Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Sen vuoksi neitonen oli tuskin enää ajatellutkaan Atalarikia. Jos tämän nimeä mainittiin tai jos hän, kuten usein tapahtui, näki hänet unissaan, niin kohdistui hänen barbaarivihansa ja -inhonsa ennenkaikkea juuri häneen. Tämän hän teki kenties senvuoksi, että hän vastahakoisesti aavisti sydämensä salaisimmassa sopukassa vielä olevan jäännöksen mieltymyksestä kauniiseen kuninkaanpoikaan.
"Hyvin harvoin näin Atalarikia, jota toiset opettajat kasvattivat palatsin toisessa osassa. Vielä harvemmin näin äitiäni. Tuskinpa muulloin kuin silloin, kun hänen oli rangaistava minua jostakin. "Rakastin häntä sittenkin kovasti. Näin, kuinka hoitajattareni ja opettajattareni rakastivat, syleilivät ja suutelivat omia lapsiaan. Samanlaista hellyyttä minunkin sydämeni hartaasti kaipasi.
"Koskaan rakastanut. Tiedän sen", sanoi hänen tyttärensä huoaten. "Tiedätkö sen?" "Tiedän, se oli lapsuuteni kirous. "Olin vain lapsi silloin, kun rakas isäni kuoli. En osannut antaa hänen tunteelleen nimeä, mutta huomasin jo silloinkin, että hänen sydämensä kaipasi jotain, kun hän huoaten syleili ja suuteli Atalarikia ja minua tuskaisen rakkaasti ja taas huokasi.
"Minä tahdon sen todistaa", huusi hän. "Hänen täytyy kuolla. Hän ei saa elää." Hän heitti päänsä taaksepäin. Säihkyvät silmät hehkuivat villisti. Hänen musta tukkansa liehui valkoisten olkapäiden ympärillä. Hän rakastaa Atalarikia, mietti Cethegus. Mutta se ei merkitse mitään, sillä hän ei tiedä sitä vielä itsekään. Hän vihaa häntä samalla kertaa ja sen hän tietää. Se onnistuu.
Hän rakasti Atalarikia?" "Mitäkö olisi tapahtunut?" huusi Rusticiana vetäytyen hänestä erilleen. "Oi, jospa Camilla vielä eläisi! Kuka voisi vastustaa rakkautta? Hän olisi saanut tulla Atalarikin omaksi, hänen vaimokseen hänen rakastajattarekseen, kunpahan hän eläisi!" "Mutta sinä unohdat, että Atalarikin täytyi kuolla." "Täytyikö? Miksi hänen olisi täytynyt kuolla?
Yhä paremmin hän oppi tekemään eron goottien ja amalien välillä, yhä useammin hän huomautti itselleen, kuinka kohtuutonta oli vihata Atalarikia onnettomuuden vuoksi, jota tämä ei ollut estänyt ja tuskin olisi voinutkaan estää.
Tämä kertomus vaikutti merkillisesti Camillaan. Hänen vihaansa Atalarikia kohtaan sekoittui hiukan sääliäkin. Vieläpä hän jossakin määrin syytti itseäänkin. Mutta toisaalta hän kiitti taivasta siitä, että tämän sairastumisen vuoksi siirtyi kauemmaksi kohtaus, jota hän täällä Ravennassa pelkäsi yhtä paljon kuin oli sitä toivonut Tifernumissa, kaukana Atalarikista.
"Lapseni! Mitä olisin sitten rakastanut, jollen teitä!" "Kruunua, äiti, ja tuota kirottua valtaa. Kuinka usein sysäsit minut luotasi ennen Atalarikin syntymistä, koska minä olin tyttö ja sinä toivoit valtaistuimen perillistä. "Ajattele isäni hautaa ja " "Lopeta jo", käski Amalasunta. "Ja Atalarikia. Et sinä häntä rakastanut, ainakaan et hänen oikeuttaan kruunuun.
Päivän Sana
Muut Etsivät