Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
FOKAS. Te kuulitte mitä hän lausui minusta? HERMAN. Tuikea asia. FOKAS. Joka ei siedä enään lykkäystä huomiseen. Sydämmeni on vaarassa, sanoi hän, ja sen tunnen minä itsekin. Rakastanpa tytärtänne aina vimmaan asti, mutta eräs toinen mies uhkaa temmata häntä kouristani pois. HERMAN. Kuka mies? FOKAS. Hä tuo roisto Kilian. Minä luulen että hän osaa noitua.
Minun kiitollisuuteni on sitä lajia, joka kestää hautaan asti ja kenties vielä kauemminkin." "Isäni", Kilian sanoi, "oli siis sinulle tehnyt jonkun suuren palveluksen?" "Suurimman kaikista, mitä hän suinkin saattoi." "Saanko luvan kysyä, missä tilaisuudessa?" "Sinä saat sen kerran tietää, ehkä jo hyvinkin pian." "Sano minulle edes nimesi." "Nyt vielä, veli Starck.
"Hetki vielä!" Kilian vastasi. "Me olemme sitä lajia, ett'emme milloinkaan riko lupauksiamme. On suostuttu, että vanki tulisi kuulustelluksi ja saisi puolustaa itseänsä. Herättäkää hänet." Ovi aukeni äkkiä; Campobasso tuli näkyviin, astui esiin ja tervehti. "Minä en nukkunutkaan, hyvät herrat; olen kuullut kaikki. Tässä olen."
Sillä välin kun nämä siirtyivät pois päin, sillä välin kun Hedwig jälleen juoksi Magdalenan helmaan, Scharnachthal itse astui Kilian Diesbach'in luo ja, puristaen hänen kättänsä, ilmoitti muutamalla sanalla, mitä hänen isänsä huoneessa oli tapahtunut. "Minä kiitän Bern'in kaupunkia sen jaloista aikomuksista", tämä vastasi, "vaan kuuluisa isäni elää uudistettuna minussa.
Teitä Kilian myös käskee; Sillä eihän ole ainoastaan juhla Vakaa lähtöjuhla, vaan myös riemun päivä, Koska kaksi onnellista nuorta lempens Kihlauksen sinetillä vahvistavat. Niinpä Kilian teit iloitsemaan käskee Kanssansa ja kauniin lemmittynsä kanssa. ELINA. Conon, mitä kuulen? CONON. Nuorten kihlausta. ALMA. Hän kihlaa itsens; kehen sitten? CONON. Tämä olkoon salaisuus viel huomiseksi.
"Jumala ... hyvä Jumala on antava minun elää siksi kun saan nähdä hänet... Rientäkää! ... en tahdo kuolla, ennenkun hän tietää, että minä olen hänen isänsä ... ennenkun olen häntä syleillyt... Kilian menköön ... missä hän on?" Katseltiin, huudeltiin. Kiliania ei näkynyt, ei kuulunut. Mutta runoilija Beit-Weber astui esiin ja sanoi: "Kyllä minä menen! Minä olen Freiburg'ista ja tunnen hänet.
Veli Starck kääntyi, sivalsi nuijallansa, hajoitti viholliset ja katosi taasen nopeana kuin salama, huutaen: "Kilian! Kilian!" Vähän matkaa tuonnempana Hedwigin sulhanen juuri kaatui. Vaan nuori herttua oli tällä välin jälleen päässyt jaloillensa, ja nousi nyt hevosen selkään.
Mutta kuitenkin, Tuotako me uskaltaisim? ELINA. Niinpä teemme. Ensin nämät murheelliset kertoelmat, Jotka hältä syämmen rakkahimmat riistää, Kuulkoon hän, mut samas hetkes kaikki riemu Takasin taas virtakoon, ja kalliimpana Kuni ennen. Sulhasena lähestyköön Kilian kuin toivon saari, ennen nähty Ainoastaan äärettömäs kaukaisuudes.
Kohta on hän tässä, uljas nuorukainen Mereltä, ja Kilian häll' kumppanina Mut he eivät tule ennen kuni palaan Täältä taasen heitä vastaan sanomalla Kuinka luonnistui tääl eräs toinen asja. Jos se onnistui, niin ilosina tullaan, Tullaan niinkuin voittoriemuitsijaa kolme; Mutta jos tääl toimeni käy kumoon, sillon Kaksi vaan me tullaan, Leonard ja minä; Murheisena siirtyy meistä Kilian.
Joku vähäinen haava, ei muuta. Ja kuitenkaan ei kukaan heistä ollut säästänyt itseänsä, ei kumpikaan Ranskalainen, ei ritarillinen Kilian, ei Bartolomeo, eikä Starck, joka näin alkoi kostaa Saint-Jacques'in häpeätä, ei edes kumpikaan nuorukaisistamme, Fritz ja Fridolin, jotka ylen ylpeinä miettivät tätä ensimäistä voittoansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät