United States or Iceland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tää oli paikka, johon meidät jätti Geryon; Runoniekka kulkemahan vasenta puolta läks, ma jäljessänsä. Näin oikealla uutta surkeutta ja uudet vaivat, uudet kiusanhenget, joit' oli ensi kuilu tulvillansa.
Kelpo Duncania Macbeth, näet, itki: niin, hän oli kuollut. Läks urho Banquo liian myöhään matkaan; Sanoa voitte, jos niin tahdotten: "Fleance hänet tappoi", sillä Fleance on poissa. Ei pitäis liian myöhään matkustella. Ken sit' ei pedon työksi arveleisi, Noin hellän isän Donalbain ja Malcolm Kun tappoivat? Kirottu työ! O, kuinka Macbethiin koski tuo!
Oppaani astui purtehen ja sitten mun käski viereensä; ja nytpä vasta, mun tullen, pursi näytti painon saavan. Veneessä kumpikin kun oltiin, vanha sen emäpuu läks vettä viiltämähän, mut syvempää kuin muuten sill' on tapa. Rupakon kuolleen yli kuljettaissa, mutainen muudan nousi kohti mua ja lausui: »Kuka tulee liian varhain?»
niin tarttui kätehein tuo kaunis Nainen, läks liikkumaan ja Statiukselle virkkoi hän lailla vallattaren: »Myötä tule!» Lukija oi, jos kirjoittaa ois tilaa minulla vielä, laulaisin ma juomaa suloista, jot' en kyllin juoda voinut. Mut koska täydet ovat lehdet kaikki mun aikomani tähän toiseen Lauluun, ei taiteen lait mun salli laajentua.
Tuskin päässyt oli hän niin kauvaks Ettei enää sohiseva puro, Jolta äsken läks hän, kuulununna Illan hiljaisuudessa, kun taasen Toinen näky oottamaton hälle Ilmestyypi metsän synkeydessä. Kalliolla sammaltunehella Istui ukko vanha, sauva käissä, Niinkuin patsas kalliosta tehty.
Ilo koskaan ei tule meille, pois meni, pois kera kapteenin sotateille se Turkkiin. Matkaan kun teki lähtöä hän, ja he kamssuja kiirein senkin seitsemin etsi ja toi sekä kuomuhun ahtoi, silloin siskoni onni se myös sekä äitini riemu, taattoni leppoisuus tuli kuormaan myötä ja hukkui. Itse kun viittasi vait, ikipäiviks lähtien ehkä, ääneti hauskuus reen taa nousi ja läks sitä tietä.»
Oi, kallis äiti, lahja armias, Useesti lasna nukuin rinnoillasi Voi, silmäykses, sielus huokaus, Ne sydämeni pohjaan tunkevat! Ah, muistutukses, rintas rukous Ijäti sielussan' ne valvovat! Läks äiti pois! Ei itku haudallaan, Eik' kultapatsas maksa vaivojaan, Vaan multa tää, jon nukut helmassa Odottain suuren päivän pasunaa, Se mullekin on maassa kalleinta Ah, vanhempain ja munki hautuumaa!
niin tarttui kätehein tuo kaunis Nainen, läks liikkumaan ja Statiukselle virkkoi hän lailla vallattaren: »Myötä tule!» Lukija oi, jos kirjoittaa ois tilaa minulla vielä, laulaisin ma juomaa suloista, jot' en kyllin juoda voinut. Mut koska täydet ovat lehdet kaikki mun aikomani tähän toiseen Lauluun, ei taiteen lait mun salli laajentua.
Mutt Saska löi läimäytti hattuu, jott lantit lensiit ympäriisee ja pist pel´värki kainaloo ja läks tiehee. »Senkii konna», sano patruuna ja käänäis ryökkinöihi ja sano: »siin sen nyt näkköö, mite se käyp, ku o´ ystävälline mokomille ihmisille». Mutt ku mie tuli sillalle takasii istu Saska silla reunall ja soittel´ vanhaa laulujaa.
Oppaani astui purtehen ja sitten mun käski viereensä; ja nytpä vasta, mun tullen, pursi näytti painon saavan. Veneessä kumpikin kun oltiin, vanha sen emäpuu läks vettä viiltämähän, mut syvempää kuin muuten sill' on tapa. Rupakon kuolleen yli kuljettaissa, mutainen muudan nousi kohti mua ja lausui: »Kuka tulee liian varhain?»