Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Kuollon kellot soi! Kuollon kellot soi! Verkallensa hautaa kohti Ruumissaatto kulkee, Tungos kadun kulmanteessa Siltä tien nyt sulkee: Vaimo kurja ryysyissään Nostaa lasta käsillään Itkevää ja lausuu: »Kuollon kellot soi! Sulle, kansan ruttotauti, Tuomioksi soivat; Kylvit tulta, kirousta, Kansalaiset joivat Joivat leivän lapsiltaan, Kirosivat kuollessaan Itsensä ja sinut! Kuollon kellot soi!
MARGAREETA. Ah, jospa yksin nukkuisin, Mult' yöksi salpa työntämättä jäisi; Mutt' äiti nukkuu valvehin, Ja jos hän meidät yllättäisi, Ma oitis oisin kuollon oma! FAUST. Ei yhtään hätää, lapsi soma! Tää pullo ota, kolme tippaa ka'a Hänen juotavaans' se uneen sikeään Pian heikon luonnon uuvuttaa. MARGAREETA. Mit' en sun tähtes tehnekään? Kun tuost' ei vainen vaaraa saisi?
Martha nousevi, Ulos rientävi Tielle vastahan Rakkaan tulijan, Sillä verraton Vieras tullut on. Martha seisahtaa, Alas istahtaa Herran etehen: Kyynelkarpalon Pyyhkinyt hän on Herraa läheten. Ylös katsahtaa Herraan, lausahtaa: »Herra, veljyein Ei ois' kuollunna Jos Sa tullunna Oisit ennemmin.» »Veljes nousevi, Kuollon voittavi Elo ihana» »Herra, uskon sen, Päivän viimeisen Nousee aamulla».
Sitkeä kuin Suomalainen on sanan parsi, mutta kuka olisi Eliaksena uskonut Emmasta jotain pahaa. Häät olivat pidetyt, ensi lumi peitti jo maan, Anströmi perheenensä olivat muuttaneet kaupunkiin. Aurinko oli koko päivän se oli 1 päivä Joulukuussa kätkenyt itseään, ilma oli sumunen ja valkea lumi kuollon kaltainen käärei niityt, pellot ja kadut.
Lääkäri oli sanonut Roosalle, että käännös oli tapahtuva isän sairaudessa, ja että hän joko heräisi syvästä unesta, joka jo oli kestänyt neljäkolmatta tuntia, tai nukkuisi edelleen kuollon uneen.
»Kuka heitä vainoaapi?» Kserkses, valju vihasta, Kysyy Haman vavahtaapi, Muoto kuollon kalpea. »Tämä häjy Haman uros,» Kuningatar vastasi Teloittaja Hamanin jo Hirsipuuhun nostavi. Riemulaulut Israelin Kaikuu Herran kiitosta Armosta Hän uudestansa Päästi kansan kuollosta. Kaikkialla viholliset Surkeasti surmattiin Heille Herran liittokansan Kärsimiset kostettiin.
Kuinka suloiselta ja kirkkaalta luonnon kasvot näyttivät, kun he lähtivät ulos ja näkivät jälleen iloisen ja ihanan auringon-paisteen, viheriät lehdet, uhkeat kasvit ja ihmisen asunnot. Tässä maan-alaisessa elämässä oli kaksinkertainen kauhu: sitä elettiin pimeydessä ja keskellä kuolemaa. Se oli kuollon varjon laakso. Voi! tämä varjo oli vierähtänyt heidän sielunsa ohitse.
Mon' ompi uponunna Vetehen, hukkununna, Ei kukaan viinahan; Ken siihen kurkistaapi, Se virvoituksen saapi; Luo silmäs viinahan! Kun lähteen silmä vuotaa, Sä ällös katso tuota, Luo silmäs viinahan! Kun luot, myös juoda muista, Kun loppuu, toista puista; Nyt juo sä pohjahan! Päivän kuvat. Kaukaa näen pilven lennon, Illanrusko kultaa sen, Päivä saapi kuollon hennon, Mennen poijes maillehen.
Eversti meni hänen tykönsä Liisi kurkoitti kätensä häntä kohden ja hän kumartui alas, he suutelivat toisiansa. Oi mikä suutelo! Ensimmäinen ja viimeinen lemmen ja kuollon! Ei sanaakaan kuulunut. Kuolon-kalpeana ja horjuvilla askeleilla poistui nyt eversti etäämmäksi. Liisi sanoi vapisevalla äänellä: "nostakaa minua vuoteeltani ja taluttakaa minua tätini luokse". Me tottelimme.
Juurikuin hän saapuu alimmalle portaalle, kannetaan kahta hengetöntä ruumista esitupaan ja lasketaan ne siinä oleville matkakirstuille, joko hetkisen levähtääkseen tai kun ei tiedetä, mihin heidät olisi vietävä. Roosa syöksee esiin. Aavistuksessaan ei hän ole pettynyt. Tuossa on kreivi! ja pyhä Jumala! isä, kuollon kalveana, jääkylmänä, silmät puoleksi sulkeuneina kuollut.
Päivän Sana
Muut Etsivät