United States or Central African Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän tarkasteli itseään hymyellen; mutta vähitellen haihtui hymy huuliltansa, ja tumma varjo vetääntyi hänen kasvoillensa. "Viimeksi kuluneet seitsemän-toista vuotta ovat myös merkityt kasvoillani", kuiskasi hän itseksensä. "Ei käy enempi enään kieltäminen, että Klairon on vanhentunut.
Minä koetin näyttää loukkaantuneelta, peittääkseni, sillä jos mahdollista, syyllisyyden ilmettä kasvoillani. Kuinka semmoinen voisi tulla kysymykseenkään. Noo olisihan se jotenkin luonnollinen tunne. Minäpä kun niin täydellisesti luotan Anttiin. Ahaa, vai siltä kannalta! Siinä tapauksessa varoitan sinua rehellisesti turhista illusiooneista, joita tavallisesti seuraa katkera herääminen.
»Jos tarvis teidän täss' ei maassa maata ja tahdotte tien nopeimmin te löytää, te aina käykää käteen oikeahan!» Näin pyys Vergilius, näin vastattihin vain vähän matkan päästä; siksi tunsin puheesta puhujan ma piilevänkin. Katseeni käänsin sitten Mestariini; hän merkill' iloisella siihen suostui, mit' tahtoi kaipaus mun kasvoillani.
Ja tämän tunnusti hän minulle kohta, kieltäen mua koskaan enään kiehtomasta sydäntänsä ja pyytäen hellästi, etten avaisi enään tämän huoneen ovea. Minä lupasin hänelle, mitä hän pyysi, lupasin, yön pimeä murhe kasvoillani. Silloin rupesi hän minua suloisesti lohduttamaan, ja minä vakuutin hänelle viimein ottavani tyyneydellä vastaan kohtaloni, ja tarjosin hänelle jäähyväisiksi käteni.
Tunsin koko ajan, että opettajan katse lepäsi kaikkea tätä sanoessa tyynenä minun kasvoillani. Laskin silmäni alas, mutta kuitenkin tunki se sydämeeni. Koko talven oli omatuntoni puhunut minulle. Varsinkin yöt olivat kauheat. Näin Mantan pienen suun avautuvan ja lusikalla pistin minä sinne myrkkyä... Eräänä yönä kevättalvella herätin minä Loviisan. »Mitä sinä tahdot? Mikä sinulla on?» hän sanoi.
»Jos tarvis teidän täss' ei maassa maata ja tahdotte tien nopeimmin te löytää, te aina käykää käteen oikeahan!» Näin pyys Vergilius, näin vastattihin vain vähän matkan päästä; siksi tunsin puheesta puhujan ma piilevänkin. Katseeni käänsin sitten Mestariini; hän merkill' iloisella siihen suostui, mit' tahtoi kaipaus mun kasvoillani.
ANNA: Pahoin pelkään: myös iankaikkisesta. MAUNU TAVAST: Kuinka? Ano anteeksi Jumalalta! Hän ei ole hylkäävä sinun rukoustasi. ANNA: Kuinka voisin anoa anteeksi Jumalaita sitä, josta minä en lakkaa hänelle kiitosvirsiä virittämästä? Kuinka voisin katua sitä, että minulle suotiin autuus rakastaa aikakauden suurinta miestä ja tuntea edes tuokio iankaikkisen elämän henkäys kasvoillani?
Enkö minä ole nähnyt, kuinka hänen huulensa värisivät, kun puhuin Bertrandin vaaroista, silloinkin, kuin minun ääneni oli levollinen, ja tuntenut hänen kyyneliänsä kasvoillani, kun hän syleili minua? Joulukuulla 1522.
"Lähetät kai kutsumaan minua jos jotain tapahtuu?" "Kyllä, kyllä... Olen hyvin väsyksissä, ja nukun vielä hetkisen. Ethän suutu minuun laiskuudestani?..." Ja Babet sulki silmänsä väsyneenä ja liikutettuna. Minä pysyin edelleen kumartuneena hänen ylitsensä ja tunsin hänen lämpimän hengityksensä kasvoillani. Hän nukkui vähitellen, taukoamatta hymyilemästä.
Mutta alas kyyristyen loikkasin salaman nopeudella miehiä kohti ja ennätin silmänräpäystä ennen kuin musketit laukesivat tyrkätä niiden piiput ylöspäin. Kuulat menivät laipioon ja minä sain ainoastaan palavia ruudinjyväsiä silmilleni, mistä kasvoillani näkyy merkit kuolemaani saakka. Heti kun laukaukset olivat pamahtaneet, hyppäsin taaksepäin ja tempasin penkiltä molemmat pistoolini.