Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. marraskuuta 2025
Toiselta puolen eivät älyllistä tahi moralista tietä saavutetut mielikuvat ja vakaumukset Jumalasta, vaikkapa mitä eloisin luottamus häneen olisi ne henkevöinyt, ole vielä milloinkaan olleet jumalallisten kosketusten herkkänä kielistönä, vaan on sellaisena aina ollut vain sisäinen alkuperäisyys: vilpittömyys, todellinen tarkoituksensa täyttymystä isoova sielun kaipaus.
Huoneessaan Tintagelissa Isolde Vaaleahius huokaa ja ikävöi Tristania. Ijäti rakastaa häntä, siinä hänen ainoa ajatuksensa ja toivonsa. Tristanissa on koko hänen sielunsa kaipaus ja kahteen pitkään vuoteen ei hän ole kuullut mitään hänestä. Missä hän on? Missä maassa? Elääkö hän edes? Huoneessaan istuu Isolde Vaaleahius ja laulaa surullista rakkaudenlaulua.
Miksi siirtää tuonnemmaksi häitä? Vielä sitten kerkii tavaraa. Lempi on kuin kukkanen, ja näitä Näitä yksin kevät kasvattaa. Joutuun! kukat loistaa kunnahalla, Siell' on lintuin onni meilläkin. Vaikka kuivan hongan oksain alla Onnellisna kanssas eläisin. Kaipaus. Nyt metsäss' ei oo oksaakaan, Mill' lehtiverho ois. Nyt talvi vaan on valloillaan, Kun karkas suvi pois.
Kuuluu kohina kuin puu kaatuisi, kotkotusta ja kiihkeää, kimakkaa haukuntaa, metsopoikue on puussa, ahon laidassa ja minä olen täällä. Minulla on ikävä ja kaipaus, niin että rintaa raastaa, olen ensi kerran elämässä oikein todella onneton, sielussani sairas sydänjuuria myöten. Olen kuin vankina vieraassa vihollismaassa.
Jo sellaisenaan on tämä pahaa, mutta hirvittäväksi käy se, jos ihmisten luo vetävä kaipaus on yhtä väkevä kuin heistä vieroittava kammo.
Nyt kuiskasi joku minulle yhdeksän valtameren takaa viimeisen salaisuutensa. Se on vilpillinen ja ihana niinkuin pieni alastomuus naisvartalon viivoissa. Sieluni, virittikö kaipaus sinulle ansan, sinulle, joka voit onkia tähtiä lätäköistä ja ripustaa ne narrien napinläpeen.
»Jos tarvis teidän täss' ei maassa maata ja tahdotte tien nopeimmin te löytää, te aina käykää käteen oikeahan!» Näin pyys Vergilius, näin vastattihin vain vähän matkan päästä; siksi tunsin puheesta puhujan ma piilevänkin. Katseeni käänsin sitten Mestariini; hän merkill' iloisella siihen suostui, mit' tahtoi kaipaus mun kasvoillani.
Ken syvemmin sovittaa kuin kuolema? Niin, kuolema oli kahleet katkova, kuolema oli antava, mitä elämä oli riistänyt ... syvä suru oli pehmentävä Bengtin sydämen, ja murhe, kaipaus oli tuova hänen sydämeensä taas rakkauden... Esterin tili elämälle ei ollut pitkä.
Herran läsnäolon kaipaus väheni, sillä menihän hänen koko aikansa lapsen hoitelemiseen, ja mies tunsi itsensä vapaammaksi, kun ei hänen hellyytensä osoituksia niin lakkaamatta tarvittu. Rouva antautui heti koko voimallaan uusiin toimiinsa, joita hänelle tuli; hän valvoi yöt ja päivät, eikä hetkeksikään tahtonut päästää lasta käsistänsä.
Hän oli iloinen ja suruton kuin lapsi, kodista lähteissänsä, mutta nyt hän tiesi mitä oli kaipaus; kaikki ei ollut enää niin täydellistä kuin ennen. Syvällä hänen sydämmessään oli tallennettuna kuva, jonka jalo ja vakava muoto häntä ihastutti. Hänen näin ajatellessaan oli koppa, johon hän kukkia poimi, tullut täyteen, ja hän läksi pois puutarhasta Koivumäelle päin.
Päivän Sana
Muut Etsivät