Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Seimke lauloi: On satu sanellut, Myös satu laulellut: Pois pohjantähden Takan' auringon ja kuun Hopeesta, kullasta Kaikk' kalliotkin luodut on. Lamik vastasi: Kulta, ku kuultaa, Hopea hohtaa! Tunturi meressä kuvastelee Ja säihky kuvalleen hymähtelee. Seimke jatkoi: Mistä tulet sä? Ketä etsit sä? Kuolon pöytäliinaako? Poik' auringon!
Minä olen Ahti, näkki, vedenhaltija." "No, mikä se Ahti on sitten?" "Se asuu tässä virrassa ja itkee yhtämittaa." "Minkä tähden?" kysyi Lamik Rikkut, jonka silmihin tuota pikaa kyyneleet herahtivat, hänen tuli sääli Ahti parkaa. "No sentähden, ett'ei hänell' ole mitään sielua," selitti André.
Sanokaatte, rouva, hänelle, että me kohtaamme toinen toisemme Jumalan luona." Lamik Rikkut puhkes itkuun ja suuteli vaimonsa ja lapsensa kättä. "Lamik!" huudahti Seimke, kietoessaan kätensä hänen kaulaansa, "Jumala Kaikkivaltias suokoon meidän taas kohdata toinen toisemme taivaallisessa rauhallisuudessansa!"
Mutta samalla kertaa kun hänen ruumiillinen persoonansa vankistui, tuli hänen hengellinen luontonsa siihen suostumaan ja puhalsi hänehen raivoisan, pöyhkeän sielun. Lamik Rikkutin herätys on samalla jonkunlainen runollisuus, jonka innostuksen hän itse luonnollisesti uskoi olevan Pyhältä Hengeltä.
Täll' aikaa oli Olga, Seimke ja Lamik Rikkut asettainneet istumaan muutamille kiville ja katselivat Tenojokea, tätä kumpuilevaa virtaa, joka päilyi niinkuin leveä hopeainen vyö alahalla syvyydessä. "Mikä on sen paikan nimi mistä sinä olet kotoisin?" kysyi Seimke. "Genua", vastas Olga. "Onko siellä niin kaunista kuin täällä?" jatkoi lappalaistyttö. "Huoneet ovat marmorista".
Mutt' Olga käännähti ympäri Rikkutiin päin. "Anna minulle tuoli, Lamik", sanoi hän. Lappalainen työnsi tuolin pian hänelle. Jos André olisi vaan uskaltanut, niin olis hän samassa silmänräpäyksessä lyönyt tuolin antajan maahan nyrkeittänsä. "Sampanjaa!" äännähti kreivi. André antoi korkin kiitää ilmaan ja laski lasihin. "Kas niin, aivan vanhan juomanlaskijan taitavuudella!" virkkoi venäläinen.
Eikö Andrélla jo lapsuudest' ollut vakaa tunto siitä, että kaikki oli hänen tähtensä? Samoin kuin Lamik Rikkut oli runoilijakin jumala, jota tuomitsemaan ei kenelläkään oikeutt' ollut. Täss' oli hengellinen sukulaisuus molempien fanttasiioissa: ne lensivät taivaasen. Ens hetkenä seisoi André kivellä korkeammalla polvillaan olevata joukkoa. Varo sinuas, varo sinuas, runoilija!
"Astuos alas, Lamik Rikkut," lausui Thorsen tyynesti, käännähtäen taas seurakuntaan päin, alkaen rukoilla: "Isä meidän, jok' olet taivaissa ." "Sinä, Andreas Thorsen, valhettelet!" lausui Lamik Rikkut kiitäen saarnastuolist' alas kuorin etehen. "Sun on sanominen: 'isä meidän, jok' olet helvetissä! sill' isäs on perkele. Liittykäätte minuhun, samilaiset! Semmoist' opettajaa emme kärsiä saa.
Andreas Thorsen paiskattiin maahan, mutta samassa silmänräpäyksessä juoksahti ylevä kainulaisvaimo hänen päällensä, peitti hänet ruumiillansa ja vastaan otti sen kuolonpiston, jok' oli tarkoitettu Andreas Thorsenin sydämeen. Hän otti sen omaan rintahansa. Lamik Rikkut nosti linkkuveitsen Olgan pään varalle.
"Nyt menen minä ulos työhön Herrani viinamäkeen." "Lamik! Lamik!" huudahti Seimke, "aiotko jättää minut?" "Herra sanoo," vastasi Rikkut, "'joka rakastaa isää, äitiä, vaimoa, sisarta tai veljeä enemmän kuin minua, ei ole minulle sovelias. Tän' yönä on Hän ilmestynyt minulle, miten Pietarille Genesaretin järven rannalla ja sanonut: seuraa minua, täst' edes saat sinä ihmisiä."
Päivän Sana
Muut Etsivät