Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Yö heistä on kirkas kuin huomenen koi, mut huomen jos koitti, se yönpelon toi, he aaveilevat, he haaveilevat, kuin henkensä vankka ja valtava ois, ja hukkuvat, nukkuvat pois.
Mut ken se ruusun lemmikki on? Jos tietää vain sen vois. Se satakielikö laulava lie, Vai illan tuikkiva koi se ois? En tiedä, ken ruusun lemmikki lie, Mut kaikki sai lempeni, oi Säde auringon, ruusu ja perhonen Ja satakieli ja illan koi! "Ol' aluss' satakieli vaan, Ja sana soi: 'tyi-tyi! 'tyi-tyi! Kun noin se lauloi, ruoho maan, Puut, kukat, kielot ilmestyi.
»Ole huoleti, vieras veljemme! Tuhat vuotta tai hetki, on yhtä se.» Ah, lentävä lehti, sun laillasko jäin ilonpuustani irti ja elämästäin? »Pysy tyynenä! On elo unta vaan, ilo ainoa itkeä unelmataan.» Ah, lentävä lehti, sun laillasko voin päin haihtua haaveita nousevan koin? »Tule viisaaksi, vieras veljemme! Koi koittavi, mutta ei murheelle.»
Ja kussa hän kulki, siell' ihmiset suli, sydänlähtehet läikähti, korkeni koi, kuin juhla hän halk' elon harmajan tuli, sotatorvet ja rummut ja karkelo soi, maa vapauden ruusuja kukki, mut eipä vain ruusuja, ruskotti kukkeus uus: hänen jäljissä lainehti laiho ja leipä ja lempeys ja miel'alan aatelisuus.
Eikö raha ole se, joksi me sen teemme? Tomu saiturin laatikossa; koi ylpeän miehen sydämessä; mutta kultainen auringonsäde, siunauksen tulva, kun lapsen työ sen hankkii ja se lohduttaa vanhempain sydäntä, taikka rikkaan miehen käsi leppeästi jakelee sitä köyhille ihmisille. Huhtikuun 20 p. Paremmat ajat näyttävät viimein koittavan.
Mutta emäntä, joka tuhlaa, on talon ruumiin jokapäiväinen mato vatsassa, sen koi, sen syöpä, joka menettää kaikki nesteet ja viimein koko rakennuksen ransistaa ja kaataa. Nytpä muistan kertomuksen, jonka kuulin jo isämme-isältä, siltä aina viisaalta, varakkaalta ja eteenpäin katsovalta mieheltä.
Niin, siinä lepäsi aamun koi, täynnä alkavaa elämää ja toivoa ja tulevaisuutta, ja siinä lepäsi illan riutuva päivä, takanansa särkyneet toiveet ja tuskat ja kärsimiset. Ja kumminkin he olivat niin veljellisesti yhdessä. Jo osoitti Otavan sarvet lähenevänsä suvea, kun äkkiä kuului reen ritinätä ulkoa.
Ja makeita ne makeet olikin, Ne oli mitä kastehelmet maalle, Ne oli niinkuin kyynel enkelin, Kun lempeään hän lausuu Jumalalle. Kun laski päivä ja kun koitti koi, Me ihailimme taivaan purppuroita, Ja tähdet taivaalla kun loisti, voi, Kuin kauniisti me selitimme noita!
Martha: Epäillä Herraa en tahdo, Ma uskon: Hän auttaa voi; Mutt' oi, täm' odotus kalvaa, Kuin maksaa jäytävä koi; Ja aatteit' uusia nousee, Kuin, aaveit' ijäisen yön Ja toivoni sammuvi, kuolee Ma rintaa tuskasta lyön.
Koi ensi loistehilla Kun loihe ikkunaan, Jo istuin valvehilla Ja toivotonna vaan. Häpeästä auta, kuolosta! Mun puoleen' Luo tuskan huoleen Sä armosilmäs, tuskan tuttava! Yö. Katu Margareetan oven ääressä.
Päivän Sana
Muut Etsivät