Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. lokakuuta 2025
Puhuimme siitä kauneudesta, minkä taivas niin runsaasti on maailmaan istuttanut. "Mutta mikä on kauniin, kaikkein kauniin maan päällä?" kysyit sä silloin. Aivan epäilemättä vastasin minä: "ihmiskasvot". Sinä punastuit ja katsoit minuun nuhtelevalla silmän-luonnilla. Eikö niin: sinä luulit minun puhuvan maireen kohteliaisuuden mitättömiä sanoja vaan? Näin sen selvään.
Heti kun katsoit, hylkäs taivas sun, Ja Hornan suu sinulle aukes! Hurskas sauva! Miksi, miksi. Sinut miekkaan vaihdoin pois! Pyhä tammi! Lehväis kieltä Jos en koskaan kuullut ois! Taivaan korkeus! Miks sinä Mulle satuit näkymään! Ota kruunus, ota, minä Sit' en kelpaa pitämään! Oi, ma avoinna näin taivaan, Autuaitten kasvot näin! Sentään maassa toivon' asuu, Taivas pois on mielestäin!
Kaksi impeä kasvoi Pandionin palatsissa loistavassa Athenan kaupungissa. He kasvoivat kuin kukkaset, mutta kauniimmat olivat he kaunihimpia kukkia, sillä heidän ihanat silmänsä puhuivat sisällisestäkin, hengen, kauneudesta niin rikkaasta, että, kun niihin katsoit, sä luulit köyhyyden jo tuiki maailmasta kadonneen.
Yleiseen iloon yhtyy etäinen vieraskin, Ei niinkään vieras sentään, vaan tuttu läheisin, Runotar kaino Suomen, Sun ensilempesi, Nyt riemupäivänäsi Sinua tervehtii. Se muistaa armast' aikaa, jon' ensin yhdyitten, Se halpa maan ol' impi, ja silmä itkuinen, Sit' ilkuttihin, mutta sen näkö hurmas Sun: Sydämmeen Sinä katsoit, muut katsoi pukuhun.
Hanna, sanoin minä, elä nyt itke ... kuule, koeta nyt rauhoittua... Ja minä koetin tarttua käteesi, mutta sinä vedit sen pois ja katsoit yhä itkien kotiisi päin. Aloin jo tulla onnettomaksi, rupesin kuvittelemaan, että ehkä on rakkautesi haihtunut, ehken voi antaa sinulle mitään sen sijaan, mitä olet kadottanut. Sitä vaille, etten minäkin itkenyt. Jos tahdot, niin käännytään takaisin...
On vaarallista, liian kauan jos kohtuuden viisaan miesnä käydä täytyy. Sivulla väijyy paha haltia ja väkisin aik' ajoin uhrin vaatii. Sen sille valitettavasti kannoin täll' erää ystäväini vahingoksi. LEONORA. Niin kauan vierahista ihmisistä näit vaivaa, katsoit heidän mieliään: nyt, ystäväsi taas kun näet, heitä et tunne, kohtelet kuin vieraita. ANTONIO. Siin' onkin vaara, armas ystävätär!
Mies pellon vakoopi, Vakoon jyvät kylvääpi. Atrialle läksi mies, Linnut tehtävänsä ties, Sissivät nyt sirkkuset, Vakoilivat varpuset. Söivät hekin atrian Runsaan sekä makian. Pikku pajutuikkinen Nokki myös jyväsen, Kadehtien katsoit muut, Kohti lensit, auki suut, Pajulinnun käärivät, Veriseksi pieksivät.
Väki, kuormat kuntoon vielä ennen yötä, etelään tie reipas ensi koiton myötä!» Kaikk' on tehty, yö on, rauhass' uinutaan, nuori Blume vänrikki ei maannut vaan. Innon tuli hehkui mieless' urhoisassa, rauhaa tuvass' ei hän saanut ahtahassa. Ulos astui. Hiljaist' on ja pimeää, tyynet, kylmät taivaan tähdet kimmeltää; koitteen juova vain, jos katsoit itää kohti, metsän latvoilla jo vaaleana hohti.
Ja huomenna on teidät passitettava lääkäriin. Jos niskoittelette, pääsette Hämeenlinnaan. Oi hyvä Jumala! Oi Jeesus Kristus, sinä joka pois otat maailman synnit, katso armollisesti meidän puoleemme kuin katsoit, ryövärin puoleen ristin puussa. Soh, mars! Minulla ei ole aikaa kuunnella vikinäänne.
Yleiseen iloon yhtyy etäinen vieraskin, Ei niinkään vieras sentään, vaan tuttu läheisin, Runotar kaino Suomen, Sun ensilempesi, Nyt riemupäivänäsi Sinua tervehtii. Se muistaa armast' aikaa, jon' ensin yhdyitten, Se halpa maan ol' impi, ja silmä itkuinen, Sit' ilkuttihin, mutta sen näkö hurmas Sun: Sydämmeen sinä katsoit, muut katsoi pukuhun.
Päivän Sana
Muut Etsivät