United States or Russia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ihastunein silmin, kirkastunein kasvoin, mutta rauenneella äänellä sai runoilija kuiskuttaneeksi ainoastaan nämä muutamat sanat: "Veli Starck ... Winckelried ... isänne, hän kuolee niinkuin minäkin!... Lipas ... avatkaa tuo lipas ... rientäkää Murten'iin!" Hän oli ollut polvillaan; hän kaatui nyt taaksepäin Magdalenan syliin, kiinnittäen viimeisen silmäyksensä Hedwigiin.
Mutta Méraut näki hänet iltahämyssä keskellä kryptaan kuvattuja monia kiusattuja olentoja; ja kun hän nyt seisoi Ossunan Magdalenan edessä, joka ruoskii itseänsä, muisti hän sen jouluillan, jolloin hän tapasi Illyrian kuningattaren tuossa seimen edessä suojaten poikaansa molemmin käsin ja ääneti rukoillen.
Hedwig oli huudahtanut, kuullessaan runoilijan ilmoituksen. Sitten hän väristen levottomuudesta veti Magdalenan mukaansa luostariin, sai lippaan häneltä, aukaisi sen ja silmäili hätäisesti muutamia papereita. "Hän on puhunut totta! minun isäni! hän oli minun isäni. Enkä minä raukka sitä voinut arvata! ... hän on kuolemaisillaan! hän vartoo minua! hän kutsuu minua! Voi! lähtekäämme, rientäkäämme!"
Hän oli kuin Jungfrau-kukkula, "neitsyt" tunturien joukossa, oikea Germanian tyttö. Sellaisia tuli niiden olla, jotka ansaitsivat kunnian olla äitiä ja puolisoja Kaarlo suuren uroille. Hedwig, hänen toverinsa, oli täydellinen vastakohta. Ei tosin hänkään ollut hento ja pieni. Kenen hyvänsä muun kuin Magdalenan rinnalla, hän olisi ollut iso kyllä.
Siihen aikaan, kun hän esiytyi kuningasmielisenä puhujana n.k. latinalaisessa kaupunginosassa, oli tosin joskus sattunut, että joku ilotyttö, puheesta mitään ymmärtämättä, ihastui hänen sointuvaan ääneensä, leimuaviin silmiinsä ja ihanteelliseen otsaansa: Magdalenan tenhoista ihastusta apostoliin.
Minä katselen sinua nytkin vielä, ja enemmin kuin milloinkaan ennen tulee mieleeni ajatus, että me olemme vallan kuin luodut toisillemme kuulumaan, kenties toisiamme rakastamaankin ... ja sen voin vakuuttaa, mitä meihin molempiin tulee, pulskeita lapsia tasavalta meiltä saisi." Nyt oli Magdalenan vuoro painaa alas silmänsä. "Avioliitto!" hän jupisi. "Ainakin lupaus.
"Neiti", hän sanoi, "en ole tahtonut ennen teille rakkauttani ilmoittaa; mutta äidilleni olen tehnyt tämän ilmoituksen. Hän odottaa teitä, valmiina hän avaa teille helmansa. Tahdotteko olla Lothringin herttuatar?" Silmät maata kohden, tyynenä ja teeskentelemätönnä Hedwig kuunteli, käsi Magdalenan kädessä, joka hymyili, yhtä ylpeänä sisarensa kunniasta kuin jos se olisi ollut hänen omansa.
"Hän käsitti pelkoni, ja nähtyään, ettei hän voinut väkivallalla saada tarkoitustansa toteutumaan, turvausi hän rukouksiin, ja vannoi pyhänsä Maria Magdalenan kautta, ettei hänen mielessään ollut mitään pientä lasta kohtaan, ja että hän katkerasti katui sitä, mihin hän tänään oli ollut syypäänä, ynnä pyysi minua lähtemään kotiin lapsen kanssa, joka uudestaan taas alkoi itkeä."
Se oli omituinen, melkein vihainen ääni, jolla hän oli lausunut Magdalenan nimen. Sitten hän äkkiä oli vaiennut, niin että näytti siltä kuin olisi tahtonut karttaa pitempiä selityksiä tässä asiassa, saadakseen säilyttää sen omana salaisuutenansa. Tuo salaisuus, mikä se mahtoi olla? Tämän kysymyksen Diesbach oli oitis itselleen tehnyt.
Muutoin voimme vakuuttaa, että kuvauksemme hänestä on aivan luotettava; Magdalenan kuva päähineineen ja suurine kintaineen pukinnahasta löytyy Bern'in kirjastossa. Se ihastuttaa kauneutensa ja lempeytensä kautta, jotka sointuvat yhteen tuon voimallisen ulkonäön kanssa.