United States or Palau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kolme Juudasta, Kolmasti kukin häijympi kuin Juudas! Vai rauhan? Siitä horna sotaa käyköön Riettaita heidän sielujansa vastaan! SCROOP. Kun lempi armas vaihtaa luonnett', Vihaksi verisimmäksi se muuttuu. Kirous peruuttakaa; rauhan solmi Pää, eikä käsi; kiroomanne nuo jo Tuiminta kalman turmaa kokivat: Maan alla kuopattuina makaavat. AUMERLE. Siis kuolleet Bushy, Green ja kreivi Wiltshire?
"Koskaan rakastanut. Tiedän sen", sanoi hänen tyttärensä huoaten. "Tiedätkö sen?" "Tiedän, se oli lapsuuteni kirous. "Olin vain lapsi silloin, kun rakas isäni kuoli. En osannut antaa hänen tunteelleen nimeä, mutta huomasin jo silloinkin, että hänen sydämensä kaipasi jotain, kun hän huoaten syleili ja suuteli Atalarikia ja minua tuskaisen rakkaasti ja taas huokasi.
Voi ukko rukka sinua! et ansaitse kauvempaa olla noin kauniin miekan kantajana", ja hänen tapparansa halkaisi vinkuen ilmaa. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän keikahti jo halaistuin kalloin niemelle asetetun pyhän kuvan viereen. "Kirous! helvetti on saanut osansa", olivat tuon jumalattoman viimeiset sanat, jotka sekoittuivat meikäläisten taivaalle kiirivään voittohuutoon.
Siitä hetkestä tuli kirous huoneeseni, eikä se sittemmin ole luopunut täältä. Hyvä isä, se on raskasmielisyyttä. Jos isä muuttaisi kaupunkiin, sillä oleskella täällä maalla seuratta, tekee isän vaan synkkämieliseksi. Ihminen tarvitsee hauskuutta. Mitä minä sitten hävittäisin? Sano se, Frans. Ajan sureksemisen.
Se on suurten tuskaa; Heill' etuus huonomp' on kuin alhaisolla; Se välttämätönt' on kuin kuolema; Tuo kirous sarvikas jo äidinkohduss' On meille pantu. Tuoss' on hän. Hän viekas? Oi, silloin taivas itseänsä pilkkaa! Sit' en ma usko. DESDEMONA. No, Othello armas! Sun atrias ja jalot kyprolaiset, Joit' olet kutsunut, sua odottavat. OTHELLO. Ma vääräss' olen. DESDEMONA. Niin raukea on äänes.
MAUNO. Kirous! Mitä elämästä täällä? Kaikki maistuu sapelle, kaikki synkeälle näyttää; maan ja taivaan on vihan perkel mustalla kauhtanallaan peittänyt ja tehnyt sydämmeni autioksi ja katkeraksi. Niilo, usko mitä sanon: koska nuoria olemme ja ylevät aikeet poveamme polttaa, niin emmepä taida aavistaa, kuinka suuri on elossa vihan voima, kuinka vaikea voittaa.
VIKTOR. Jos silloin jäin tänne, olisimme nyt varmaankin naimisissa tai ainakin kihloissa. Ja sinä olisit minun minun ikiomani! Ihan huimaa päätäni sitä ajatellessa! Nyt siihen sijaan kuolema ja kirous SYLVI. Mitä nyt ? VIKTOR. Nyt toinen saa puristaa sinua syliinsä, suudella ja hyväillä sinua ja omistaa sinut kokonaan, eikä minulla ole mitään oikeuksia. Sinä olet toisen oma
Oh, ei niin pahoin ... kirous, eikö hän valssaa Berndtsson'in kanssa ... niin niin, se on somaa, eikö hän ole jo oppinut hymyilemään. Sen he kyllä pian oppivat, virkahti tuo toinen; mutta tiedätkös, ei ole ketään koko Tukholmassa, joka nauraa sulolla, paitsi yksi. Niin, minä tiedän ketä sinä tarkotat, se on Adolfine.
Kun miehistämme kaikki urhokkaimmat Jo sotaan kaatuivat, jäi epätoivo Ja pelko jälkeenjäänein perinnöksi. LALLI. Siis antautuisimme? Kirous Ja kuolema! En suostu milloinkaan Ma siihen! Antautuisimme? Haa? Me ... noille murhaajille julmille! LALLI. Niin keino sanokaa, mik' auttais meitä! Olin minäkin kerran nuori. Silloin läksin samaten kuin sinä Vienaan. Kalliin tuomani sieltä on tämä malja.
Maanpetturill' ei olla saa, ei juurt', ei last', ei vanhempaa. Vain virka: kalpa kavala tukena Suomenmaan, häväistys, kammo, kuolema, kirous, patto vaan niin nimi kurjan olkohon, se keveämpi kuulla on. Kaikk' ota haudan synkeys ja tuskat elämän, tee niistä hälle nimitys: surua vähemmän se tuo, kuin mihin tahran löi se mies, ken Sveanlinnan möi.» D