Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Roosa Maija seisoi oven suussa makaavan pihakoiran Kaaron vieressä ja taisteli hetkisen itsensä kanssa, sillä kullanloistolla on mahtava, vaistomainen taikavoima lapsiinkin, ja noin kiiltävää kalua ei Roosa Maija ikinä ollut nähnyt. Lopulta hän sanoi: Anna se Roosalle! Mitä sinä tekisit näin koreilla ketjuilla? kysyi ukko hyvillä mielin. Roosa antaisi ne Kaarolle syötäväksi, vastasi lapsi.
Vanhus palasi takasin huoneeseen ja antoi kirjeen Roosalle, joka vavisten seisoi keskellä lattiaa, sanoen: "Tässä on kirje sinulle, Roosa; minä luulen luehan kuitenkin ensin ja määrää sitte, mitä on tehtävä kirstulle, joka on tuolla porstuassa". Roosa kokosi kaikki voimansa, avasi kirjeen, luki ja antoi sen sitte isälleen: "Tässä, isä, määrää itse!"
Tuo pikku olento, sievine kasvoineen ja hänen ikäisekseen sangen ymmärtäväisine, sinisine silmineen, oli suuri ilo Roosalle ja alituisen, hyväluontoisen kiistan esine hänen ja Wengelmummon välillä, kun viimemainittu sanoi neidin kasvattavan lapsen pahatapaiseksi, kuten hän jo oli koko maailman kasvattanut.
Ja nojaten olkapäällään seinään saadakseen siitä tukea, pudisteli hän nyrkkiään Roosalle. Roosa näki, ettei hänen tällä kertaa enää tarvinnut tuota raukkaa pelätä; hän meni sentähden, silmät häneen päin käännettyinä, nopeasti hänen ohitsensa ja kiiruhti sitte peräänsä katsomatta katua alas. Mies katsoa tuijotti hänen perästänsä niin kauan kuin saattoi häntä nähdä.
Sitten kysyi hän itseltään: kukahan sitä vaan aina sanookin? Milloin oli se Roosan ääni, milloin sanoi sitä kreivin Roosalle lahjoittama kello, joka seisoi hänen vuoteensa vastapäätä pesukaapin päällä. Ei ollut mahdollista päättää, oliko se Roosa vai kelloko, joka siinä, sekunniksikaan taukoamatta, sanoi: "älä tee sitä, älä tee sitä, minun tähteni, itsesi tähden, älä tee!"
Hän tiesi ainoastaan, ettei hän elämässään ollut mitään niin ilolla odottanut kuin tätä hetkeä, jolloin hän saisi näytellä Roosalle talonsa, jonka hän ainoastaan häntä varten oli niin kauniiksi laittanut; hän tiesi, että se hetki oli tullut ja niin tai näin kadottanut koko arvonsa, koko viehättäväisyytensä, koko runollisuutensa.
Roosalle tulivat syyneleet silmiin, kun isä häntä suutelematta, lyhyesti "hyvää yötä!" toivottaen oli lähtenyt huoneesta ja hän nyt kuuli hänen raskaan käyntinsä narisevilla portailla. Ensimäiselle portaalle kuului hän seisattuvan. Roosa juoksi ovelle, tempasi sen auki. "Enkö saa saattaa sinua ylös, isä?" rukoili hän. "Kiitän; minä tahtoisin olla yksin". Roosa palasi taas asuintupaan.
Voit kyllä ymmärtää, että puhuin Roosalle rakkaudestani ja hänen isänsä suostumuksesta. Silloin tulvivat häneltä kyyneleet silmistä, hänen kätensä vapisi minun kädessäni. Toisapäin katsoen kuiskasi hän: täytyyhän minun totella isäni tahtoa! Minä olin kuullut kylliksi.
"Tuossa, lue itse!" sanoi hän ojentaen Roosalle lehden, ja itsekseen murisi hän sitte: "sitä puuttui vielä, tuolla lailla joutua yleisen sääiin esineeksi! Kuivettukoon käsi, joka sen on kirjoittanut!" Sen sanottuaan meni hän ulos huoneesta. Roosan ilo oli ollut lyhyt. Aavistiko isä niin hyvin kuin hän, kuka kirjoittaja oli?
Lääkäri oli sanonut Roosalle, että käännös oli tapahtuva isän sairaudessa, ja että hän joko heräisi syvästä unesta, joka jo oli kestänyt neljäkolmatta tuntia, tai nukkuisi edelleen kuollon uneen.
Päivän Sana
Muut Etsivät