Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
"Ei mikään ... vasta myöhemmin ... olen tytyväinen, että olette meikäläisten joukossa; minä myös elän toivossa. Vaan eikö se ole Solothurn'in lipunkantaja, joka meitä lähestyy tuolla alhaalla?" Tämä sattumus katkasi keskustelun, ja Kilian unohti pian vaikutuksen, jonka Unterwaldilaisen viimeiset sanat olivat häneen tehneet.
He ojensivat kätensä hänelle yhteiseen syleilykseen ja kaikki neljä yhdessä langettivat yhteen ääneen tuomionsa tällä huudella: "Kuolema Campobasso'lle! kuolema!" Oli jäljellä Villon, Starck ja Kilian, jotka vielä eivät olleet lausuntoansa antaneet.
"Minulla puolestani ei ole muuta mielihalua kuin taistella hänen sivullansa, ei muuta kunnianhimoa kuin kuolla hänen puolestansa. Teillä sitä vastoin on Saint-Jacques ja isänmaa kostettavana." "Isänmaa ensiksi", munkki päätti, "sitten Kilian, Hedwigin sulhanen. Minun tulee häntä suojella." "Malttakaapa", kolmas ääni äkkiä tokasi, "te ette olekkaan ainoa.
Tällä välin abbatissa oli tarkastanut haavaa; hän sitoi sen uudestaan, sanoen: "En tiedä, mitä suuria sinun rohkeutesi vielä uneksii, veli Starck; mutta, ole huoleti, parin päivän päästä annamme sinulle vapautesi takaisin." "Jumalan kiitoa!" huusi Kilian von Diesbach, joka samassa ilmestyi kynnykselle. "Heittäytyessään minun eteeni, minua suojellaksensa, hän tämän iskun on saanut." "Mitä!"
Juostaan! päivä jo koittaa; jos he huomaisivat, että meitä on luvulta vähemmän..." "No! entä sitten!" Kilian huudahti, "eläkööt taistelut auringon vapaassa valossa!" Tuota pikaa hän järjesti joukkonsa ja annettuansa lähdön-merkin, hän riensi eteenpäin. Liekit nielivät Torrens'in linnan kitaansa.
Munkki painoi alas päänsä ja kielsi hänkin puolestansa. "Minä olen Kristuksen palvelia", hän lausui. "Minuna istuisi tällä istuimella vääryyksien unohdus, ja anteeksi-antamus." Nuo neljä tuntematonta astuivat jo lähemmäksi, yhteen ääneen vastustaen. "Miks' ei joku teistä?" Kilian esitti.
Herman Nagöli, joka silminnähtävästi oli tytyväinen tähän vastaukseen, tarjosi hänelle turpean kätensä. Sydämmellisesti Kilian sitä puristi.
Ajaakseen heitä sieltä ulos, sytyttivät linnan tuleen. Turhaan liekit leimahtivat joka taholta, ei mikään vielä antanut aavistusta voitettujen pakopaikasta. Mihin ihmeesen ne olivat joutuneet? Joku ääni vihdoin huusi etäältä, mäen toiselta puolen: "Tänne päin! tuossa he ovat ja pakenevat tähän suuntaan!" Kilian Diesbachilainen, Villon, Bartolomeo, koko mailma kiirehti sinne päin.
Miksi? kuinka? en sitä voi aavistaakkaan. Jokin sen minulle vaan sanoo. Jos jään taistelukentälle, hän on sinua suojeleva." Hedwig hänen keskeytti. "Voi! älä puhu semmoista, Kilian; kun ennustaa onnettomuutta, seuraa aina onnettomuus. Sinäkö kuolisit! voi! en sitten enää suojelusta kaipaisi, sillä minäkin kuolisin." "Hedwig!" "Onhan meidän määrä tulla yhdistetyiksi?
Jumalisuudesta ja uljaasta kärsimättömyydestä he tahtoivat tämän päivän pyhittää paastoomisella. Se oli Kesäkuun 22 p. 1476. Päivän koitossa Villon ja veli Starck kohtasivat toisiansa. "Minä haen Renato herttuaa", edellinen sanoi. "Ja minä Kilian Diesbachilaista", vastasi jälkimäinen. "Kyllä ymmärrän", runoilija lisäsi.
Päivän Sana
Muut Etsivät