaikki ihana ja kaunis, jonka olin nähnyt tai josta vaan olin uneksinut, tuli nyt vastaani siinä siintävässä loisto-maailmassa, johonka tänä iltana olin päässyt.
Enhän tiedä, oliko lapsuuteni juuri se, miltä se minusta nyt näyttää. En tiedä tarkoin, mikä on unta ja mikä totta siinä, mitä siitä muistan. Seison sen tällä puolella niinkuin usmaverhon edessä. Toiset elämykset sen takaa näkyvät vain himmeinä ja haavemaisina, mutta toiset heloittavat täydessä valossa.
Silloin haihtui viimeinen surun varjo, ja siinä sydämeni sopukassa, missä säilytän hänen kuvaansa, on nyt vain valoa ja onnea ... hän elää muistossani vain lapsuuteni leikkisiskona..." Dora ei vastannut; hän oli painanut päänsä Eugenin rintaa vasten ja itki hiljaa. Eugen silitti hellästi hänen kiharaa tukkaansa ja katseli häneen hymyillen.
"Kiitoksia", sanoi hän vielä ja lisäsi: "enkö minä tule sinua saattamaan, on jo myöhäistä". "Ei suinkaan; on selvä päivä ulkona". Minä riensin pois. Oi, ei ollut kauniisti ja jalosti tehty, että sysäsi pois sitä kättä, jota rakkaudesta ojennettiin. Paavoko se todellakin oli, minun rakas lapsuuteni ystävä, joka, ylpeänä kuin kuningas, antoi minun tietää, ettei hän tarvitse meitä?
Elänkö minä vai uneksinko vai mitä? Minä näen hänen, niin! minä näen sinun. Minä en pelkää sinua, minä en pelkää mitään. Minä olen Alroy.° "Puhu, oi puhu! Minä vannotan sinua, mahtava aave, puhu. Koko entisyyden muiston kautta, vaikka se on mielettömyyttä, minä vannotan sinua, anna minun kuulla lapsuuteni säveliä jälleen." "Alroy, Alroy, Alroy!"
Päivän Sana
Muut Etsivät