Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Hän olisi tahtonut kysellä; mutta aina kun hän katsoi ylös, joutui hän hämille. Leiv ajatteli Alfhildia ja kovaa kohtaloansa. Tuolla se näkyi Dalen talo, ystävällisenä ja lämpimänä rotkossa kahden tunturin välissä; aurinko kirkkaasti valaisi kartanon ja talon. Siellä sisällä hän istuu, ajatteli Leiv, ja kaipaus viilteli ja poltti hänen rintaansa.
"Lepo tulee kerta", hän lausui toisella erällä. "Kaikki suru ja kaikki kaipaus ja kaikki elämän epäilys taukoo. Minä saan nähdä hänen. Minä tiedän, ettei hän lopulta hylkää minua." Hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä. "Sillä minä olen turvannut häneen ja huolissani olen yhä enemmän pysynyt kiinni hänessä. Syvyydestä olen minä huutanut."
Eivät vuodet eivätkä kirjat ole voineet irroittaa silloin mieleeni juurtunutta ensi vaikutelmaa opiskelijasta ajattelijana, taivaan ja maan suosikista, isänmaansa ylpeydestä ja onnellisimmasta ihmisestä. Hänen velvollisuutensa johdattaa hänet suoraan pyhään maahan, jonne toisten ihmisten kaipaus vain viittailee. Hänen saavutuksensa tuottavat kaikille ihmisille mitä puhtainta riemua.
Kaipaus heräsi ja ensimäisen herran ajatteli Liv että Haugen oli kurja hökkilö, että olisi suloista yksi ainoa kerta tuntea miltä auringonpaiste tuntui, päästä ulos näkemään maailmaa, vaikkapa vaan naapurikylään tunturin tuolla puolen. Ja Aslak kertoili ja Liv kuunteli, vaan Gunnar ei tietänyt mistään, sillä Aslak oli niin kauniisti pyytänyt ettei Liv puhuisi tästä isälleen.
Hän kääntelehti siinä... Ja ajatteli pientä tyttöään. Joskus tuli sellainen kaipaus, että hän itki. Illat alkoivat yhä enemmän hämärtyä. Mimmi ei vastannut vieläkään mitään, vaikka Nelma oli hänelle kirjoittanut. Pitäisi mennä kaupunkiin tapaamaan Mimmiä. Mutta Kukkelman tuntui olevan äkäinen sellaisista juoksuista.
Hän ei tosin tahtonut sitä itselleenkään myöntää, mutta sittekin tuntui hänen rinnassaan jonkunlainen kaipaus noihin kauvan odotettuihin huveihin. Mutta hän oli kerran tehnyt päätöksensä, hän tahtoi hankkia isälleen muutaman arvokkaan jumaluusopillisen teoksen, jota hän kauvan oli halunnut itselleen ja jonka Magna äskettäin oli sattunut huomaamaan kirjakaupan ikkunassa.
Kotiin vaan ensin, kotiin, poikaa etsimään ja pelastamaan; joku pappi oli hänen saatava käsiinsä, sillä papin apua tarvittiin, ja sitten hän pelastaisi pojan. Kun hän vaan ennättäisi ajoissa! Ettei myöhästyisi! Hän meni laivaan, lähteäkseen "kotiin". Jos vaan kalvaava kaipaus ja vapiseva levottomuus olisi purjeita täyttänyt, pian matka silloin olisi joutunut.
Mitä minä hätäilen, mistä joutavasta minä olen levoton? Mutta minun on turha vaiva kokea viihdyttää mieltäni. Jos olisi minulla joku toveri, joku ystävä! Niin, siinähän se taas onkin. Ja taas tulee minulle tuo ääretön, sydäntä hiukaiseva halu rakkautta ja joka hermon nenässä kipua herättävä kaipaus hellyyttä. Sitä ei ole, ei ole tietoakaan tulemisesta, olen ihan yksin.
Päivän Sana
Muut Etsivät