Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. marraskuuta 2025
Se ei estäisi eri henkilöitä kylläkin viihtymästä toistensa seurassa vaikkapa aina, mutta sittenkin kaipaus voi muuttua mieliteoksi, ja silloin kun se siksi kehittyy, tuo se mukanaan suuria suruja, eikä sitä saisi olla. Sielunelämä ei saisi olla muuta kuin iloa ja onnea! Julia jo hiukan ikäänkuin tuskaantui. Sitten katsoi hän nuhtelevasti Aarnioon sanoen: Mitä sinä puhut! Minä en ymmärrä!
Isolde antoi kultasepän kovertaa koiraa varten erityisen kullalla ja kalleilla kivillä koristetun seinäkomeron ja jos hän jonnekin meni, otti hän aina sen mukaansa ystävänsä muistoksi. Ja joka kerta kun hän katseli sitä, haihtui suru, tuska ja kaipaus hänen sydämestään. Ensin ei Isolde oikein käsittänyt koirassa piilevää lumoa.
Elsa oli laihtunut ja ollut alakuloinen, jotta äitiä oli ruvennut huolestuttamaan, että hän ei ole terve. Terve hän oli aina vakuuttanut olevansa, ja kun oli väliin reipas ja iloinen kuin ennenkin, päätteli äiti toisia syitä olevan Elsalla alakuloisuuteensa: nuoren sydämen haaveilut ja kaipaus.
Valitus ei kuulunut miehuuton, syvä kaipaus vaan, kehuks nuorena kaatunehen urohon ei sanaakaan; elon aamua Vegesack vaan ylistää, ja paaria Adlercreutz silittää, ja Drufvasta harvoin nähty helo kyynel herkähtää. Ihanainen päiv' oli päättynyt Lapualla, ja riemuiten von Döbeln voittaja ratsasti nyt, sotarintaans' silmäillen.
Yksi ainoa kaipaus täyttää hänen sielunsa, nimittäin saada jälleen nähdä hänet, tuo rakas, joka juuri on noussut vuoteesta pitkän sairauden jälkeen. Hän kiiruhtaa sinne. »Eteisessä ei näkynyt ketään», kirjoittaa hän. »Se oli outoa entiseen verraten.
Hän mieli torua poikaansa siitä, kun tämä oli noin huolimattomasti jättänyt pienen sisarensa tuommoisen vaaran saaliiksi, vaan muistaessaan pojan lapsuuden ja siitä riippuvan herkkämielisyyden, ei hän voinut poikaansa sen enemmän torua. Hän koetti hiljaisesti alistua Luojan salliman onnettomuuden alle. Mutta haikea kaipaus asui hänen rinnassaan.
Olin loukannut häntä, se oli varma, ja hän vältti tavata minua. Mutta mitä minä sille voin? Minua kalvasi polttava kaipaus saada häntä jälleen nähdä, saada palkita tylyyteni häntä kohtaan ja saada taaskin viettää niin viehättävä hetki hänen seurassaan, kuin äskettäin isäni luona. Eräänä lauvantaina tapasin hänen serkkunsa, saman naisen, jonka luona olin tullut tutuksi Tillingin kanssa.
Yöllä näin kauheita unia ja päivällä vaivasi minua levoton kaipaus ja synkät mietelmät. Asiain näin ollen, ei ollut ihmeellistä, jos eivät voimat palanneet. Kerran, yhden yön jälkeen, jolloin hirveät näyt enemmän kuin tavallista minua vaivasivat näin Fredrikin elävältä haudattuna suuren ihmis- ja hevosjoukon alle tulin todellakin uudelleen sairaaksi ja aivan hengenvaarallisesti.
Eip' ole mieltäni vanginnut näin kiehtova koskaan rakkaus, ei jumalattarehen, ei vaimohon maiseen, ei mua syttänyt näin Iksionin puoliso, josta ruhtinas syntyi Peirithoos, ikivaltojen verta, armas ei tytär Akrision, Danae sironilkka, jolt' elon Perseus sai, uros uljain heimoa miesten, kuulun Foiniksin tytär ei, jumalaisia josta Minos mulle ja myös Rhadamanthys poikia syntyi, ei Semele, ei Herakleen emo, poikani aimon, 323 Theben valtiatar Alkmene taas Semelestä syntyi ihmisien ilo, riemastus, Dionysos ei Demeterin niin mua palmikot pauloa voineet, ei ihanainen Leto, etp' edes itse sa ennen, kuin sua lemmin nyt, sydämessäni kaipaus armas."
Ei kukaan minua kysy, ei kukaan minua ikävöi, ei ole minua maailmassa etsitty itseäni varten eikä sentähden, että minua tarvittaisiin. Se kaipaus kirveli häntä niin, että hänen sydämeensä koski. Mutta olenko minä itse ketään etsinyt, ketään kaivannut hänen itsensä tähden? Enkö ole aina rakastaessanikin, toivoessanikin ajatellut omaa iloani, omaa onneani?
Päivän Sana
Muut Etsivät